Pyöräkeskus avasi ovensa Kansalaistorilla
29.5.2019 10:59:03 EEST | Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy | Tiedote

– Halusimme tuoda pyöräkeskuksen palvelut näkyvälle paikalle lähemmäksi pyöräilijöitä. Uusi sijainti ja uudet tilat ovatkin jo ensimmäisen viikon aikana saaneet kiitosta asiakkailta ja ohikulkijoilta. Vuonna 2018 Baanaa pitkin polki lähes miljoona pyöräilijää, joten odotamme lukuisia vierailijoita uudelle pyöräkeskuksellemme, kertoo HKL:n suunnittelija Eeropekka Lehtinen.
Pyöräkeskus tarjoaa mahdollisuuden omatoimiseen pyörän huoltamiseen ammattilaisen opastuksella. Pyörän voi jättää halutessaan myös maksulliseen pikahuoltoon. Keskukselta saa lisäksi tietoa kaupunkipyöristä ja käytännön opastusta niiden käytöstä. Pyöräkeskukselta löytyy pumppauspiste ja oleellisimmat työkalut ketjuruoskasta nippeliavaimiin. Henkilökunnalta voi kysyä myös reittivinkkejä ja apua liikennesääntöihin.
Ensimmäisen viikon aikana pyöräkeskuksella onkin ollut hulinaa. Pyöräkeskuksella huollosta vastaavalla Arto Mäkisellä on touhua riittänyt.
– Kyllä täällä on jo ollut kuhinaa. On ollut yllättävää, kuinka vanhoilla pyörillä ajetaan. Jos pyörä on kovin iäkäs kannattaa varautua siihen, ettei varaosia välttämättä löydy kovin helposti. Yleisin ongelma polkijoilla on tyhjät kumit, ja välillä ihmiset hämmästyvät sitä, kuinka täyteen renkaat pitää pumppaa, Mäkinen pohtii.
Pyöräkeskusta kehitetään ja tavoitteena on, että tulevaisuudessa pyörien pesu sekä sähköpyörien lataus onnistuisi Kansalaistorin pisteellä.
Pyöräkeskus palvelee syyskuun loppuun asti maanantaista perjantaihin klo 9–17. Aiempina vuosina pyöräkeskus on palvellut Narinkkatorilla ja Herttoniemessä.
Pyöräkeskus on osa Helsingin kaupungin pyöräilyn edistämisohjelmaa. Pyöräkeskusten toiminnasta vastaa HKL. Kaudella 2019 toimintaa pyörittää Velo & Oxygen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suunnittelija Eeropekka Lehtinen (HKL), +358 9 310 22977, eeropekka.lehtinen@hel.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne OyPL 100
01022 Kaupunkiliikenne
(09) 310 1071https://kaupunkiliikenne.fi/
Pyöräkeskusten toiminnasta vastaa HKL. Kaudella 2019 toimintaa pyörittää Velo & Oxygen.
Kaupunkipyöräpalvelusta vastaa Helsingissä Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos HKL ja Espoossa Espoon kaupungin Tekninen ja ympäristötoimi. Palvelua ylläpitää CityBike Finland ja markkinoinnista, digipalveluista ja asiakassuhteista vastaa HSL. Kaupunkipyörien ja pyöräasemien mainospaikkojen myynnistä vastaa ulkomainosyhtiö Clear Channel.
HKL – kaupungin paras liike.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Itäkeskuksen metroasemalla vaihdetaan ikkunalaseja3.3.2026 10:18:03 EET | Tiedote
Itäkeskuksen metroaseman kunnostushankkeessa uusitaan tällä hetkellä aseman länsipäädyn ikkunalaseja. Lasien vaihto vaikuttaa jonkin verran matkustajiin. Itäisessä päädyssä kunnostetaan liukuportaita.
Junatien metrosillan hankesuunnitelma etenee päätöksentekoon27.2.2026 12:05:38 EET | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy uusii Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen toimeksiannosta Junatien metrosillan Kalasataman ja Sörnäisten välillä vuosina 2026–2028. Rakentamisen aikaisten haittojen vähentäminen ohjaa siltahankkeen suunnittelua ja toteutusta. Valmistelevat työt alkavat huhti-toukokuussa 2026.
Roihupellon raitiovaunuvarikkoa laajennetaan20.2.2026 14:28:35 EET | Tiedote
Roihupellon raitiovaunuvarikkoa laajennetaan itäsuuntaan raitiovaunuvarikon ja metrovarikon väliselle alueelle. Laajennusosa valmistuu näillä näkymin keväällä 2027.
Ilmaisjakelulehtien jakelu metroasemilla päättyy maaliskuussa19.2.2026 09:41:46 EET | Tiedote
Ilmaisjakelulehtien jakelu metroasemilla päättyy 13. maaliskuuta 2025. Lehtijakelun päättämisellä Kaupunkiliikenne Oy pyrkii parantamaan metroasemien ja -junien siisteyttä ja turvallisuutta.
Kansainvälinen sitoumus on lähtölaukaus Kaupunkiliikenteen kokonaisvaltaiseen vastuullisuuteen12.2.2026 08:26:51 EET | Tiedote
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy liittyi viime vuonna YK:n alaiseen Global Compact -yritysvastuusitoumukseen. Sen mukaisesti olemme sitoutuneet toteuttamaan kansainvälisiä ihmisoikeuksia, työelämää, ympäristöä ja korruption torjuntaa koskevia periaatteita sekä edistämään YK:n kestävän kehityksen tavoitteita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


