Ravintolavedosta syntynyt luontoliikuntalaji täyttää 20 vuotta – ”Triathlonissakin kesti pitkään, että siitä tuli maijameikäläisten laji”

Jaa
Ravintolaillan tunnelmissa vuonna 2002 ideoitu swimrun on maailmalla kehittynyt vaativaksi kilpaurheiluksi. Lajia voi kokeilla, jos pystyy uimaan 200 metriä avovesissä, sanoo lajikursseja ohjaava aktiiviharrastaja.
Swimrun-tapahtumiin osallistutaan parin kanssa tai yhden hengen joukkueena. Kuva: Jarno Artika/Puruvesi SwimRun.
Swimrun-tapahtumiin osallistutaan parin kanssa tai yhden hengen joukkueena. Kuva: Jarno Artika/Puruvesi SwimRun.

”Swimrunissa erityistä on yhteisöllisyys. Harrastajamäärät ovat vielä pieniä, mutta harrastajat puhaltavat hyvin yhteen hiileen. Ryhmähenki kannustaa uimaan avovesiin ja hakemaan uudenlaista seikkailua”, sanoo vuodesta 2015 lajia aktiivisesti harrastanut kuopiolainen Sampo Hyppölä.

Uinti- ja juoksuosuuksia vuorotteleva laji syntyi, kun neljän ruotsalaismiehen joukko päätti ravintolaillan tuoksinassa haastaa toisensa yli 24-tuntiseksi venyneeseen parimittelöön Tukholman saaristossa. Tästä alkoi maailmanmaineeseen yltänyt Ötillö-kilpailu, josta on kehittynyt vuosittain järjestettävä lajin MM-tapahtuma.

Hyppölä on osallistunut Ötillö-tapahtumaan kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran hän oli mukana isänsä Tero Hyppölän parina vuonna 2017.

”Joukkueessamme taisi silloin olla sekä kisan nuorin että vanhin osallistuja. Minä olin vielä raakile ja isä hyvin kokenutta kaartia”, Hyppölä kertoo sijan 15 tuoneesta rankasta, mutta ikimuistoisesta kokemuksestaan.

Tapahtumat tekevät lajin

Ruotsista laji-innostus eteni muihin maihin 2010-luvun alkuvuosina. Märkäpuvuissa meren ja järvien rannoilla juoksevat hahmot ilmestyivät samaan aikaan Suomeenkin.

Koska kynnys yksin harrastamiseen on korkea, swimrun elää monia muita lajeja enemmän tapahtumista, Hyppölä sanoo. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomeen on syntynyt useita swimrun-tapahtumia, joista osa on hiipunut pois ja osa vakiintunut.

Hän vertaa lajin yleistymistä triathloniin, joka on vuosikymmenten saatossa kokenut niin kasvukausia kuin hiljaisempiakin hetkiä.

”Triathlonissakin kesti pitkään, että siitä tuli matti- ja maijameikäläisten laji. Swimrunia ei vielä tunneta tarpeeksi, jotta siitä tulisi massojen laji. Luonnonläheinen laji ei kaipaa kikkakonsteja vaan laadukkaita tapahtumia, jotka tuovat harrastajia."

Hyppölän ohjaamilla kursseilla ei tarvitse olla huippu-uimari. 

"Lajia voi kokeilla, jos pystyy uimaan 200 metriä avovesissä.”

Kirkas vesi ja heinäseipäät mausteena

Tulevana lauantaina järjestettävä Puruvesi SwimRun -tapahtuma syntyi vuonna 2019 ideasta, että kirkkaasta vedestään tunnettu Puruvesi voisi tarjota harrastajille jotakin erityistä.

”Swimrun-tapahtumia järjestetään hyvin erilaisissa ympäristöissä, Ahvenanmaan saaristosta kaupunkien tuntumaan. Meillä tapahtuman ydin on reitin poikkeuksellisen kirkas vesi sekä savolainen maaseutuidylli heinäseipäineen ja vanhoine traktoreineen”, sanoo tapahtuman päällikkö Janne Hänninen.

Hän sanoo tapahtuman olevan kyläyhteisön yhteinen ponnistus. Järjestelyihin osallistuu 30-40 talkoolaista.

”Odotamme sormet ristissä, kuinka moni innostuu mukaan määräaikaan mennessä. Pari päivää ennen tapahtumaa 18-asteinen vesi on uskoakseni sopivaa suurimmalle osalle märkäpuvun kanssa veteen menevistä. Ennuste näyttää tapahtumapäivälle vain heikkoa tuulta, mikä rohkaissee etenkin ensikertalaisia mukaan.”

INFO: Kesän 2022 SwimRun-tapahtumia Suomessa

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Puruvesi SwimRunin tapahtumavideo

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sampo HyppöläSwimrun-harrastaja, Kuopio SwimRun-tapahtuman järjestäjä

Puh:044-2505343

Kuvat

Swimrun-tapahtumiin osallistutaan parin kanssa tai yhden hengen joukkueena. Kuva: Jarno Artika/Puruvesi SwimRun.
Swimrun-tapahtumiin osallistutaan parin kanssa tai yhden hengen joukkueena. Kuva: Jarno Artika/Puruvesi SwimRun.
Lataa
Uintiosuuksilla saa käyttää säännöissä määriteltyjä apuvälineitä. Kuva: Jarno Artika/Puruvesi SwimRun
Uintiosuuksilla saa käyttää säännöissä määriteltyjä apuvälineitä. Kuva: Jarno Artika/Puruvesi SwimRun
Lataa
Swimrun on niin hauskaa, että välillä voi jopa naurattaa. Kuva: Jarno Artika/Puruvesi SwimRun
Swimrun on niin hauskaa, että välillä voi jopa naurattaa. Kuva: Jarno Artika/Puruvesi SwimRun
Lataa
Swimrun-reitillä juoksu- ja uintiosuudet vuorottelevat. Kuva: Jarno Artika/Puruvesi SwimRun.
Swimrun-reitillä juoksu- ja uintiosuudet vuorottelevat. Kuva: Jarno Artika/Puruvesi SwimRun.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Puruvesi SwimRun
Kesälahdentie 1614
58520 Hiukkajoki

+358 50 544 0103https://puruvesiswimrun.fi/

Puruvesi SwimRun on "Suomen kirkkain" swimrun-tapahtuma Punkaharjulla, Saimaan pohjoisosissa. Tapahtuman uintireitit kulkevat muikuistaan ja kirkkaudestaan tunnetussa Puruvedessä. 

Tapahtuman erityispiirteet: 

  • Puruveden puhdas ja kirkas vesi
  • Luonnonläheinen reitti 
  • Eteneminen idyllisessä maalaismaisemassa - mukana heinäseipäät ja vanhat traktorit 
  • Helppo logistiikka - kaikki oheispalvelut pysäköinnistä alkaen kätevässä paketissa samalla maatilalla 
  • Muutakin kuin sporttia: Tarjolla perinteistä suomalaista maaseuturomantiikkaa ja paikallista ruokaa.      

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Puruvesi SwimRun

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye