Rauha lähi-itään, Stadion-keikka tai neulomaan oppiminen

”Mikä on sinun jalokivesi tai aarteesi, se, missä sinä olet hyvä?” kehottaa KTT, DI Olli Vuola pohtimaan luentonsa aluksi. Hetken mietittyään kuulijat kirjoittavat paperille tai ruudulle jonkin oman osaamisalueensa.
Vuola on tullut puhumaan Open Creative Housen ja Muusikkojen liiton järjestämille avointen ovien viikolle siitä, mitä kaikkea muuta tarvitaan unelmien toteuttamiseen kuin lahjoja ja suurta intoa. Siitä, miksi muusikolla pitää olla strategia. Vuola on työstänyt strategiaa ja liiketoimintamalleja useiden yritysten, yhteisöjen ja yrittäjien kanssa. Hän puhuu visiosta, näystä, missiosta, fokuksesta ja tavoitteista sellaisella tavalla, että huoneellinen ihmisiä istuu hiiskumatta.
Visio tai ”näky” voi olla radiosoitto, kun taas missio tai tavoite oppia soittamaan kitaraa – mutta vielä puuttuu strategia. Muusikon, yrittäjän ja ihmisen, joka haluaa toteuttaa haaveitaan, on mietittävä millaisia askeleita tavoitteen saavuttamiseksi pitää ottaa. On mietittävä kunnolla, mihin keskittyä ja käyttää aikaansa sekä mitkä ovat omat avut ja voimavarat.
Yhden artistin visio voisi olla vaikkapa Stadion-keikka. Mutta kaikki tietävät, että sellaisen toteutuminen ei ole tekijän omissa käsissä, vaikka olisi kuinka ahkera, lahjakas ja päättäväinen muusikko. Vastassa ovat alan kovat lainalaisuudet, koneistot, markkinavoimat ja vallanpitäjät. Mitä järkeä sellaisessa näyssä sitten on? Olli Vuolan mukaan itse haavekuva voi olla vaikka kuinka suuri, mutta sen ei tarvitse toteutua – näky antaa suuntaa ja innoittaa tekemään. Kannattaa siis keskittyä vain siihen, mihin voi itse vaikuttaa.
On määriteltävä henkilökohtainen tavoite ja lähteä toteuttamaan sitä strategian avulla. Sen on oltava realistinen ja konkreettinen, tekijän itsensä toteutettavissa oleva ”ihmisen kokoinen strategia”. Oleellista on fokus, se, että keskittää voimavaransa tuon tavoitteen saavuttamiseksi.
Itsekin kasvuyrittäjänä toimineella Olli Vuolalla oli aikanaan visio, jonka mukaan ”Suomi pelastuu uuden sukupolven kasvuyrittäjyyden kautta”. Muun muassa tämän idean tai näyn seurauksena hän ryhtyi vetämään Aalto-yliopiston kasvuyrittäjyysohjelma Aalto Ventures Programia, oppilainaan monia sittemmin menestyneitä yrittäjiä.
Suuren osan elämästään Vuola on liikkunut myös kansainvälisillä vesillä ja ollut rakentamassa innovaatioyhteistyötä Piilaaksossa sekä hiukkastutkimuskeskus CERNissä. Eräs toinen hänen visioistaan oli ”rauha lähi-Itään”. Näky lähti konkretisoitumaan, kun Vuola toimi pitkään rauhanomaisen yhteistyön rakentajana alueella ja oli toteuttamassa palestiinalaisten ja israelilaisten, iranilaisten ja irakilaisten välillä syntyneitä projekteja. ”Oli upeaa seurata, kuinka ihmiset maista, jotka ovat vihamielisiä toisiaan kohtaan, tekivät keskenään työtä yli rajojen.”
Open Creative House on luovien alojen keskittymä, joka osaltaan rakentaa tekijöiden verkostoa ja yhteisöllisyyttä tarjoamalla muun muassa työskentelytiloja ja tapahtumia. Tapahtumaviikolla kuultiin esityksiä hyvinvoinnista, yrittäjyydestä sekä musiikkialasta. OCH tarjoaa koko vuoden ajan monipuolista ohjelmaa sekä rakenteellisia ratkaisuja yksittäisten toimijoiden ja luovan alan aseman parantamiseksi.
Yhteyshenkilöt
Laura AiraksinenCommunications ManagerOpen Creative House Oy
Puh:+358503007381laura.airaksinen@opencreativehouse.comKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lisätiedot:
Seuraa Open Creative Housea:
KotisivutPressikuvat
Open Creative House (OCH) on uusi luovien alojen keskittymä, joka yhdistää tekijät, yritykset ja organisaatiot toimimaan uudella tavalla yhteistyössä saman katon alla. OCH tarjoaa tiloja ja palveluita luovan alan toimijoille rakentaen siltoja digikulttuuriin ja globaaliin kasvuun.Open Creative House
Keilasatama 2D
02150 Espoo
http://www.opencreativehouse.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Open Creative House
Johanna von Hertzenin ja Junon uusi kesäbiisi All in on rakastumislaulu, jonka tarina alkoi sipoolaisesta aamubussista29.5.2023 12:58:32 EEST | Tiedote
Kesäkuun toisena päivänä julkaistava kahden artistin yhteistuotos All in on valoisa ja reipas rakastumisralli, jossa nautitaan ihastumisen ensiaskeleista.
Pop-debyyttiään tekevä Prinssi on urbaanin musiikin uusi lupaus19.5.2023 11:38:42 EEST | Tiedote
Ensi singlensä “Monaco” julkaiseva Prinssi tunnustautuu romanttiseksi kapinalliseksi
Keski-Euroopassa vaikuttava suomalaislupaus kaipaa rehellistä keskustelua vaikeistakin aiheista8.5.2023 16:57:18 EEST | Tiedote
Uuden sukupolven artistilahjakkuuden Yeron mielestä taide ja viihde auttavat meitä antautumaan tabuillekin ilman paniikin riuhtovaa otetta. Kaikilla meillä on vanhenevia ja ”haalistuvia” ystäviä ja rakkaita, mutta luopumisesta on pelottavaa puhua. Hankalien kokemusten jakamisesta seuraa kuitenkin ihmisten välille yhteys ja ymmärrys, joka on samalla vastalääkettä nykypäivän yltiöindividualismille. Tällaisia pohtii Sveitsissä asuva Yero, oikealta nimeltään Jero Nyberg. Open Creative Housen Artistitarinoita-sarjassa esitellään kiinnostavia ja itsenäisesti toimivia musiikintekijöitä.
Kokeneen muusikkomiehen rinnalla on pitänyt opetella nousemaan esiin omana itsenään31.3.2023 13:58:51 EEST | Artikkeli
Open Creative Housen Artistitarinoita-sarjassa esitellään kiinnostavia ja itsenäisesti toimivia musiikintekijöitä. Tällä kertaa vuorossa Uudessakaupungissa asuva Susanna Pihlaja, jonka single Ihania asioita julkaistaan 14.4.2023. Viisikymppinen laulaja on vasta viime vuosina vapautunut ottamaan oman tilansa keikoilla.
Peter Joukainen toivoo, että artisti voisi breikata vielä nelikymppisenä29.3.2023 12:11:53 EEST | Artikkeli
Open Creative Housen Artistitarinoita-sarjassa esitellään kiinnostavia ja itsenäisesti toimivia musiikintekijöitä. Tällä kertaa vuorossa lempääläläinen lauluntekijä Peter Joukainen. Kun hänen vaimonsa kertoi nähneensä Kerimäen kirkon vankkureissa tekstin ”Tänään minä, huomenna sinä”, ajatus pysäytti - mutta tarpeeksi sitä pyöriteltyään Joukainen tunsi olevansa enemmän elossa kuin koskaan aiemmin. ”Ymmärrys ajan rajallisuudesta tuo arvoa tähän hetkeen, silloin kun sen muistaa ja ymmärtää. Toisaalta, jos menee paineiseksi, että nyt täytyy hampaat irvessä nauttia niin ei sekään ole hyvä. ”
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme