Rakennusalan kymmenen suurimman yrityksen suurin mainenousija on SRV

T-Median vuosittaisessa Rakennusalan Luottamus&Maine 2022 -tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten mielikuvia ja näkemyksiä alan toimijoista kansalaisten keskuudessa. Kymmenestä Suomen suurimmasta rakennusliikkeestä ja erikoisurakoitsijasta parhaat mainearvosanat saa Lujatalo.
Kisa kärkisijasta oli tänä vuonna erityisen kova: GRK ja Pohjola Rakennus jäivät kärjestä vain sadasosalla. Yksikään suurimmista rakennusalan toimijoista ei kuitenkaan saavuttanut vielä hyvän maineen rajaa, joka Luottamus&Maine-mittauksessa alkaa 3.5 arvosanasta. Toisaalta yksikään yritys ei jäänyt huonon maineen (< 3.00) puolelle.
Edellisvuoden heikkomaineisin yritys SRV nosti mainettaan 0.10 yksikköä kohtuulliselle tasolle. Tämä on suurin mainenousu rakennusalan kymmenen suurimman yrityksen joukossa.
Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä t-media.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
Organisaation sijoitus listalla pohjautuu tutkimuksessa saatuun mainepistemäärään, joka lasketaan kahdeksan maineen dimension kautta. Taulukossa esitetyt luvut on pyöristetty kahden desimaalin tarkkuudella.
Rakennusalan vahvuuksina talous, työnantajuus ja johtaminen
T-Media on seurannut rakennusalan yritysten mainetta vuodesta 2018 lähtien. Tämän vuoden tutkimuksessa yritykset saivat keskimäärin parhaan arvosanan taloudesta. Toiseksi parhaat arvosanat tulivat työnantajuudesta ja johtamisesta. Molemmat maineen osa-alueet arvioitiin kohtuulliselle tasolle arvosanalla 3.37.
“Johtamisen ja työnantajuuden osa-alueet linkittyvät usein toisiinsa. Hyvin johdettuja organisaatioita pidetään myös hyvinä työnantajina. Vastaavasti tyytyväiset työntekijät luovat kuvaa osaavasta johtamisesta. Hyvä työnantajuus on samalla yksi keskeisimmistä ihmisten luottamusta kasvattavista tekijöistä”, T-Median toimitusjohtaja Harri Leinikka sanoo.
Alan keskimääräisen maineen heikkouksiksi paljastuivat vuorovaikutus (3.20) ja vastuullisuus (3.31). Näillä osa-alueilla rakennusala jää jälkeen Suomessa toimivien yritysten yleisestä tasosta. T-Median yrityskori saa keskimääräiseksi vuorovaikutusarvosanaksi 3.28 ja vastuullisuusarvosanaksi 3.33.
“Osa ihmisten kokemusta on se, miten ihmisiä kuullaan ja miten heidän tarpeisiinsa vastataan. Kaikki tänä vuonna tehdyt tutkimukset ovat näyttäneet, että ihmisten kriittisyys tässä ajassa on noussut ja toimijoilta vaaditaan paljon”, Leinikka jatkaa.
Pohjola Rakennus pärjää parhaiten ESG-mittareilla
ESG-mittarilla pärjäsi parhaiten Pohjola Rakennus. Yritys saa arvosanakseen 3.36 (asteikolla 1-5). Seuraavaksi parhaan arvosanan sai GRK (3.34).
ESG on lyhenne sanoista Environmental, Social ja Governance. ESG-mittari seuraa yritysten kokonaisvaltaisia vastuullisuusmielikuvia. Sekä Pohjola Rakennus että GRK pärjäävät ESG-mittarilla paremmin kuin suomalaiset yritykset keskimäärin: T-Median laajan yrityskorin ESG-indeksi oli tänä vuonna 3.32.
“Kuluttajien ohella sijoittajien ja rahoittajien vaatimustaso yritysten vastuullisuutta kohtaan kasvaa vauhdilla. Rakennusalalla on yhteiskunta- ja ympäristökysymyksissä kehitettävää ja samalla huomattavia mahdollisuuksia liiketoiminnan kannalta. Energiatehokkaat ja ympäristöystävälliset ratkaisut kiinnostavat tällä hetkellä niin kuluttajia kuin julkista sektoriakin. Pääoma on myös halvempaa vastuullisille yrityksille”, Leinikka toteaa.
Näin tutkimme
Rakennusalan Luottamus&Maine 2022 -erikoistutkimuksen tavoitteena oli selvittää Suomessa toimivien rakennus- ja suunnittelualan yritysten mainetta kansalaisten keskuudessa. Tutkimuksessa käytettiin Luottamus&Maine-mallia, joka seuraa tutkittavien yritysten mainetta kahdeksassa eri osa-alueessa: hallinto, talous, johtaminen, uudistuminen, vuorovaikutus, tuotteet&palvelut, työnantajuus ja vastuullisuus.
Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella 25.4.-30.5.2022. Tutkimukseen osallistui kaiken kaikkiaan 6 757 suomalaista. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 15–65-vuotiaat suomalaiset valtakunnallisesti (poissulkien Ahvenanmaa). Otos on painotettu väestöä edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
T-Media on Suomen johtava maineen tutkimiseen sekä strategiseen neuvonantoon keskittynyt yritys. Käytämme liikkeenjohtamisen teoriaan ja tilastotieteeseen perustuvia työkaluja, jotka todentavat maineen liiketoimintavaikutukset. Olemme tehneet yli 2000 Luottamus&Maine-tutkimusta yli 40 maassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta T-Media Oy
Suomalaiset arvostavat ammatillisia oppilaitoksia – yleiskäsitykset koulutussektorista heikompia1.6.2023 00:02:00 EEST | Tiedote
T-Median ammatillisten oppilaitoksien Luottamus&Maine-tutkimus paljasti suomalaisten arvostavan tuntemiaan ammatillisia oppilaitoksia – yleiskäsitykset ammatillisesta koulutussektorista jäävät huomattavasti vaisummiksi. Ammattiopisto Luovi on tutkimuksen maineikkain oppilaitos, OSAO suurin mainenousija.
Oulu ainoa vetovoimaansa kasvattanut kaupunki – Tampere edelleen suurimpien kaupunkien ykkönen29.3.2023 00:00:00 EEST | Tiedote
Oulu on ainoana kasvattanut vetovoimaansa Suomen kymmenen suurimman kaupungin joukossa, verrokkikaupunkien vetovoima on laskenut. Tampere jatkaa Suomen vetovoimaisimpana kaupunkina, Oulu on noussut kakkoseksi Kuopion rinnalle Jyväskylän ollessa seuraavana.
Kauppakeskukset ovat entistä hyvämaineisempia ja onnistuneet vastaamaan ihmisten odotuksiin2.2.2023 06:07:00 EET | Tiedote
T-Median toteuttama kauppakeskusten Luottamus&Maine-tutkimus osoittaa kauppakeskusten maineen parantuneen kokonaisuutena: kauppakeskukset ovat onnistuneet vastaamaan ihmisten muuttuneisiin odotuksiin koronapandemian jälkeen. Eniten mainettaan onnistui parantamaan Seinäjoen Ideapark.
Kansalaiset arvostavat turvallisuutta: Rajavartiolaitos ja Pelastuslaitos ovat julkishallinnon maineikkaimmat organisaatiot5.12.2022 16:10:00 EET | Uutinen
T-Median toteuttama julkishallinnon Luottamus&Maine -tutkimus paljastaa, että vuoden 2022 hyvämaineisimmat organisaatiot ovat Rajavartiolaitos ja Pelastuslaitos. Turvallisuutta takaavien puolustusministeriön ja Puolustusvoimien maine nousi ennätyksellisesti.
Supercell palasi Suomen maineikkaimmaksi yritykseksi16.11.2022 00:00:00 EET | Uutinen
T-Median toteuttama Luottamus&Maine-tutkimus kartoitti Suomessa toimivien yritysten mainetta jo kymmenettä kertaa. Tutkimus paljastaa, että hyvämaineisimmat yritykset vuonna 2022 ovat Supercell, Ponsse ja KONE ja vuoden nousija Tietoevry. Heikkomaineisten listalle tippuivat uusina Teboil, Kärkkäinen, Hesburger ja Fortum.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme