QMG ostaa Ajansähkön ja vahvistaa asemiaan Keski-Suomessa

Vuonna 1987 perustettu Ajansähkö on pitkään ollut alueensa vahvimpia yksityisiä sähkö- ja teleurakoitsijoita. Yhtiön palveluihin kuuluvat myös turvatekniikka ja automaatiourakointi, joka mahdollistaa erikoispalveluita, kuten vaativien kohteiden valaistuksenohjausta.
Ajansähkö palvelee rakennusliikkeitä ja kiinteistönomistajia, ja on tunnettu muun muassa laajoista koulu- ja sairaalasähköistyksistään. Ajansähkön liikevaihto oli 6,3 miljoonaa euroa vuonna 2020 ja se työllistää noin 30 ammattilaista Jyväskylässä ja Keski-Suomessa.
QMG on Suomen kolmanneksi suurin talotekniikkayritys. Kesäkuussa 2021 KLAR Partners osti QMG:n ja rakentaa siitä ja ruotsalaisesta Sandbäckensista pohjoismaista talotekniikkakonsernia.
Yrityskaupalla ei ole vaikutusta henkilöstön asemaan, vaan he jatkavat nykyisissä tehtävissään. Toimitusjohtaja Heimo Niininen ja urakkalaskennasta vastaava Erkki Ahtiainen jatkavat yritysten vetäjänä sekä liittyvät uuden pohjoismaisen konsernin osakkaiksi.
Jyväskylän seudun kiinteistöhankkeet kiinnostavat Ajansähköä ja QMG:ta
– Ajansähkö tuo meille osaavan ja arvostetun joukkueen talotekniikan sähkö-, turva- ja automaatiopuolelle. Yhtiö tekee pitkäjänteistä työtä asiakkaidensa kanssa ja sen ammattitaitoon luotetaan. Hienoa päästä tekemään yhdessä töitä, QMG:n Väli-Suomen aluejohtaja Mikko Sahikallio sanoo.
Ajansähkön yrittäjiä yrityskaupassa kiinnostavat ennen muuta kasvumahdollisuudet. Sähköurakoinnissa heillä on hyvä markkinaosuus, mutta alueen monet rakennushankkeet, kuten Eteläportin alue, Hippoksen alue ja Vanhan sairaalan alue tarvitsevat aikanaan monipuolista talotekniikkaa.
– Olemme Erkin ja henkilöstön kanssa jo pidempään miettineet monipuolisempaa talotekniikkatarjoomaa. Olemme tehneet hankkeita hyvien yhteistyökumppanien kanssa. Nyt QMG:ssa pääsemme tarjoamaan suurempia kokonaisuuksia saman konsernin voimin. Myös ammattitaitoiselle henkilöstöllemme tämä tuo hienoja kasvun paikkoja omalla uralla, Ajansähkön toimitusjohtaja Heimo Niininen kertoo.
QMG jatkaa yritysostoja myös uuden omistajan aikana
QMG-konserni jatkaa yritysostoja ja orgaanista kasvua yhdistävällä kasvustrategialla myös uuden pääomistajan aikana. Viimeisen runsaan vuoden aikana QMG on tehnyt Suomessa kymmenen yritysostoa ja nostanut henkilömääränsä 1100 ammattilaiseen.
– Jatkamme alueellisesti vahvan talotekniikkakonsernin rakentamista, ja siinä arvostetuilla ja taitavilla paikallisilla yhtiöillä on avainrooli. He tuntevat asiakkaat ja paikallisen bisneksen, ja konserni tukee heitä, QMG-konsernin toimitusjohtaja Kimmo Liukkonen kertoo.
– Tulemme vahvistamaan markkinapeittoamme myös Keski-Suomessa lähiaikoina. Haluamme tarjota alueen kiinteistönomistajille ja rakennusliikkeille kokonaistalotekniikkapalvelua, jota olemme konseptoineet ja ottaneet käyttöön monissa kohteissa, Kimmo Liukkonen lisää.
Lisätietoja:
Kimmo Liukkonen, QMG-konsernin toimitusjohtaja, kimmo.liukkonen@qmg.fi, 050 347 8997
Mikko Sahikallio, QMG:n Väli-Suomen aluejohtaja, 050 477 0707, mikko.sahikallio@qmg.fi
Heimo Niininen, toimitusjohtaja, Ajansähkö Oy, 040 589 4916, heimo.niininen@ajansahko.fi
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
QMG (Quattro Mikenti Group) lyhyesti
QMG-konserni on Suomen suurimpia talotekniikka-alan yrityksiä. Se tekee talotekniikkaurakointia ja -huoltopalveluita valtakunnallisesti. QMG:n palveluvalikoima kattaa kaikki talotekniikan osa-alueet. Konserniin kuuluu eri puolilla maata 30 yhtiötä. QMG:n liikevaihto viimeisen 12 kuukauden ajalta on noin 200 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa on noin 1100 talotekniikkaurakoinnin ja -huollon ammattilaista. QMG:n pääomistaja on kesäkuusta 2021 lähtien ollut ruotsalainen KLAR Partners. Lisätietoja verkkosivulta www.qmg.fi.
Ajansähkö lyhyesti
Ajansähkö on Jyväskylässä ja Keski-Suomessa toimiva sähköurakoinnin ja -huollon sekä turvatekniikan ja rakennusautomaation osaaja. Yhtiö palvelee alueen kiinteistönomistajia ja rakennusliikkeitä. Vuonna 2020 Ajansähkön liikevaihto oli 6,3 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa työskentelee noin 30 sähköalan ammattilaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nimlas
Nimityksiä Nimlas-konsernissa: Kalle Hentunen ja Niko Sipari toimitusjohtajiksi5.12.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Kalle Hentunen on nimitetty Kuusitunturi Lahden toimitusjohtajaksi. Quattroservices Kaakkois-Suomen johtoon nousee Niko Sipari. Yhtiöt ovat vahvoja sähkö- ja telealan yhtiöitä omilla markkina-alueillaan. Nimitykset astuvat voimaan 1. tammikuuta 2026.
Savonlinnalainen sähköurakoitsija Sioma liittyy Nimlakseen1.12.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Talotekniikkakonserni Nimlas ostaa savonlinnalaisen sähköurakoitsija Sioman ja vahvistaa verkostoaan Etelä-Savossa. Vuonna 1997 perustettu Sioma on alueen merkittäviä sähkö- ja teleasennusten toteuttajia. Yhtiö teki vuonna 2024 lähes kahden miljoonan euron liikevaihdon ja työllistää 18 henkilöä.
JP Yhtiöt ja Mikkelin Sähköasennus yhdistyvät talotekniikan moniosaajaksi28.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Nimlas-konserniin kuuluvat eteläsavolaiset talotekniikkayritykset JP Yhtiöt ja Mikkelin Sähköasennus yhdistävät voimansa 30.11.2025. Fuusio laajentaa JP Yhtiöiden toiminnan kokonaistalotekniikkaan, ja Mikkelin Sähköasennus säilyy osana yritystä aputoiminimenä. Yhdistymisellä ei ole vaikutusta henkilöstön asemaan yhtiöissä.
Nimlas ostaa Rovaniemen Sähkö- ja Säätölaitteen ja kasvattaa rakennusautomaatiovahvuuttaan14.11.2025 13:00:00 EET | Tiedote
Talotekniikkakonserni Nimlas laajentaa palvelutarjontaansa Pohjois-Suomessa ja ostaa rakennusautomaatioyritys Rovaniemen Sähkö- ja Säätölaitteen.
Nimlas ostaa data- ja logistiikkakeskusosaaja LVI Tasaconin11.11.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Talotekniikkakonserni Nimlas ostaa LVI-urakoitsija LVI Tasaconin. 15 henkilöä työllistävä yritys toimii Etelä-Suomessa ja sillä on vahvaa osaamista data- ja logistiikkakeskusten sekä teollisuushallien LVI-projekteista. Yrityskaupalla ei ole henkilöstövaikutuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
