Ravitsemusterapeutti uutuuskirjassaan: Heitä dieetit romukoppaan ja tee rauha ruoan kanssa
4.1.2019 14:09:07 EET | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote

“Nykyään paino- ja kehonkuvapaineet koskevat niin miehiä kuin naisiakin ja kuulen hurjia ja kurjia tarinoita siitä, miten paljon iloa elämästä voi viedä kehosta ja syömisestä stressaaminen”, Putkonen toteaa.
Superhyvää keholle -kirjassaan Putkonen painottaa, että ihminen osaa luonnostaan syödä oikein, ilman jatkuvaa kontrollointia, kalorilaskentaa ja sääntöjä. Vaistojamme häiritsee kuitenkin moni tekijä.
“Erittäin moni tavoittelee kehoa, joka on itselle biologisesti aivan liian pieni – tai lihasmassan puolesta liian iso. Ihannenaisen ja -miehen mittoihin kun ei moni meistä geeniemme puolesta pääse”, Putkonen muistuttaa.
Hänen mukaansa on tärkeää oppia tuntemaan itsensä ja kuuntelemaan oman kehon viestejä. Joillain kehon luonnollinen, biologinen paino voi olla selvästi painoindeksilukemia suurempi. Tilanne on hyvä, jos viihtyy omassa kehossaan eivätkä muut terveysmittarit anna syytä huoleen.
Kehopositiivisuus on lempeää suhtautumista itseensä
Kehopositiivisuus ei välttämättä tarkoita sataprosenttista onnen tunnetta kehosta. Se tarkoittaa muun muassa avoimuutta ja rehellisyyttä, jolloin tunnistaa paremmin omat tunteensa ja tarpeensa. Vähitellen on helpompi olla kotonaan omissa nahoissaan.
“Jos oman kehon arvostaminen on vaikeaa, voi ensin lähteä etsimään kaunista ja hyvää muista. Siinä ei ole ainakaan mitään hävittävää!”, Putkonen vinkkaa.
Epäaito yltiöpositiivisuus sen sijaan kääntyy usein itseään vastaan. ”Rakastan kehoani” -hokema ei toimi silloin, kun syvällä sisimmässään tietää sanovansa niin vain sen takia, että haluaisi pystyä rakastamaan kehoaan.
Superhyvää keholle -kirja auttaa solmimaan rauhan ruoan kanssa ja arvostamaan kehoa sellaisena kuin se luonnostaan on. Kirja esittelee tietoisen syömisen periaatteet harjoitusten kera. Se kertoo myös, miten keittiökammosta pääsee, mitä kannattaa aina pitää ruokakaapissa ja miten syntyy liikunnan ja levon tasapaino.
Leena Putkonen on laillistettu ravitsemusterapeutti, tietokirjailija ja kehoaktivisti. Hän on kirjoittanut Superhyvää suolistolle -kirjan sekä Ruokamysteerit (yhdessä Mari Koistisen kanssa). Hän on myös Helsingin Sanomien kolumnnisti ja Se erilainen fitness -blogin toinen kirjoittaja.
Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja pdf-vedokset: adele.couavoux@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxViestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Tunteikasta lomalukemista moneen makuun23.6.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Kesällä on aika ottaa etäisyyttä arjesta. Otavan ja Kariston heinä-elokuun uutuuskirjoissa löytyy irtiottoja sekä ajasta että paikasta.
M. Ollikaisen Ruuhi on sarjan odotettu kolmas osa, joka pitää tiukasti otteessaan22.6.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Lukijat koukuttanut, rikoskomisario Paula Pihlajasta kertova sarja palaa entistä synkempänä.
Koko kesä aikaa lukea: Täältä tulevat Karseimmat lemmikit ikinä ja Ällistyttävät seikkailut22.6.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Otavan ja Kariston lastenkirjauutuuksista löytyy monenlaista luettavaa lomaileville koululaisille. Kahden uutuussarjan takaa paljastuu jo päättyneistä suosikkisarjoista tuttuja tekijöitä.
Maailman suosituimman tubettajan uusin aluevaltaus: MrBeast julkaisee trillerin yhteistyössä bestsellerkirjailija James Pattersonin kanssa18.6.2026 21:21:20 EEST | Tiedote
Oletko valmis elämäsi peliin? The Most Dangerous Games on kahden oman alansa ehdottoman huipun, MrBeastin ja James Pattersonin, yhteistyönä syntynyt henkeäsalpaava trilleri. Se julkaistaan maailmanlaajuisesti 1.9.2026.
Otavan kaunokirjallisuuden kustantaminen vahvistuu: Johanna Voipio kustannustoimittajaksi18.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
FM Johanna Voipio on nimitetty kustannustoimittajaksi Otava-kustantamoperheen kaunokirjallisuuden osastolle 10.8.2026 alkaen. Hän siirtyy Otavalle Sanoma Prolta, missä hän on työskennellyt kustannustoimittajana vuodesta 2019. Hän on aiemmin toimittanut kaunokirjallisuutta freelancerina sekä Otavalle että Storytelille. Nimitys tukee Otava-kustantamoiden kaunokirjallisuuden kustantamisen pitkäjänteistä markkinalähtöistä kehittämistä, jossa yhdistyvät kirjallinen näkemys ja kaupallinen tavoitteellisuus. ”Otavalla on pitkä ja vaikuttava historia kaunokirjallisuuden kustantajana, ja olen valtavan iloinen päästessäni osaksi taloa, jossa kohtaavat vahva kirjallinen perinne ja rohkea katse kirjallisuuden tulevaisuuteen. Odotan innolla yhteistyötä Otavan huippuammattilaisten kanssa ja mahdollisuutta tukea hienojen käsikirjoitusten matkaa valmiiksi, lukijoita puhutteleviksi teoksiksi", sanoo Johanna Voipio. ”Johanna on monialainen, kokenut ja arvostettu kustannustoimittaja, jolla on juuri sellai
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



