Rantakadun saneeraus alkaa
15.8.2022 13:37:32 EEST | Kokkolan kaupunki | Tiedote
Saneeraustyön arvioidaan valmistuvan loppuvuoden aikana, pinnoitus- ja asvaltointityö viimeistellään vuoden 2023 puolella.
- Työ alkaa välillä Antti Chydeniuksen katu – Pormestarinkatu. Työmaa vaikuttaa liikenteeseen ja kadunvarsipysäköintiin. Kulku kiinteistöihin ja liikkeisiin järjestetään jalkaisin.
- Jalankulkijoita ja pyöräilijöitä pyydetään käyttämään Suntin puoleista hiekkapäällysteistä kevyen liikenteen väylää. Pormestarinkadun ja Pitkänsillankadun välillä kevyen liikenteen väylät pyritään pitämään auki kadun molemmin puolin.
Työ etenee myöhemmässä vaiheessa Torikadun risteysalueelle ja siitä edelleen kohti Pitkänsillankatua. Muutoksista liikennejärjestelyihin tiedotetaan erikseen.
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Kokkola. Meillä on laajempi horisontti
Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.
Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki
Kartläggning av dekorationsmålade allmogemöbler från Karlebyregionen och landskapet5.2.2026 12:03:20 EET | Pressmeddelande
Har du eller din släkt dekorationsmålade allmogemöbler hemma? Vill du låna ut föremål och/eller berätta historier som anknyter till dem? K.H.Renlunds museum söker möbler och bruksföremål från Karlebyregionen och landskapet, tillverkade av lokala dekorationsmålare och snickare omkring 1700–1800‑talen. Efterlysningen anknyter till en kommande museiutställning och den publikation som görs i samband med utställningen.
Koristemaalattujen talonpoikaishuonekalujen kartoitus Kokkolan seudulta ja maakunnasta5.2.2026 12:03:20 EET | Tiedote
Onko kotonasi tai suvullasi koristemaalattuja talonpoikaishuonekaluja? Haluatko antaa esineistöä lainaksi ja/tai sitten kertoa niihin liittyviä tarinoita? K.H.Renlundin museo etsii Kokkolan seudun ja maakunnan alueelta huonekaluja ja hyötykäyttöesineistöä, joita paikalliset koristemaalarit ja puusepät ovat tehneet noin 1700–1800-luvuilla. Etsintä liittyy tulevaan museonäyttelyyn ja sen yhteyteen tehtävään näyttelyjulkaisuun.
Karleby hamn och dess invånare – En tidsresa i fotografier4.2.2026 08:58:40 EET | Pressmeddelande
Med anledning av allmänhetens önskemål visas de omtyckta fotografierna som lyfter fram Karleby hamns historia i Karleby stadshus foajégalleri 3.2–31.5.2026. Utställningen har tidigare visats på Kallentori.
Kokkolan satama ja sen ihmiset – aikamatka valokuvissa4.2.2026 08:58:40 EET | Tiedote
Kokkolan sataman historiaa näkyväksi tekevät rakastetut valokuvat nähdään Kokkolan kaupungintalon aulagalleriassa 3.2.–31.5.2026. Näyttely on aiemmin ollut esillä Kallentorilla.
Karlebys företagsenkät visar en positiv utveckling30.1.2026 09:50:09 EET | Pressmeddelande
Företagsvänlighet är ett av de viktigaste strategiska insatsområdena i Karleby stadsstrategi. Karlebys mål är att vara företagarvänlig och erbjuda den bästa miljön för företagande med utmärkt logistik. Företagsvänligheten har följts upp årligen under den senaste strategiperioden som nu löpt ut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
