Suur-Seudun Osuuskauppa SSO

Ravintola Rikala Bar&Grill avaa täysin uudistuneena

Jaa
Rikala Bar&Grillin uudistus aloitettiin syyskuussa ja 2.12.2019 se avataan lattiasta kattoon uudella ilmeellä. Uudistumisen huumassa on silti pidetty huolta yhdestä asiasta ylitse muiden - että ruoka on herkullista, ja siinä maistuvat aidot ja parhaat maut.
Rikala Bar&Grill uusittiin lattiasta kattoon.
Rikala Bar&Grill uusittiin lattiasta kattoon.

“Rikala on pitkään palvellut kiinteistö, jonka tulevaisuutta pohdimme pitkään. Uskoimme vahvasti, että Salo kehittyy tulevaisuudessa positiivisesti. Siksi mekin haluamme panostaa paikalliseen elinvoimaan uudistamalla Rikalan lattiasta kattoon pienen pintaremontin sijasta”, kertoo SSO:n ruokaravintoloiden asiakkuuspäällikkö Elina Pakkanen.

“Olemme innoissamme. Uudistusta odotettiin jo joku tovi ja nyt ravintola pukeutui remontin myötä raikkaaseen tyyliin, jossa idyllinen jokimaisema avautuu rennon tyylikkäästi sisustettuun ravintolaan. Nyt valo ja luonto tulvivat mukaan elämykseen. Pääasiassa meillä on silti ruoka, jota voi kuvailla reilun rehdiksi ja joka on valmistettu parhaista suomalaisista raaka-aineista”, kertoo ravintolapäällikkö Piia Aaltonen.

”Vuosien mittaan olemme kuunnelleet asiakkaitamme herkällä korvalla ja meiltä on kiitelty eniten aidoista mauista, joissa ei turhia kursailla. Niinpä uusissakin annoksissa esiin tulevat aidot maut tavalla, kuten niiden tuleekin maistua. Rikalalla on pitkät perinteet ja halusimme kunnioittaa sitä. Annokset on rakennettu rakkaudella, alusta asti käsityönä”, jatkaa Piia.

Rikalan ravintolatoiminnalla on varsin pitkä historia, sillä Salossa palvellut Osuusravintola vaihtoi nimensä Ravintola Rikalaksi jo vuonna 1960. Monien nimien ja käänteiden myötä ravintola Rikala Bar&Grill on palvellut salolaisia vuodesta 2012 saakka.

Uudistukset jatkuvat hotellin puolella, jossa aloitetaan remontti tammikuussa 2020. Työt aloitetaan kokoustiloista ja sisääntulon aulatiloista. Tämän jälkeen kaikki huoneet saavat uudet pinnat sekä nykyaikaisen, harmonisen sisustuksen. Myös kiinteistön ulkokuorta saatetaan tähän päivään ikkunoiden ja ulkopintojen uusimisella.

Hotelli suljetaan vain aulan remontin ajaksi tammikuussa. Remontin on suunniteltu kestävän noin kuukauden eli helmikuussa 2020 hotelli palvelee jälleen. Muut hotellia koskevat uudistukset tehdään vaihteittain siten, että hotelli palvelee asiakkaat normaalisti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot: ravintolapäällikkö Piia Aaltonen, puh. 044 7705 131

Kuvat

Rikala Bar&Grill uusittiin lattiasta kattoon.
Rikala Bar&Grill uusittiin lattiasta kattoon.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Prismantie 2
24800 Halikko

07530301000http://www.sso.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO

SSO laajentaa robokuljetustarjontaa – sympaattisia kuljetusrobotteja myös Saloon, Karkkilaan ja Somerolle sekä Lohjalle Perttilään ja Tynninharjulle.30.4.2024 10:00:00 EEST | Tiedote

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO aloitti viime vuoden joulukuussa ruoan robokuljetukset Lohjalla Sale Hiidensalmella. Siitä lähtien kuljetusrobotit ovat olleet tuttu näky Lohjan keskustan katukuvassa herättäen ihastusta kulkiessaan. Nyt robokuljetustarjonta laajenee, kun S-market Karkkila, S-market Somero, Salon alueella S-market Tupuri ja Sale Hermanni, sekä Lohjalla Sale Perttilä ja S-market Tynninharju saavat omat kuljetusrobottinsa tiistaina 30.4.2024 klo 10.

SSO:n vaaleissa äänestettiin ennätysvilkkaasti16.4.2024 12:17:26 EEST | Tiedote

SSO:n edustajiston vaaleissa äänestys kävi ennätysvilkkaana. Ääniä annettiin yhteensä 15 780, mikä on yli tuplasti enemmän kuin edellisissä vaaleissa vuonna 2020 (6791 kpl). Äänestysprosentiksi muodostui 22,1 % (v. 2020: 9,7 %). Uusia edustajiston jäseniä, kotiseutunsa vaalijoita valittiin tällä kertaa 20. Edustajistolla on tärkeä tehtävä oman seutunsa äänitorvena huolehtia, että osuuskaupan palveluja ja etuja kehitetään omistajien toiveita kuunnellen.

Äänestäminen SSO:n osuuskauppavaaleissa alkaa – ehdolle asettunut 140 ehdokasta14.3.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Osuuskauppa näkyy monella tavalla jäsentensä arjessa ja kehittää oman toimialueensa elinvoimaa yhdessä asiakkaittensa kanssa. Millaisilla toimilla osuuskauppa voisi tehdä parempaa paikkaa elää ja mihin sen tulisi keskittyä edistäessään alueellista kehitystä? Mitä osuuskauppa voisi tehdä vieläkin paremmin? Näihin asioihin pääsee osaltaan vaikuttamaan osuuskaupan edustajisto, jonka jäsenten äänestäminen osuuskauppavaaleissa alkaa 18.3.2024. SSO:n asiakasomistajien keskuudesta ehdolle on asettunut 140 ehdokasta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye