Raklin Vuokra-asuntobarometri: Vuokra-asuntotarjonnan kasvuvauhti hiipuu
Vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen tarjonnan kasvuodotukset matalimmillaan kymmeneen vuoteen
Lähes kaksi kolmesta barometrivastaajasta arvioi vuokra-asuntojen tarjonnan jatkavan kasvuaan tulevien 12 kuukauden aikana. Kasvua tukee edelleen ennen kaikkea vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vilkas uudisrakentaminen, jossa aloitukset säilyivät varsin korkealla tasolla vuoden 2022 puoliväliin asti. Odotukset eri ammattisijoittajaryhmien vuokra-asuntosijoitusten kasvusta ovat nyt kuitenkin kaikissa ammattisijoittajaryhmissä selkeästi maltillisempia kuin kertaakaan sitten vuoden 2015, mistä lähtien asiaa on barometrissa kartoitettu.
Suurin pudotus nähtiin ulkomaisten sijoittajien investointiodotuksissa, joissa saldoluku putosi nyt jopa hieman negatiiviseksi. Kunnallisten vuokra-asuntoyhtiöiden odotetaan sen sijaan kasvattavan asuntotarjontaansa. Odotukset yksityissijoittajien sijoitushaluista ja -mahdollisuuksista kääntyivät laskusuuntaisiksi jo huomattavasti ammattisijoittajia aiemmin. Nyt lähes 70 prosenttia vastaajista ennakoi yksityissijoittajien vähentävän vuokra-asuntosijoituksiaan tulevan vuoden aikana.
Materiaalien ja tonttien hintapaineet hellittävät, rahoitus ja työvoima kallistuvat
”Venäjän hyökkäyssota ja sen seurauksena kiihtyvä inflaatio ja nousevat korot ovat nostaneet rakentamisen kustannuksia, mikä on yhdessä tarjonnan kasvun heikentämän vuokramarkkinan kanssa huonontanut vuokra-asuntorakentamisen edellytyksiä ratkaisevasti viimeisen vuoden aikana,” toteaa Raklin asumisen johtaja Aija Tasa.
Rakennusmateriaalien pahin nousupiikki ja suurin työvoimapula näyttäisivät kuitenkin nyt olevan ohi. Rahoituksen saatavuus ja sen kustannukset ovat puolestaan muodostumassa vuokra-asuntorakentamisen suurimmiksi pullonkauloiksi. Kustannuspaineita aiheuttavat myös palkkaratkaisujen myötä nousevat työvoimakustannukset. Tonttien saatavuus on pysytellyt vuosikausia pahimpana vuokra-asuntorakentamisen pullonkaulana, mutta nyt tonttien saatavuus- ja hintapaineet arvioidaan selkeästi pienemmiksi haasteiksi kuin kertaakaan aiemmin barometrin vuodesta 2009 alkavassa historiassa.
Vuokrien nousuodotukset vahvistuvat
Taloustilanne ja rahoitusmarkkinat ohjaavat kuitenkin osaltaan asuntokysyntää vahvemmin vuokra-asumiseen, ja asuntokysynnän arvioidaan osaltaan vahvistavan vuokra-asuntotuotannon edellytyksiä. Tämä näkyy myös Vuokra-asuntobarometrin vuokraodotuksissa, jotka ovat lähes kaikissa suurissa kaupungeissa nyt nousujohteisempia kuin edellisessä syksyllä 2022 toteutetussa kyselyssä.
Helsingissä lähes 70, Espoossa 60 ja Vantaallakin yli 50 prosenttia vastaajista ennakoi pienten asuntojen vuokrien nousevan tulevan vuoden aikana. Selkeä enemmistö nousua odottavista vastaajista ennakoi nousun kuitenkin jäävän huomattavasti nykyistä inflaatiovauhtia matalammaksi, alle viiteen prosenttiin.
Pääkaupunkiseudun suurten asuntojen vuokraodotukset korkeampia kuin koskaan aiemmin
Koronapandemian aikana ja sen jälkeen suurempien vuokra-asuntojen kysyntä on kehittynyt yksiöitä ja kaksioita vahvemmin. Tämä näkyy myös barometrin vuokraodotuksissa, jotka olivat nyt pääkaupunkiseudulla vahvempia kuin koskaan aiemmin: Helsingissä suurten asuntojen vuokrien nousua ennakoi yli 80, Espoossa yli 70 ja Vantaalla 65 prosenttia vastaajista. Myös niiden vastaajien osuus, jotka odottavat vuokriin yli viiden prosentin nousua, nousee pääkaupunkiseudun kaupungeissa 20-30 prosenttiin, eli huomattavasti pieniä asuntoja korkeammaksi.
Tampereen vuokraodotukset irtaantuneet hienoisesti Turusta
Viime vuosien vuokra-asuntomarkkinoilla vuokrakysyntä ja vuokrien nousu on ollut vahvinta Tampereella ja Turussa, jonne on myös ohjautunut runsaasti uusia investointeja. Nyt toteutetussa barometrissa Tampereen vuokrakehitysodotukset nousivat hieman Turkua vahvemmaksi: 77 prosenttia vastaajista ennakoi nyt Tampereen pienten asuntojen vuokrien jatkavan nousuaan, kun nousua odottavien vastaajien osuus Turussa laski 63 prosenttiin. Myös Oulussa, Jyväskylässä ja Kuopiossa enemmistö vastaajista odottaa vuokriin vähintään loivaa nousua, kun taas Lahdessa nousua odottavien vastaajien osuus jää 45 prosenttiin.
Myös lähes kaikissa pääkaupunkiseudun ulkopuolisissa suurissa kaupungeissa suurten asuntojen vuokrannousuodotukset ovat jonkin verran vahvempia kuin yksiöissä ja kaksioissa. Vain Lahdessa suurten asuntojen vuokraodotusten saldoluku jää hienoisesti pieniä asuntoja matalammaksi.
Raklin Vuokra-asuntobarometri kartoittaa alan asiantuntijoiden odotuksia vuokra-asuntomarkkinoiden kehityksestä. Maaliskuussa toteutettuun kyselyyn vastasi 59 vuokra-asuntomarkkinoiden ammattilaista. Vastaajista 46 prosenttia edustaa vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen ammattimaisia omistajia ja 24 prosenttia erityyppisiä ARA-vuokra-asuntoja tarjoavia vuokranantajia. Vastaajien edustamat organisaatiot omistavat yhteensä noin 210 000 vuokra-asuntoa. Kyselyn toteutti Raklin toimeksiannosta KTI Kiinteistötieto Oy.
Lisätietoa:
Hanna Kaleva, 040 555 5269, toimitusjohtaja, KTI Kiinteistötieto Oy
Aija Tasa, 050 327 2077, johtaja, asuminen, Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aija TasaJohtaja, asuminen
Puh:0503272077aija.tasa@rakli.fiHanna KalevaToimitusjohtaja, KTI Kiinteistötieto
Puh:0405555269hanna.kaleva@kti.fiLiitteet
Tietoja julkaisijasta
Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry on maamme kattavin ja vaikuttavin ammattimaisten kiinteistönomistajien ja rakennuttajien järjestö. Valvomme jäsentemme etua, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä teemme työtä kestävän elinympäristön puolesta. Tarjoamme myös tutkittua tietoa vastuullisen päätöksenteon tueksi sekä kehitämme toimialaa ja jäsentemme osaamista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakli
Toimistovuokrat nousussa Oulun keskustassa, asuntovuokrien nousu hidastunut28.4.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Toimistojen vajaakäyttöaste on pysynyt Oulussa useimpia muita suuria kaupunkeja matalampana. Toimistovuokrien nousu on jatkunut etenkin keskustassa, jossa on jopa pulaa modernista toimistotilasta. Liiketiloissa vuokrien kehitysodotukset ovat tasaisia. Vuokra-asuntojen käyttöaste laski Oulussa jonkin verran, ja asuntovuokrien nousu on hidastunut. Valmistuneiden asuntojen lukumäärä jäi Oulussa vuonna 2024 matalimmalle tasolleen koko 2000-luvulla, ja merkittäviä kiinteistökauppojakin tehtiin viime vuonna Oulussa poikkeuksellisen vähän.
Turun seudun kiinteistökauppavolyymi jäi matalaksi vuonna 202416.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Turun asuntovuokrien nousuvauhti on hidastunut ja vuokra-asuntojen käyttöasteet laskeneet, kun kaupunkiin on rakennettu runsaasti uutta asuntokantaa. Turkuun valmistui vuonna 2024 vielä paljon uusia asuntoja, mutta rakenteilla olevien asuntojen määrä on laskenut selvästi ja vuokra-asuntorakentaminen painottuu vahvasti valtion tukemaan tuotantoon. Toimistojen vajaakäyttö on pysynyt Turussa varsin maltillisena muihin suuriin kaupunkeihin verrattuna. Kiinteistökauppamarkkinat ovat pysyneet hiljaisina koko maassa.
Helsinki Research Forum: Pääkaupunkiseudun toimistotilojen vajaakäyttö uuteen ennätykseen – yli 700 000 neliötä tyhjää toimistotilaa8.4.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun keskeisillä toimistoalueilla oli maaliskuun 2025 lopussa tyhjää toimistotilaa 708 000 neliömetriä. Vajaakäyttöaste nousi edellisen kvartaalin loppuun verrattuna 0,5 prosenttiyksikköä. Vajaakäyttö väheni merkittävästi Keilaniemen alueella ja nousi ydinkeskustan lähialueella (SBD). Grade A -toimistojen keskimääräinen vajaakäyttöaste on noin 8,5 prosenttia eli noin puolet kaikkien tilojen vajaakäyttöasteesta.
Tampereen seudun kiinteistömarkkinakatsaus: Tampereella vuokra-asuntojen käyttöasteet ovat pysyneet korkeina ja asuntovuokrat nousussa3.4.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Kiinteistöinvestoinnit olivat vuonna 2024 vähäisiä koko Suomessa. Tampereen seudulla on kuitenkin käynnissä useita toimitilojen uudisrakennushankkeita, ja kiinteistökauppojen volyymi pysyi samalla tasolla kuin vuonna 2023. Vuokra-asuntorakentaminen jopa hieman kasvoi Tampereen seudulla valtion tukeman tuotannon ansiosta. Vuokra-asuntojen käyttöasteet ovat Tampereella korkeammat kuin muissa suurissa kaupungeissa, ja asuntovuokrien nousu jatkuu. Toimistovuokramarkkinoiden tilanne on haasteellisempi, sillä tyhjän toimistotilan määrä on Tampereella kasvanut, ja paikalliset asiantuntijat ennakoivat vajaakäytön lisääntyvän edelleen tänä vuonna.
Jyväskylän kiinteistömarkkinoilla ei vielä merkkejä piristymisestä13.3.2025 06:30:00 EET | Tiedote
Kiinteistökauppojen volyymi pysyi matalana vuonna 2024 sekä Jyväskylässä että koko maassa. Rakentamisessakaan ei ole vielä kasvua näkyvissä, ja vuokra-asuntotuotanto painottuu pitkälti valtion tukemaan tuotantoon. Korkojen laskun myötä tuottovaatimusten odotetaan kääntyvän laskuun ja sen myötä kiinteistöinvestointien odotetaan vähitellen piristyvän. Toimistovuokramarkkinoilla tyhjän tilan määrä on kasvanut Jyväskylässä selvästi eivätkä paikalliset asiantuntijat odota tilanteen paranevan lähiaikoina. Vuokra-asuntojen käyttöasteet ovat kuitenkin pysyneet Jyväskylässä hyvällä tasolla ja asuntovuokrien nousu jatkui vuonna 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme