Rakennustoimisto K. Tervon Oy:n toimintajärjestelmä on saanut ISO-sertifioinnin

Jaa
Rakennustoimisto K. Tervo Oy:n toimintajärjestelmälle on myönnetty laatua, ympäristöä sekä työterveyttä- ja työturvallisuutta koskevat ISO-sertifikaatit. Toimitusjohtaja Jussi Hämäläinen pitää kolmen ISO-sertifikaatin myöntämistä liiketoiminnallisesti tärkeänä etappina.
Rakennustoimisto K. Tervolla on työn alla lukuisia urakoita, joille kaikille sertifioitu toimintajärjestelmä nyt jalkautetaan. Kuvassa Joensuun Rauhankulma. Kuva on vapaasti julkaistavissa.
Rakennustoimisto K. Tervolla on työn alla lukuisia urakoita, joille kaikille sertifioitu toimintajärjestelmä nyt jalkautetaan. Kuvassa Joensuun Rauhankulma. Kuva on vapaasti julkaistavissa.

- Tarkoituksena on ollut, että ”Tervon tapa toimia” on riippumattoman tahon toimesta todettu ISO-sertifioinnin vaatimuksien mukaiseksi toimintajärjestelmäksi.

- Sertifikaatit myös sitouttavat meidät toimimaan tietyllä tavalla.Ne ohjaavat yrityksemme toimintaa kaikilla tasoilla sekä toimivat ohjaavassa roolissa työturvallisuus-, laatu-, ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamisessa.

Hämäläisen mukaan sertifikaatit ovat pitkän aikavälin investointejaliiketoiminnan tehostamiseen ja ovat tärkeässä roolissa tukemassa yrityksemme kasvustrategiaa.

- Yrityksemme on kasvanut kannattavasti vuosittain ja tällä hetkellä liikevaihtomme on noin 45 - 50 miljoonaa euroa. Yrityksellämme on mahdollisuudet osallistua suurien kokoluokkien hankkeiden toteuttamiseen ja emme halunneet, että ISO-sertifikaattien puuttuminen rajoittaa meidän osallistumismahdollisuuksiamme tai vaikuttaa urakkakilpailutuksien pisteytyksiin.

Sertifioitu toimintajärjestelmä antaa perusedellytyksetlaadukkaaseen toimintaan ja sen hallintaan, korostaa Jussi Hämäläinen.

- Olemme jo pitkään toimineet hyvin saman suuntaisesti kuin sertifikaatit edellyttävät. Vanhoille työntekijöillemme toimintajärjestelmä ei tuo merkittäviä muutoksia perustekemiseen, mutta toimii hyvänä selkänojana ja ohjenuorana. Työntekijämäärän kasvaessa, myös uusille työntekijöille tulee tapamme toimia tutuksi toimintajärjestelmän avulla.

Laatu, ympäristö sekä työterveys- ja turvallisuus – kolme sertifikaattia

Bureau Veritas myönsi sertifikaatit vajaan vuoden mittaisen prosessin ja auditointien jälkeen. Auditointeja tehtiin myös työmaille. Sertifikaattien saaminentarkoittaa myös jatkossa jokavuotista auditointia.

- ISO-sertifioinnit löytyvät valtakunnallisilta yrityksiltä. Itä-Suomessa PK-yrityssektorilla ei sertifikaattien haltijoita ole montaa, kertoo Hämäläinen.

Rakennustoimisto K. Tervolla on työn alla lukuisia urakoita, joille kaikille sertifioitu toimintajärjestelmä nyt jalkautetaan. Rakenteilla ovat mm. KYS Psykiatriatalo (urakan arvo n. 28 milj. €), Torikatu 19 Joensuussa (noin 27 milj.€), Pohjois-Karjalan Keskussairaalan laajennushanke E-siipi (noin 21 milj. €) ja Lehmon yhtenäiskoulun 2. vaihe (noin 13 milj.€)

Vallitsevat olosuhteet huomioiden näyttää myös yrityksemme viime vuoden tulos kohtuullisen hyvältä. Hyvä vire urakoinnin saralla on jatkunut myös alkuvuoden aikana, summaa Jussi Hämäläinen. Uusien toimeksiantojen suhteen katseet ovat vahvasti jo vuodessa 2024, mutta toki kuluvallekin tilikaudelle vielä monia uusia toimeksiantoja tarvitaan.

ISO-sertifikaatit

ISO 9001 on maailman tunnetuin standardi ja käytetyin johtamismalli. Se perustuu jatkuvan parantamisen filosofiaan.

Rakennustoimisto K. Tervon saamat sertifioinnit:

ISO 9001 Laatu
ISO 14001 Ympäristö
ISO 45001 Työterveys- ja työturvallisuus

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Rakennustoimisto K. Tervo Oy
Jussi Hämäläinen
Toimitusjohtaja
p. 050 534 3066, 010 5240 602
jussi.hamalainen@rakentajatervo.fi

Kuvat

Rakennustoimisto K. Tervolla on työn alla lukuisia urakoita, joille kaikille sertifioitu toimintajärjestelmä nyt jalkautetaan. Kuvassa Joensuun Rauhankulma. Kuva on vapaasti julkaistavissa.
Rakennustoimisto K. Tervolla on työn alla lukuisia urakoita, joille kaikille sertifioitu toimintajärjestelmä nyt jalkautetaan. Kuvassa Joensuun Rauhankulma. Kuva on vapaasti julkaistavissa.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Rakennustoimisto K. Tervo Oy
Muuntamontie 2
80100 Joensuu

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rakennustoimisto K. Tervo Oy

Pohjois-Karjalan keskussairaalan E-siiven mittava korjaus- ja laajennusurakka Rakennustoimisto K. Tervo Oy:lle29.6.2022 07:50:26 EEST | Tiedote

Rakennustoimisto K. Tervo Oy on valittu Joensuussa sijaitsevan Pohjois-Karjalan keskussairaalan E-siiven peruskorjauksen ja laajennuksen pääurakoitsijaksi. Rakennuttajana toimii Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä, Siun sote. Noin 22 miljoonan euron hanke toteutetaan sosiaali- ja terveysministeriön poikkeusluvalla ja sen on määrä valmistua keväällä 2026.

Rakennustoimisto K. Tervo Oy rakentaa KYSin Psykiatriatalon – urakan arvo noin 28 miljoonaa euroa23.2.2022 14:00:00 EET | Tiedote

Itä-suomalainen Rakennustoimisto K. Tervo Oy on valittu Kuopion yliopistollisen sairaalan Psykiatriatalon pääurakoitsijaksi. Rakennusurakka käsittää noin 16000 brm2 :n suuruisen uudisrakennuksen rakentamisen KYSin kampusalueelle pääsairaalan läheisyyteen sekä yhdystunnelin rakentamisen Psykiatriatalon ja Kaarisairaalan välille. Kahdeksankerroksisen uudisrakennuksen rakennustyöt valmistuvat keväällä 2024. Koko projektin kustannusarvio on 48 miljoonaa euroa, josta pääurakoitsijan osuus noin 28 miljoonaa euroa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye