Puutteita työnantajan suunnittelemassa ja kokoamassa koneessa, sakkoja esimiehelle ja toimitusjohtajalle
Käsiteltävänä oli toukokuussa 2021 tapahtunut työtapaturma. Työntekijä työskenteli sangan painokoneella, jolla hän painoi muoviseen lattiakaivoon sankoja. Kone oli työnantajan itse valmistama yksittäiskappale ja tarkoitettu juuri tähän työhön. Työskentelyn aikana työntekijän sormet puristuivat koneen suojaamattomien laiteosien väliin.
Työtapaturman johdosta suoritetulla tarkastuksella havaittiin, että työnantajan toiminnassa oli puutteita niin työnantajan asemassa, kuin myös laitteen valmistajan asemassa. Työsuojeluviranomainen katsoi, että koneessa oli puutteita hätäpysäyttimessä sekä koneen vaara-alueen suojaamisessa. Lisäksi koneen vaarojen selvittämisestä ja arviointia ei ollut tehty eikä koneesta ollut laadittu käyttöohjetta. Koneeseen ei ennen käyttöön ottamista ollut tehty vaatimuksenmukaisuusvakuutusta.
Käräjäoikeudessa vastaaja myönsi syyllistyneensä työturvallisuusrikokseen, mutta pyysi kuitenkin oikeutta huomioimaan, että puute vaarojen arvioinnissa oli koskenut vain tätä laitetta eikä kyse ole ollut olennaisista tai laajamittaisista työturvallisuuspuutteista. Työpaikalla ei myöskään ollut tapahtunut muita merkityksellisiä työtapaturmia.
Laiteturvallisuusrikkomuksen osalta vastaaja kiisti syyllistyneensä rikokseen, koska hän ei ollut rikkonut asetusta koneiden turvallisuudesta tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta. Vastaajan mukaan laitteen suunnittelussa työturvallisuusriskinä tunnistettiin ja varauduttiin siihen tilanteeseen, että laitteen sylinterin ollessa yläasennossa jokin puristuu sylinterin ja sangan pitimen väliin. Suunnittelussa oli mukana laajempi ryhmä, mutta silti työtapaturmatilanteen kaltaista riskiä ei tunnistettu.
Käräjäoikeus hyväksyi syyllisyyden tunnustamisen työturvallisuusrikoksen osalta ja katsoi vastaajan syyllistyneen työturvallisuusrikokseen. Laiteturvallisuusrikkomuksen osalta käräjäoikeus katsoi, että vastaaja oli yhtiön edustajana sallinut koneen käyttöönoton yhtiössä, vaikka hän ei ollut noudattanut koneturvallisuusasetuksen säännöksiä eli ei tehnyt koneen turvallisuuden arviointia, vaatimuksenmukaisuusvaatimusta, laatinut ohjekirjaa tai laittanut CE-merkintää.
Käräjäoikeus katsoi, että vastaajan toiminta oli tilanteessa tahallista. Perusteluina käräjäoikeus toteaa, että vastaajan olisi yhtiön toimitusjohtajana tullut varmistua uuden koneen käyttöön ottamiseen liittyvästä lainsäädännöstä. Se, että vastaaja ei ollut toiminut näin, vaan oli tietämätön koneasetuksen sisällöstä, ei käräjäoikeuden mukaan poistanut tahallisuutta.
Yhtiölle tuomittiin 4 000 euron yhteisösakko. Yhtiö oli vaatinut yhteisösakon jättämistä tuomitsematta, koska työturvallisuusrikos, josta yhtiön toimitusjohtaja tuomittiin, on vähäinen ja lisäksi tämä omistaa yhtiön lähes kokonaan.
Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että työturvallisuusrikos ei tässä tapauksessa ollut vähäinen. Käräjäoikeus myös arvioi, että menettämisseuraamuksen tuomitsemisen ei olisi kohtuutonta, kun otettiin huomioon yhtiön liikevaihdon ja työntekijämäärään suuruus.
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue muistuttaa, että jos työnantaja ottaa käyttöön itse valmistamansa koneen, on sen huomioitava koneiden turvallisuudesta annettu valtioneuvoston asetus ja sen velvoitteet. Lisäksi työnantajan tulee tietysti huomioida työturvallisuuslain ja sen nojalla annettujen asetusten säädökset.
Satakunnan käräjäoikeuden tuomio 8.9.2022, R 22/1111. Ei vielä lainvoimainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lakimies Matti Suontausta, 0295 018 152, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Tillstånds- och tillsynsverket som tillhör de största ämbetsverken i Finland inleder sin verksamhet den 1 januari 202618.12.2025 14:05:30 EET | Pressmeddelande
Det nya sektorsövergripande Tillstånds- och tillsynsverket inleder sin verksamhet i början av 2026. Valviras, regionförvaltningsverkens och NTM-centralernas verksamhet upphör. I fortsättningen sköter Tillstånds- och tillsynsverket de tillstånds-, styrnings- och tillsynsuppgifter som hittills har skötts vid regionförvaltningsverken, NTM-centralernas ansvarsområden för miljö och naturresurser och Valvira.
Suomen suurimpiin virastoihin kuuluva uusi Lupa- ja valvontavirasto aloittaa 1.1.202618.12.2025 14:04:12 EET | Tiedote
Uusi monialainen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa vuoden 2026 alussa. Valviran, aluehallintovirastojen ja ELY-keskusten toiminta päättyy. Lupa- ja valvontavirasto hoitaa jatkossa niitä lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä, joita on tähän asti hoidettu aluehallintovirastoissa, ELY-keskusten ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueilla ja Valvirassa.
Regionförvaltningsverket meddelade ett föreläggande om att Helsingfors stad ska avhjälpa brister i räddningsväsendets aktionsberedskap18.12.2025 09:04:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Södra Finland har ålagt Helsingfors stad att åtgärda betydande brister i aktionsberedskapstiderna för räddningsväsendets första respons. Avsikten med föreläggandet om att avhjälpa brister är att säkerställa att de åtgärder som vidtas för att avhjälpa de långvariga bristerna är tillräckliga och att tjänsterna uppnår den nivå som lagen kräver.
Aluehallintovirasto antoi korjausmääräyksen Helsingin kaupungille pelastustoimen toimintavalmiudessa olevien puutteiden korjaamiseksi18.12.2025 09:04:00 EET | Tiedote
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt Helsingin kaupungin korjaamaan pelastustoimen ensimmäisen vasteen toimintavalmiusaikoihin liittyvät huomattavat puutteet. Korjausmääräyksellä pyritään varmistamaan, että pitkään jatkuneiden puutteiden korjaustoimenpiteet ovat riittäviä ja että palvelut saatetaan lain edellyttämälle tasolle.
Avun saamisen hyvä kokemus vaatii nuoren aitoa kuulemista – valvontaohjelman tuloksia18.12.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Osana vuoden 2025 sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallista valvontaohjelmaa toteutettiin kysely hyvinvointialueille ja Itä-Suomen aluehallintovirasto järjesti yhteistyökokouksia. Valvonnan tuloksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
