Puutteita vaarojen arvioinnissa: sakkoja toimitusjohtajalle sekä yhtiölle
Samalle työnantajalle oli aikaisemmin vuonna 2015 tehdyllä työsuojelutarkastuksella annettu velvoite samasta asiasta, eli puutteista vaarojen selvittämisessä ja arvioinnissa. Työpaikalla ei työsuojeluviranomaisen näkemyksen mukaan ollut näiden tarkastusten välissä tehty riittäviä toimenpiteitä järjestelmällisen vaarojen selvittämisen ja arvioinnin suorittamiseksi.
Työnantaja ryhtyi toimiin vasta elokuussa 2021 tehdyn tarkastuksen jälkeen
Oikeudenkäynnissä todisteena esitettiin tarkastuskertomukset työsuojelutarkastuksista vuonna 2021 sekä 2015. Kaikkiin niihin oli kirjattu toimitusjohtajan osallistuneen tarkastuksille ja olleen tarkastuskertomusten toisena vastaanottajana henkilökohtaisesti yhtiön lisäksi. Käräjäoikeus katsoi, että kirjausten perusteella ei jäänyt epäilyä siitä, etteikö toimitusjohtaja olisi ollut tietoinen tarkastuskertomusten havainnoista ja annetuista velvoitteista.
Lisäksi käräjäoikeus piti todistelun perusteella osoitettuna, että yhtiössä ei ollut suoritettu järjestelmällistä vaarojen selvittämistä ja arviointia ennen alkuvuotta 2021, jolloin oli tehty ainakin osittaista vaarojen selvittämistä, tunnistamista ja arviointia. Käräjäoikeus katsoi, että tätä ennen suoritettu tavanomainen työsuojeluhenkilökunnan kouluttaminen ja työntekijöiden perehdyttäminen koneen käyttöön ei täyttänyt työnantajalle asetettua vaatimusta järjestelmällisesti selvittää ja arvioida työvälineiden turvallisuutta. Vasta elokuussa 2021 tehdyn tarkastuksen jälkeen oli työpaikalla tehty järjestelmällistä työvälinekohtaista vaarojen selvittämistä ja arviointia.
Vaarojen arviointi on työnantajan lakisääteinen velvoite
Edellä todetusti käräjäoikeus arvioi, että yhtiön toimitusjohtaja oli tullut tietoiseksi puutteista yhtiön vaarojen arvioinnissa jo vuonna 2015. Annetun velvoitteen johdosta toimitusjohtajalla oli korostettu velvollisuus ottaa selvää asiaan liittyvistä työturvallisuusmääräyksistä ja valvoa, että asiat saatetaan yhtiössä kuntoon. Käräjäoikeus myös katsoi, että kun laiminlyönti on jatkunut keskeytyksettä vuodesta 2015 lukien, teko ei ollut miltään osin vanhentunut.
Työsuojelun vastuualueen lakimies Matti Suontausta muistuttaa, että vaarojen arviointi on keskeinen osa työpaikan työturvallisuustoimintaa ja työnantajan lakisääteinen velvoite. Työnantajan on huolehdittava vaarojen selvittämisestä ja arvioinnista työpaikalla myös työvälinekohtaisesti. Vaarojen selvittämisen ja arvioinnin tulee olla riittävän järjestelmällistä ja kattaa myös toimenpiteet havaittujen vaara- tai haittatekijöiden poistamiseksi.
Satakunnan käräjäoikeuden tuomio 23/115568, asianumero R 22/1861, 18.4.2023. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lakimies Matti Suontausta, 0295 018 152, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Pohjois-Suomen päivittäistavarahuollon yhteistoimintaverkosto: Elintarvikeketju tuottajalta kuluttajalle varmistetaan yhdessä9.6.2023 15:08:31 EEST | Tiedote
Alueellisen päivittäistavarahuollon verkoston vuoden kolmas kokoontuminen pidettiin 9.6.2023. Puheenjohtaja Terttu Savolainen kertoi aluehallintoviraston valmiusharjoituksesta Pohjoinen23, sekä Rokualla pidetystä viraston historian suurimmasta alueellisesta maanpuolustuskurssista. Hän toivotti MMM:n ylijohtaja Pentti Lähteenojan tervetulleeksi kertomaan maa- ja metsätalousministeriön varautumisesta päivittäistavarahuollon alalla. ”Aivan välttämätöntä on turvata jokaiselle ruoka, vesi ja energia, sekä varmistaa alkutuotannon, jalostuksen ja jakelun toiminta kaikissa häiriötilanteissa, puheenjohtaja Savolainen linjasi.
Den regionala beredskapskommittén behandlade riskbedömningar och beredskapen inför den kommande semesterperioden9.6.2023 12:30:00 EEST | Tiedote
Den regionala beredskapskommittén som sammanträdde under Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands ledning fick en sammanfattning av de regionala riskbedömningarna. Identifierade gemensamma risker i regionen är elavbrott, datakommunikationsstörningar, vattendistributionen och extrema väderfenomen.
Alueellisessa valmiustoimikunnassa esillä riskiarviot ja varautuminen kesälomakauteen9.6.2023 12:30:00 EEST | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston johdolla kokoontunut alueellinen valmiustoimikunta kuuli yhteenvedon alueellisista riskiarvioinneista. Alueen yhteisiksi riskeiksi on tunnistettu sähkökatko, tietoliikennehäiriöt, vedenjakelu ja sään ääri-ilmiöt.
I fjol anlände cirka 2 200 kontakter i anslutning till trakasserier och belastning i arbetet.9.6.2023 11:39:49 EEST | Tiedote
Arbetarskyddsmyndigheten kontaktades sammanlagt cirka 2 200 gånger om trakasserier och belastning i arbetet 2022. Av dessa var 1 500 kontakter i anslutning till trakasserier och 900 till belastning. I några fall var det fråga om båda.
Häirintään ja työssä kuormittumiseen liittyviä yhteydenottoja tuli työsuojeluviranomaiselle viime vuonna noin 2 2009.6.2023 11:36:51 EEST | Tiedote
Häirintään ja työssä kuormittumiseen liittyviä yhteydenottoja tuli työsuojeluviranomaiselle vuonna 2022 yhteensä noin 2 200. Häirintään liittyviä yhteydenottoja oli noin 1 500 ja työssä kuormittumiseen liittyviä 900. Osassa yhteydenotoista oli kyse molemmista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme