Raskauden aikaiselle alkoholinkäytölle ei ole turvarajaa. FASD-päivänä 9.9. suurin osa Alkoista avaa ovensa 9.09.
7.9.2020 08:00:00 EEST | Alko Oy | Tiedote
Kansainvälinen FASD*-päivä 9.9. muistuttaa, että raskauden aikaiselle alkoholin käytölle ei ole turvarajaa. Jo vuodesta 2015 lähtien Alko on ollut mukana lisäämässä FASD-tietoisuutta ja avannut ovensa FASD-päivänä 9.9. klo 9.09, näin tänäkin vuonna**.
Alkojen lisäksi myös R-kioskit ja S-ryhmän myymälät: Prismat, S-marketit, Food Market Herkut, Alepat, Salet ja ABC:t ympäri Suomen liittyvät mukaan kampanjaan aloittaen alkoholinmyynnin 9 minuuttia tavallista myöhemmin.
”Teemme yhteistyötä Kehitysvammaliiton kanssa ja FASD-päivässä mukana olo on meille tärkeä perinne. Olemme haastaneet mukaan myös päivittäistavarakauppaa. Viime vuonna mukaan lähti R-kioski ja tänä vuonna iloksemme saimme mukaan myös S-ryhmän myymälät. Tietoisuuden ja näkyvyyden lisäämisessä yhteistyö on voimaa. Liian moni lapsi joutuu kärsimään vanhemman alkoholinkäytöstä jo ennen syntymäänsä”, sanoo Alkon vastuullisuuspäällikkö Marja Aho.
R-kioski on mukana kampanjassa jo toista vuotta.
”Me Ärrällä välitämme ihmisistä ja kannamme vastuuta asiakkaistamme kannustaen heitä vastuullisiin valintoihin. FASD-tietoisuuden lisääminen myös meidän asiakaskunnassamme tukee vastuullisuustavoitteitamme ja meidän olikin helppo taas lähteä kampanjaan mukaan”, kertoo R-kioskin markkinointijohtaja Ann-Charlotte Schalin.
”Olemme tyytyväisiä, että saamme haasteen kautta olla mukana kampanjassa. Uskon, että alkoholin myynnin aloittaminen aamusta yhdeksän minuuttia myöhemmin herättää kiinnostusta tärkeään aiheeseen. Merkittävänä valtakunnallisena toimijana haluamme tehdä oman osamme ja muistuttaa meitä kaikkia vastuullisesta alkoholinkäytöstä, erityisesti raskauden aikana”, sanoo S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho.
Kun äiti juo, sikiökin juo
Odottavien äitien raskaudenaikainen alkoholinkäyttö aiheuttaa vuosittain kehitysriskin tuhansille sikiöille. Joka vuosi Suomessa syntyy 600–3 000 lasta, joilla on jonkinasteinen alkoholivaurio.
Raskaudenaikainen alkoholinkäyttö on tällä hetkellä yksi merkittävimmistä kehitysvammaisuuden aiheuttajista länsimaissa. Se on myös ainoa, jonka aiheuttama haitta olisi täysin estettävissä. Siihen riittää odottavan äidin täysraittius raskausaikana.
”Kun äiti juo, sikiökin juo. Alkoholi on kaikkein merkittävin sikiön kehitystä uhkaava tekijä, johon odottava äiti voi itse vaikuttaa”, kertoo Marja Aho.
*FASD (fetal alcohol spectrum disorders) tarkoittaa alkoholin aiheuttamien sikiövaurioiden kirjoa. Lisätietoa Kehitysvammaliiton sivuilta: https://www.kehitysvammaliitto.fi/fasd
**Kaikki Alkot ovat mukana kampanjassa avaten ovensa yhdeksän minuuttia normaalia aukeamisaikaa myöhemmin. Poikkeava aukeamisaika koskee siis myös niitä Alkon myymälöitä, jotka avaavat ovensa normaalisti esim. klo 10 tai 11 jne.
Yhteyshenkilöt
Alko
viestintäpäällikkö Varpu Göös
viestintäjohtaja Maritta Iso-Aho
Alkon mediapuhelin 020 711 5123 (arkisin klo 8–16), viestinta@alko.fi
R-kioski
Viestintäsuunnittelija Anna Eriksson, 050 358 9553, anna.eriksson@r-kioski.fi
S-ryhmä
Yhteiskuntasuhdepäällikkö, Elina Das Bhowmik, 040 548 9056, elina.dasbhowmik@sok.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Alko haluaa tarjota asiakkailleen maailmanluokan palvelua. Monipuolinen ja uudistuva yli 9 500 tuotteen valikoima mahdollistaa nojatuolimatkat ympäri maailmaa asiakkaan omassa olohuoneessa. Asiakkaitamme palvelee monikanavainen palveluverkosto: 362 myymälää, 100 noutopistettä, verkkokauppa ja mobiilisovellus. Vuosittain meillä asioi reilut 54 miljoonaa asiakasta. Vuonna 2019 Alkon liikevaihto oli 1,14 miljardia euroa.
Vastuullisuus on meille sydämen asia. Arjessamme se tarkoittaa muun muassa tinkimätöntä myynninvalvontaa, hankinnan läpinäkyvyyden kehittämistä, pakkausmateriaalien kierrätystä, tuoteturvallisuutta sekä hyvinvointia edistäviä hankkeita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Alko Oy
Alkon Puolangan myymälä muuttaa uuteen sijaintiin joulukauden kynnyksellä5.11.2026 07:52:20 EET | Tiedote
Puolangan Alko muuttaa K-Marketin yhteyteen ja myymälä päästään avaamaan juuri joulusesongin alla. Uuden myymälän valikoimaa rakennetaan asiakkaiden toiveiden pohjalta.
Imatran Mansikkalan Alko valmistautuu vuoden juhlavimpaan sesonkiin uudistuneena29.10.2026 07:15:00 EET | Tiedote
Imatran Mansikkalan Alko remontoidaan uuteen ilmeeseen ja uudistettu myymälä päästään avaamaan juuri joulusesongin alla. Myymälä on pullollaan juomia pikkujouluihin, joulun juhlapöytiin ja loppuvuoden tunnelmallisiin yhdessäolon hetkiin.
Asiakkuusindeksi 2026 -tutkimus: Alkon asiakaskokemus sijoittui kolmannelle sijalle27.10.2026 10:52:23 EET | Tiedote
Alkon asiakaskokemus sijoittui kolmannelle sijalle 27.10. julkistetussa Asiakkuusindeksi 2026 -tutkimuksessa. Vahvaa asiakaskokemusta tukevat myös tuoreet tulokset Alkon maineesta, palvelusta ja valikoimasta.
Alkon Q3-myynti: punaviini yllätti ja sunnuntaista tuli uusi ostospäivä14.10.2026 07:10:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2026 kolmannella kvartaalilla Alkon myyntilitrat laskivat 1,9 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan. Punaviini nousi Alkon kesän myynnin yllättäjäksi, vaikka viinien kokonaismyynti laski. Panimotuotteiden myynti kasvoi 21 prosenttia ja alkoholittomien 16 prosenttia. Samalla laajennetut aukioloajat ovat muuttaneet asiakkaiden asiointirytmiä: sunnuntai on löytänyt paikkansa uutena ostospäivänä, ja asiointia on siirtynyt myös lauantain myöhemmille tunneille.
Alko julistaa glögikauden alkavaksi ja myymälöissä järjestetään yhtäaikainen glögimaistatus13.10.2026 07:13:00 EEST | Tiedote
Hyvät suomalaiset. Bästa glöggvänner. Arvoisat glögin ystävät. Alko julistaa perjantaina 16.10. glögikauden avatuksi ja sen kunniaksi Alkoissa ympäri Suomen pääsee tutustumaan kauden uutuusmakuun, alkoholittomaan mustikkaglögiin. Lisäksi Helsingissä Arkadian myymälän edustalla julistetaan glögikausi alkavaksi Jorma Uotisen ja Alkon tuoteviestintäpäällikkö Anri Lindströmin johdattelemana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme