Rakennustyöntekijä loukkaantui tapaturmassa, koska kurottajanostossa laiminlyötiin suunnittelu ja työtapojen valvonta: työnjohtajalle sakkoa työturvallisuusrikoksesta
Tapaturmassa loukkaantunut vuokratyöntekijä oli työtoverinsa kanssa siivoamassa työmaalla ollutta kulkuväylää. Tehtävään kuului muun muassa rakennustyössä käytetyn porraselementin siirtäminen. Vuokratyöntekijä kiinnitti työtoverinsa kanssa nostoapuvälineenä käyttämänsä nostoliinat kurottajan piikkeihin ja kurottajan kuljettaja nosti porraselementin nelipistenostona siirtääkseen sitä. Nostotyön aikana nostoliina irtosi kurottajan piikeistä, jolloin porraselementti putosi noin 1,5 metriä alemmas ja heilahti osuen vuokratyöntekijää päähän.
Työsuojeluviranomainen katsoi, että loukkaantuneeseen vuokratyöntekijään työnjohtovaltaansa käyttänyt rakennustyömaan päätoteuttaja oli laiminlyönyt kolmea velvollisuutta. Puutteita oli ensinnäkin suunnittelussa tavaran nostamiseksi kurottajalla, toiseksi opetuksen ja ohjauksen antamisessa työntekijöille kurottajalla tehtävän tavaran nostamisen ja siirtämisen turvallisuuden varmistamiseksi sekä lisäksi vielä turvallisten nostotapojen noudattamisen valvonnassa.
Käräjäoikeus totesi, että työmaata koskevissa ohjeistuksissa ei mainittu nostotyössä käytettävää kurottajaa, vaikka kurottajaa oli käytetty työmaan nostotöihin lähes päivittäin. Asiassa jäi epäselväksi se, keneltä ja minkälaista ohjeistusta loukkaantunut vuokratyöntekijä oli saanut portaiden siirtoon. Epäselväksi jäi myös, oliko portaat käsketty siirtämään sellaisenaan toiseen paikkaan vai olisiko ne yleisemmän toimintatavan mukaisesti voitu purkaa paikalla osiin ja siirtää sen jälkeen pois.
Tapaturmassa loukkaantunut vuokratyöntekijä itse oli todennut, että kurottajanostoihin ei suoritettu erillistä perehdytystä, hänelle ei näytetty logistiikkasuunnitelmaa eikä hänen kanssaan käyty läpi mitään vaaraetäisyyksiä. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että työmaata varten oli tehty erilaisia suunnitelmia ja ohjeistuksia, jotka ovat olleet kaikkien saatavissa, ja että loukkaantuneen työntekijän oli näytetty saaneen normaali työnantajan yleisperehdytys sekä työmaakohtainen perehdytys.
Kyseisen nostotyön suunnittelun, ohjeistamisen ja valvonnan osalta käräjäoikeus totesi, että tapaturmassa loukkaantunut vuokratyöntekijä, kurottajankuski ja kaksi muuta työtekijää olivat suunnitelleet ja päättäneet kyseisten portaiden siirrosta keskenään. Suunnittelussa ei ollut mukana työnjohdon edustajaa. Kyseisen työmaan työnjohtaja myönsi, ettei hän ollut käynyt nostoa tarpeeksi läpi loukkaantuneen vuokratyöntekijän kanssa etukäteen eikä myöskään valvonut nostoa riittävällä tavalla. Käräjäoikeus totesi työnjohtajan syyllistyneen tällä menettelyllä työturvallisuusrikokseen.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue korostaa, että työturvallisuusmääräyksiä ei täytetä sillä, että ohjeistukset ovat työmaalla saatavissa, vaan työnantajan on perehdytettävä työntekijät niihin tehtäviin, joita heillä teetetään. Lisäksi vuokratyötä käyttävien työnantajien tulee huomata, että he vastaavat vuokratyöntekijöidensä työturvallisuudesta yhtä lailla kuten omienkin työntekijöidensä työturvallisuudesta. Ei riitä, että vuokratyöntekijöille annetaan sama perehdytys kuin mitä annetaan yhteiselle rakennustyömaalle tuleville alihankkijan työntekijöille. Lisäksi rakennustyömaalla tehtävien nostojen suunnittelu on työnantajan vastuulla, vaikka nosto ei olisikaan siten vaikea, että siitä tulisi rakennusturvallisuusasetuksen mukaan tehdä kirjallinen nostotyösuunnitelma.
Pirkanmaan käräjäoikeuden asia nro R 20/6901. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lakimies Sari-Anne Salminen, 0295 018 682, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Produktionsenheten för grönt väte vid Borgå raffinaderi har beviljats miljötillstånd19.9.2024 13:06:00 EEST | Tiedote
Regionförvaltningsverket beviljade miljötillstånd för den nya produktionsenheten för grönt väte vid Neste Abp:s raffinaderi i Borgå. Företaget ålades att utreda enhetens bullerverkningar, såväl genom mätningar som genom modellberäkning, samt att kontrollera värmebelastningen av kylvatten och dagvattenkvaliteten.
Porvoon jalostamon vihreän vedyn tuotantoyksikkö sai ympäristöluvan19.9.2024 13:06:00 EEST | Tiedote
Aluehallintovirasto myönsi ympäristöluvan Neste Oyj:n Porvoon jalostamon uudelle vihreän vedyn tuotantoyksikölle. Yksikön meluvaikutukset määrättiin selvitettäväksi sekä mittauksin että mallilaskennan avulla. Jäähdytysvesien lämpökuormaa ja hulevesien laatua on tarkkailtava.
Lapin maanpuolustuskurssi pidetään syyskuun viimeisellä viikolla19.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi pidetään 23.–27.9. Luostolla. Lapin aluehallintoviraston ja Jääkäriprikaatin järjestämä kurssi antaa osallistujille ajantasaiset tiedot maanpuolustuksesta ja Suomen kokonaisturvallisuudesta.
Savonlinnassa vietetään nuorisotyöpäiviä - nuorisotyön tunnustuspalkinnot jaettiin iltagaalassa18.9.2024 21:00:00 EEST | Tiedote
Itä-Suomen nuorisotyöpäivät kokosi 18. - 19.9.2024 nuorisotyön ammattilaiset Savonlinnaan keskustelemaan ajankohtaisista aiheista ja kehittämään nuorisotyön käytäntöjä. Yli 120 alan toimijaa on ilmoittautunut mukaan päiville. Nuorisotyön tunnustuspalkinto jaettiin kolmelle nuorisotyön ammattilaiselle.
Påminnelse från regionförvaltningsverken - låt oss ta hand om bärskogarna och behandla våra hundar mot parasiter16.9.2024 15:15:00 EEST | Tiedote
Ekinokockos är en allvarlig parasitsjukdom som kan smitta till människor. Att behandla hundar med läkemedel mot bandmask är ett enkelt och effektivt sätt att hindra smittspridning. Detta skyddar både husdjur och människor och gör det säkert att röra sig och bl.a. plocka bär i naturen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme