Jyväskylän yliopisto

Rehtori Keijo Hämäläisen avajaispuhe: Paikataan yhdessä hyvinvoinnin korjausvelkaa

31.8.2022 14:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jaa
Jyväskylän yliopiston lukuvuoden 2022–2023 avajaiset 31.8.2022

Rehtori Keijo Hämäläinen kannustaa taantuman ja inflaationkin keskellä optimismiin. Lukuvuoden 2022-2023 avajaispuheessaan hän haastaa kaikkia paikkaamaan pandemiaeristyksen tuottamaa hyvinvoinnin korjausvelkaa. Hämäläinen muistuttaa, että koulutukseen panostaminen on investointi yhteiseen tulevaisuutemme, ei vain julkisen talouden kuluerä.

-       Haluan kannustaa optimismiin. Suomi on hieno ja vahva maa, jolla on vakaa arvopohja, ja jolla on edessään hyvä tulevaisuus. Meidän tulee yhdessä vahvistaa uskoa siihen, että koulutus ja sivistys kannattaa, niin yksilön kuin yhteiskunnankin näkökulmasta. Poikkeuksellisesti myös kaikki taloustieteilijät ovat tästä asiasta samaa mieltä. Hyvinvoinnin ja talouden kasvu toisen maailmansodan jälkeen perustui yhdenvertaiseen koulutukseen ja koko kansakunnan osaamistason nostoon. Tämä resepti toimii edelleenkin myös tässä maailmantilanteessa. Minä suhtaudun optimisesti ja luottavaisesti tulevaisuuteen, koska luotan nuoriin.

Hämäläisen mukaan pandemiaeristys on tuonut esiin sosiaalisen hyvinvoinnin merkityksen.

-       Nyt meidän tulee yhdessä ryhtyä paikkaamaan hyvinvointimme korjausvelkaa. Tätä voimme jokainen tehdä arjen pienillä teoilla, kohtaamisissa. Myös yliopistotasolla etsimme keinoja ja lisävoimavaroja opiskelijoiden konkreettiseen tukeen. Olemme päättäneet varmistaa riittävän lähiopetuksen saatavuuden kaikissa kandiopinnoissa. On myös tärkeää, että uudet opiskelijat muuttavat opiskelupaikkakunnalleen. Vain näin on mahdollista löytää opiskelukavereita, tulevia kollegoita, tutustua opettajiin, harjoitella argumentointia ja muita eri ammateissa tarvittavia metataitoja, puhumattakaan ajanvietosta ainejärjestöjen tilaisuuksissa.

Lisätietoja:

rehtori Keijo Hämäläinen, keijo.hamalainen@jyu.fi, 040 6800215

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopisto mukana ensimmäisessä superraskaan alkuaineen kemiallisen sidoksen mittauksessa9.10.2026 07:05:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen tutkimusryhmä on onnistunut ensimmäistä kertaa mittaamaan kemiallisen sidoksen vahvuuden superraskaan alkuaineen yhdisteessä. Jyväskylän yliopisto oli mukana tutkimuksessa, jossa selvitettiin seaborgiumin kemiallisia ominaisuuksia. Tulokset osoittavat, kuinka suhteellisuusteorian ennustamat relativistiset ilmiöt vaikuttavat kaikkein raskaimpien alkuaineiden kemiaan. Tutkimus on julkaistu Nature-lehdessä.

Tutkijoiden yö oli taas Suomen suurin tiedetapahtuma – yli 21 500 kävijää7.10.2026 11:05:00 EEST | Tiedote

Tutkijoiden yötä vietettiin syyskuun viimeisenä perjantaina 25.9.2026 kaikkiaan kahdeksalla paikkakunnalla Helsingistä Sodankylään. Hämeenlinnassa tapahtuma järjestettiin 2.10. Tapahtumassa saatiin uusia tiede-elämyksiä, kokeiltiin itse tutkimuksen tekemistä sekä keskusteltiin innostuneiden tieteentekijöiden kanssa. Mukana oli jälleen satoja tutkijoita ympäri Suomen. Kävijöitä päivän ja yön aikana erilaisiin tapahtumiin osallistui yhteensä yli 21 500. Tapahtuman teemana oli tänä vuonna uteliaisuus.

Valtakunnallinen hanke kehittää kyberturvallisuuden jatkuvaa oppimista 1,1 miljoonan rahoituksella5.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopisto koordinoi 1,1 miljoonan euron hanketta, joka tähtää kyberturvallisuusalan jatkuvan oppimisen koulutuksen kehittämiseen Suomessa. Muut hankkeen toteuttajat ovat Helsingin yliopisto, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. Hankkeen päätavoitteena on suunnata kyberturvallisuuskoulutusta aiempaa enemmän työelämän tarpeisiin jatkuvan oppimisen periaatteiden mukaisesti.

Tutkimus, osaaminen ja työelämä kohtaavat Jyväskylän yliopiston Yrityspäivässä 8.10.20262.10.2026 08:01:00 EEST | Tiedote

Yritys- ja sidosryhmäpäivä on Jyväskylän yliopiston järjestämä verkostoitumistilaisuus, jossa pääsevät esille yritysten ja sidosryhmien osaaminen ja innovaatiot sekä yliopiston tutkijoiden osaaminen. Päivässä myös opiskelijat pääsevät tutustumaan alansa toimijoihin ja toimijat mahdollisiin tuleviin työntekijöihinsä. Yrityspäivässä ovat mukana kaikki Jyväskylän yliopiston tiedekunnat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye