Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Rajanylityspaikkojen terveysturvallisuutta terävöitetään

Jaa
Aluehallintovirastot valmistelevat päätöksiä tartuntatautilain pykälän 15 mukaisista määräyksistä. Päätöksillä kunnat velvoitetaan järjestämään terveystarkastukset rajanylityspaikoilla. Jokaisen maahantulijan edellytetään osallistuvan terveystarkastukseen koronatartunnan mahdollisuuden selvittämiseksi.

Kunnat vastaavat terveystarkastusten ja koronatestausten järjestämisestä alueillaan, myös rajanylityspisteillä. Aluehallintovirasto voi tartuntatautilain perusteella määrätä kunnan järjestämään terveystarkastuksen esimerkiksi tietyssä kulkuneuvossa tai vastaavassa paikassa oleskelleille ihmisille. Käytännössä näin voidaan toimia esimerkiksi silloin, jos kunta ei järjestä testausta, joka on tarpeen koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Kunnat ovatkin kehittäneet toimintaansa rajanylityspaikoilla, mm. lisänneet neuvonta- ja testauspisteitä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 4.2.2021 lähettämän ohjeen ja sosiaali- ja terveysministeriön 3.2.2021 lähettämän kirjeen mukaisesti.

Aluehallintovirastot toteavat, että epidemiatilanteen yhä heikentyessä toimintaa rajanylityspaikoilla tulee tehostaa, jotta varmistetaan, että ennen kaikkea riskimaista tulevat maahantulijat ohjataan tehokkaasti terveystarkastukseen rajanylityspaikalla tai sen läheisyydessä.

Jokainen maahantulija tulee ohjata koronatestiin

Aluehallintovirastot voivat päättää tartuntatautilain pykälän 15 perusteella, että kuntien tulee järjestää jokaiselle rajanylityspaikalle kohdennettuja terveystarkastuksia riskimaista tuleville. Aluehallintovirastot tekevät ensi tilassa nämä määräykset, joiden tavoitteena on entisestään tehostaa testaamista rajanylityspaikoilla.

Tavoitteena on, että kaikilla rajanylityspaikoilla jokaiseen maahantulijaan ollaan yhteydessä. Jokaisen maahantulijan edellytetään osallistuvan koronatestiin, ellei henkilöllä ole esittää luotettavaa testistä vapauttavaa selvitystä.

Jos henkilö kieltäytyy koronatestiin osallistumisesta, aluehallintovirasto voi viime kädessä yksilöllisellä päätöksellä määrätä hänet osallistumaan terveystarkastukseen. Kuntia kehotetaan aloitteellisesti pyytämään aluehallintovirastoilta tarvittavia yksilöllisiä määräyksiä.

Rajanylityspaikoilla tarvitaan selkeää viestintää

Aluehallintovirastot muistuttavat kuntia siitä, että kuntien tulee rajanylityspaikoilla ja alueellaan selkeästi viestiä matkustajille terveysturvallisuuden käytännöistä. Toimintamalli perustuu sosiaali- ja terveysministeriön 3.2.2021 kunnille lähettämässä kirjeessä olevaan suunnitelmaan, ja kuntien tulee nyt varmistaa suunnitelman toimeenpano rajanylityspaikoilla.

Hallitus on sitoutunut korvaamaan rajanylityspaikkojen terveysturvallisuuteen liittyvät välittömät kustannukset kunnille niin kauan kuin tautitilanne sitä edellyttää.

Lisätietoja 

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto 
johtaja Maria Siurua, p. 0295 017 546 
ylijohtaja Terttu Savolainen, p. 0295 017 551 

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 
johtaja Leena Laajala, p. 0295 018 549 
ylijohtaja Marko Pukkinen, p. 0295 018 450 

Lounais-Suomen aluehallintovirasto 
johtaja Heikki Mäki, p. 0295 018 094 
ylijohtaja Mikael Luukanen, p. 0295 018 092 

Lapin aluehallintovirasto 
johtaja Leena Räsänen, p. 0295 017 385 
ylijohtaja Kaisa Ainasoja, p. 0295 017 345 

Itä-Suomen aluehallintovirasto 
johtaja Ulla Ahonen, p. 0295 016 888 
ylijohtaja Soile Lahti, p. 0295 016 964 

Etelä-Suomen aluehallintovirasto 
ylitarkastaja Riku-Matti Lehikoinen, p. 0295 016 155 
ylijohtaja Merja Ekqvist, p. 0295 016 271 

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Drygt tre hundra aktörer inom övergripande säkerhet deltog i specialförsvarskurser med temat mental kristålighet5.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland arrangerade åren 2024–2025 fyra regionala specialförsvarskurser med temat mental kristålighet i samarbete med Pansarbrigaden och Björneborgs brigad. Drygt tre hundra sakkunniga inom olika branscher från Birkaland, Mellersta Finland och de österbottniska landskapen deltog i kurserna.

Lähes kolmesataa kokonaisturvallisuuden toimijaa osallistui alueellisen maanpuolustuksen erikoiskursseille henkisestä kriisinkestävyydestä5.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto järjesti yhteistyössä Panssariprikaatin ja Porin prikaatin kanssa neljä alueellista maanpuolustuksen erikoiskurssia henkisen kriisinkestävyyden teemalla vuosina 2024–2025. Kursseille osallistui lähes 300 eri alojen asiantuntijaa Pirkanmaan, Keski-Suomen ja pohjalaismaakuntien alueelta.

Sormi imeytyi kuljetinlinjan nieluun – yhtiölle ja sen edustajille tuomio työturvallisuusrikoksesta2.12.2025 16:14:48 EET | Tiedote

Pohjois-Savon käräjäoikeus on 2.12.2025 tuominnut Lehtisepät Oy:n työturvallisuusrikoksesta yhteisösakkoon sekä yhtiön toimitusjohtajan ja yhtiön Varkauden painotalon tuotantopäällikön sakkorangaistuksiin. Yhtiössä oli laiminlyöty selvittää tuotannon koneiden käytöstä aiheutuvat vaaratekijät riittävän järjestelmällisesti ja suojata yhtiön Varkauden painotalon kuljettimessa ollut nielu.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye