Rikosseuraamuslaitoksen johtajien tehtävät julkiseen hakuun – tavoitteena nykyistä yhtenäisempi organisaatio

Rikosseuraamuslaitoksen vastuualueen johtajien ja rikosseuraamuskeskusten johtajien virat on julistettu haettaviksi Valtiolle.fi -palvelussa. Hakuaika tehtäviin päättyy perjantaina 6. toukokuuta. Vastuualueen johtajan virkaan nimitetään enintään viiden vuoden määräajaksi, jollei ole perusteita tätä lyhyemmälle nimityksen kestolle. Rikosseuraamuskeskusten johtajien virat täytetään vakituisina. Niin vastuualueen kuin rikosseuraamuskeskusten johtajien virat ovat työnantajavirkamiestehtäviä.
Johtajat aloittavat tehtävänsä uudessa organisaatiossa, joka koostuu jatkossa neljästä vastuualueesta, jotka vastaavat kehittämisestä ja ohjauksesta, asiakasprosesseista, hallinto- ja tukipalveluista sekä operatiivisesta toiminnasta. Operatiivisen toiminnan vastuualue vastaa myös yhdestätoista alueellista rikosseuraamuskeskusta, jotka muodostuvat yhdyskuntaseuraamustoimistoista ja vankiloista. Lisäksi pääjohtajan alaisuudessa toimii Rikosseuraamuslaitoksen sisäinen tarkastus, johdon tuki, viestintä ja kansainvälisen toiminnan koordinaatio.
Kelpoisuusvaatimuksina vastuualueen johtajan ja rikosseuraamuskeskuksen johtajan virkaan on ylempi korkeakoulututkinto, käytännössä osoitettu johtamistaito ja johtamiskokemus. Johtajatehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää erinomaisia viestintä-, vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja, sekä kykyä laaja-alaiseen verkostoitumiseen.
– Nyt valittavilta johtajilta odotetaan kykyä nähdä Rise osana yhteiskunnallista laajaa palvelujärjestelmää, kykyä nähdä tulevaisuuden asiakastarpeet ja erityisesti muuntautumiskykyä nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa. Johtajien rooli henkilöstöjohtajina on keskeinen ja vaikutus henkilöstön kokemukseen omasta työstä on merkittävä, Rikosseuraamuslaitoksen HR-johtaja Leo Immonen kertoo.
Haastattelut johtajien tehtäviin järjestetään touko-kesäkuun aikana. Ensin tehdään valinnat vastuualueiden johtajista.
Organisaatiouudistukseen ei liity henkilöstön vähennystavoitteita tai muutoksia nykyiseen toimipaikkaverkostoon. Uudistus tulee voimaan 1.9.2022 alkaen. Lisätietoa uudesta organisaatiosta voit lukea verkkosivuiltamme.
Lisätiedot:
Leo Immonen, Rikosseuraamuslaitoksen HR-johtaja, puh. 029 56 88403, leo.immonen(at)om.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Rikosseuraamuslaitos (RISE) - BrottspåföljdsmyndighetenOpastinsilta 12 C
00520 HELSINKI
029 56 88500http://www.rikosseuraamus.fi
Rikosseuraamuslaitos on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoviranomainen. Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on omalta osaltaan ehkäistä uusintarikollisuutta ja lisätä yhteiskunnan turvallisuutta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten
Reform av brottspåföljdssektorns utbildningssystem påverkar studerande som börjar nästa år17.12.2025 10:36:04 EET | Pressmeddelande
Brottspåföljdsmyndigheten förnyar utbildningssystemet som ett led i organisationsreformen. Förändringarna syns i studierna redan nästa läsår. Studier flyttas över till nätet och tidigare erfarenhet tillgodoräknas.
Rikosseuraamusalan koulutusjärjestelmän uudistuksella on vaikutuksia ensi vuonna aloittavien opiskelijoiden opintoihin17.12.2025 10:36:04 EET | Tiedote
Rikosseuraamuslaitos uudistaa koulutusjärjestelmäänsä osana organisaatiouudistusta. Muutokset näkyvät jo ensi lukuvuoden opinnoissa. Opintoja siirretään verkkoon ja aiempi kokemus huomioidaan opintoja hyväksilukemalla.
Uleåborgs nya fängelse invigdes3.12.2025 13:15:34 EET | Pressmeddelande
I Uleåborg firades invigningen av det nya fängelset. Fängelset tas i reguljär drift i januari 2026. Tillsammans med huvudpolisstationen och tingsrättens rättssal bildar fängelset ett unikt säkerhetscentrum där myndigheterna medverkar på en och samma tomt.
Oulun uusi vankila vihittiin käyttöön3.12.2025 13:15:34 EET | Tiedote
Oulussa vietettiin uuden vankilan vihkiäisiä. Vankila otetaan varsinaiseen käyttöön tammikuussa 2026. Vankila muodostaa yhdessä pääpoliisiaseman ja käräjäoikeuden istuntosalin kanssa ainutlaatuisen turvallisuuskeskittymän, jossa viranomaiset toimivat samalla tontilla.
Verksamhetsstället i Åbo vid samhällspåföljdsbyrån i sydvästra Finland flyttar till Finlandsdisken på statens ämbetshus i Åbo3.12.2025 08:03:28 EET | Pressmeddelande
Åbofilialen till samhällspåföljdsbyrån i sydvästra Finland flyttar den 15 december 2025. Den nya adressen är Kulturgränden 1. Lokalerna finns på statens ämbetshus i Åbo. Den nya adressen är både besöksadress och postadress.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
