Arkta Oy

Rakennuskonserni Arkta laajentaa toimintaansa Turkuun

Jaa

Pääkaupunkiseudulla sekä Tampereen ja Vaasan alueilla toimiva Arkta-konserni perustaa tytäryhtiön Turkuun. Arkta Turku Oy hankkii parhaillaan rakennusoikeutta, maa-alueita ja tontteja asuntorakentamiseen, ja aloittaa operatiivisen toimintansa elokuussa.

Toimitusjohtaja Maarit Sääksi
Toimitusjohtaja Maarit Sääksi

– Tytäryhtiön perustaminen Turkuun valittiin strategian mukaiseksi kasvuaskeleeksi. Elokuun alussa toimintansa käynnistävä Arkta Turku Oy keskittyy aluksi asuntorakentamiseen Turussa ja lähikunnissa, kertoo Arkta-konsernin toimitusjohtaja Maarit Sääksi.

– Turun seutu on osa Suomen kasvukolmiota, joten se on tärkeä asuntomarkkina. Turku on karismaattinen kaupunki ja samalla nuorekas ja vetovoimainen vahvan elinkeinoelämänsä ja koulutustarjontansa ansiosta. Ryhdymme tarjoamaan täälläkin Arkta-koteja, joita rakennuttajat ja sijoittajat ovat meiltä jo kyselleet. Yrityskulttuurimme mukaisesti meillä on avoimet yhteistyösuhteet niin rakennuttajien, sijoittajien, kuntien viranomaisten kuin yhteistyökumppaneidenkin kanssa. Noudatamme aina periaatettamme ”yhdessä hyvää rakentaen”, hän kuvaa.

Arkta on aloittanut rakennusoikeuden, maa-alueiden ja tonttien hankkimisen asunto- ja täydennysrakentamiseen alueilta, joilla on valmiina palvelut ja liikenneinfra.

Arkta Turku käynnistää toimintansa elokuussa

Arkta Turku Oy:lle on jo valittu toimitusjohtaja, mutta kilpailusyistä nimeä ei ole vielä julkistettu.

– Toimitusjohtaja aloittaa tehtävässään 1.8. Hän on hyvin verkostoitunut turkulainen rakennusalan osaaja, joka tuntee seudun asuntorakentamisen markkinat. Yhtiön organisaatiota muodostetaan elokuusta alkaen, Maarit Sääksi toteaa.

Rakentajan maine myy asuntokaupassa

Arkta-konserni teki vuonna 2021 ennätysliikevaihdon ja hyvän tuloksen, ja sen rahoitusasema on vahva. Toukokuussa Talouselämä-lehden TOP 500 -listalla nettovelaton Arkta nousi sijalle 450, ja sen TE-arvosana oli lähes täydellinen 9,8. Luku kertoo hyvästä sijoitetun pääoman tuotosta, omavaraisuusasteesta, gearingista eli nettovelkaantumisasteesta sekä liikevaihdon kehityksestä.

– Teemme määrätietoista työtä rakentamisen laadun ja taloudenpidon kanssa. Se mahdollistaa meille muun muassa investoinnit tontteihin ja rakennusoikeuteen, kun hyviä tilaisuuksia tulee eteen. Rakennuttajat, sijoittajat ja asunnonostajat arvostavat rakentajaa, jonka talous on vahva. Rakentajan maine myy asuntokaupassa, Maarit Sääksi sanoo.

Arkta-konserni on johtava täyspuukerrostalojen rakentaja Suomessa jo vuodesta 2011. Arkta on asuntorakentajana materiaalineutraali ja betonielementit voidaan ottaa myös konserniin kuuluvasta sisaryhtiöstä. Arktan omaperusteinen asuntotuotanto suunnitellaan energiatehokkuudeltaan A-energialuokkaan. Konsernin asuntohankkeissa on otettu käyttöön monia innovaatioita, kuten etätuotetun sähkön ratkaisut.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Toimitusjohtaja Maarit Sääksi
Toimitusjohtaja Maarit Sääksi
Lataa
Lataa
Lataa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Arkta Oy
Arkta Oy
Työväentalontie 3 A 4
33470 Ylöjärvi

+358 (0) 3 347 6111https://www.arkta.fi/

Arkta-konserni lyhyesti

Vuonna 1988 perustettu Arkta-konserni rakentaa asuntoja sekä päiväkoteja, kouluja ja muita yhteiskunnallisia tiloja. Konserniin kuuluvat emoyhtiö Arkta Oy, asuntorakentajat Arkta Rakennus Oy Pirkanmaalla, Arkta Reponen Oy pääkaupunkiseudulla sekä 1.7.2022 alkaen Arkta Turku Oy Turun seudulla, yhteiskunnallisten tilojen rakentajat Arkta Rakennuskultti Oy pääkaupunkiseudulla ja Arkta Kultti Oy Etelä-Pohjanmaalla sekä betonielementtejä Heinolassa valmistava Arkta Laatuseinä Oy. 

Arkta-konserni on suomalainen rakennusalan perheyhtiö, jonka pääkonttori on Ylöjärvellä ja se työllistää runsaat 220 ammattilaista sekä tuhat henkilöä kumppaneiden palveluksessa. Vuonna 2021 sen liikevaihto oli 137,4 miljoonaa euroa. Konsernin toimitusjohtaja on Maarit Sääksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Arkta Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme