Autonrengasliitto ry - Bildäcksförbundet rf

Rengashuolto muistettava koronan keskelläkin

Jaa
Keliin sopivien renkaiden merkitys kasvaa, jotta turhat kolarit eivät kuormita viranomaisia koronakriisin keskellä. Ruuhkautumisen välttämiseksi renkaanvaihtoja on porrastettava kelien mukaan ja varattava niihin etukäteen aika.

Samalla kun koronavirus on laittanut maailman sekaisin ja pysäyttänyt lähes koko yhteiskunnallisen toiminnan, kevät lähestyy vääjäämättä. Tieliikenteessä se merkitsee talvi- ja kesärenkaiden vaihtokauden alkua.

”Tilanne on täysin poikkeuksellinen. On sopeuduttava poikkeusoloihin, mutta samaan aikaan pitäisi muistaa hoitaa myös renkaanvaihdon tapaisia, elämään kuuluvia rutiinitehtäviä”, Autonrengasliiton puheenjohtaja Jarmo Nuora sanoo.

Poikkeusoloissa ihmisten henkilökohtainen vastuu liikenneturvallisuudesta kasvaa entisestään.

”On tärkeää, että tiellä liikkuessa on alla keliin sopivat renkaat. Myös liikennekäytöksen on oltava jopa aiempaakin joustavampaa ja tarkkaavaisempaa, jotta turhat onnettomuudet eivät työllistäisi muutenkin kovan työtaakan kanssa painivia viranomaisia ja terveydenhuoltoa.”

Renkaanvaihtoon vain ajanvarauksella

Tärkeä toimi koronan vastaisessa taistelussa on ihmisten välisten kontaktien välttäminen.

”Renkaanvaihtoon onkin tästä syystä varattava tavallista enemmän aikaa, jotta liikkeisiin ei pääse syntymään ruuhkaa”, Nuora sanoo.

Parasta on varata vaihtoaika etukäteen. Suurimmalla osalla liikkeistä on käytössä verkkoajanvaraus.

”Jos omassa rengasliikkeessä ei verkkoajanvarausta ole, on hyvä soittaa etukäteen ja kysyä sopivaa aikaa. Asiat voi hoitaa fiksusti monella tavalla.”

Ihmisten liikkumista rajoittamalla Suomessakin pyritään siihen, että koronaepidemia pitenisi mutta loivenisi ja terveydenhuoltoa kuormittavat tautihuiput pysyisivät poissa. Nuora näkee, että nykytilanteessa myös renkaanvaihdon on toimittava samoilla periaatteilla. Toimialalla pyritäänkin nyt venyttämään vaihtosesonkia molemmista päistä.

”Jos asuu etelässä ja pohjoiseen ei ole asiaa, voi hyvin vaihtaa jo nyt kesärenkaita alle. Vastaavasti ihmiset, jotka joutuvat liikkumaan Suomen läpi, voisivat odotella ja pidentää vaihtokautta omalla toiminnallaan sieltä toisesta päästä.”

Tärkeintä on, että alla olevat renkaat sopivat vallitseviin sääoloihin.

Anna ammattilaisen auttaa

Sosiaalisten kontaktien rajoittamisen ohessa toinen tehokas keino koronaviruksen rajoittamiseksi on huolellinen käsihygienia.

”Autonrengasliiton jäsenyrityksissä kiinnitetään huomiota siisteyteen ja hyvään hygieniaan aiempaakin enemmän. On asiantuntevan rengasliikkeen merkki, että niin asiakkaiden kuin henkilöstönkin turvallisuudesta pidetään hyvä huoli.”

Koronaviruksen aikana houkutus ryhtyä renkaidenvaihtoon itse voi kasvaa, kun etätöissä on aikaa ja ihmismassoja on vältettävä. Tee se itse -renkaanvaihtoon voi Nuoran mielestä ryhtyä, jos homma on hallussa, renkaistaan on tottunut huolehtimaan itse ja autotalista löytyy jämäkkä, vaihtotöihin tarkoitettu tunkki.

”Sen sijaan vain koronan pelon takia vaihtotöihin on turha ryhtyä. Kun puutteellinen osaaminen ja auton hätäaputunkki yhdistetään, voi syntyä pahojakin vahinkoja. Niillä on turha kuormittaa terveydenhuoltoa etenkin nyt”, Nuora muistuttaa. 

Autonrengasliitto ja sen asiantuntijayritykset seuraavat jatkuvasti koronatilanteen muuttumista. Nuora pitää mahdollisena, että tilanteen myötä asiakkaille keksitään tarpeen vaatiessa uusia joustavia palveluratkaisuja.

”Yhteiskunnan erityistilanteessa rengasturvallisuus on entistä tärkeämpää. Jokaisen alan on tehtävä osansa, että selviämme yhdessä ja mahdollisimman pienin vaurioin.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jarmo Nuora
Autonrengasliitto ry
Hallituksen puheenjohtaja
+358 40 557 5690
www.autonrengasliitto.fi

Tietoja julkaisijasta

Autonrengasliitto ry - Bildäcksförbundet rf
Autonrengasliitto ry - Bildäcksförbundet rf
Eteläranta 10 - Södra kajen 10
00130 HELSINKI - HELSINGFORS

020 595 5000http://www.autonrengasliitto.fi

Autonrengasliitto ry on yrittämistä ja yhteistyötä arvostava rengasalan toimialajärjestö, joka perustettiin vuonna 1944. Sen tehtävänä on rengasliikkeiden ja pinnoitusyritysten elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvonta. Liitolla on 70 jäsenyritystä, joilla on yhteensä noin 250 toimipaikkaa. Yhteisen vision mukaan renkaat hankitaan ja huolletaan Suomessa jatkossakin ensisijaisesti rengasalan erikoisliikkeissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Autonrengasliitto ry - Bildäcksförbundet rf

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye