Robocoast Rekry -pilottihankkeen avulla 159 erikoisosaajaa 67 yritykseen Satakunnassa

Robocoast Rekry -pilottihanketta toteutettiin 1.4.2018-30.11.2020 välisenä aikana. Hankkeen avulla vastattiin satakuntalaisten automaatio-, robotiikka- ja ohjelmointialan yritysten pitkään jatkuneeseen työvoima- ja osaajapulaan. Tehostettua työnvälitystä tehtiin julkisen ja yksityisen työvoimapalvelun yhteistyönä.
Yritysten osaamisvaatimukset olivat korkeat. Hankkeen kautta rekrytoidut 159 osaajaa sijoittuivat pääasiassa sähkö-, automaatio- ja energia-alan yrityksiin. Työllistyneiden pohjakoulutus oli pääasiassa insinööri tai diplomi-insinööri. Iältään rekrytoidut olivat pääosin alle 40-vuotiaita, mutta rekrytointeja tapahtui kaikissa ikäryhmissä. Yrityksistä suurin osa toimii Porissa, Ulvilassa tai Eurajoella.
Hankkeeseen TE-toimiston kautta ohjatuista 1 000 työnhakijasta noin puolet oli Satakunnan ulkopuolelta, mutta rekrytoiduista vain 14 henkilöä tuli Satakunnan ulkopuolelta.
- Hankkeen tavoitteena oli rekrytointien ohella alueen vetovoiman ja tunnettuuden lisääminen sekä työnhakijoiden liikkuvuuden edistäminen. Hankkeen toimesta osallistuttiin lukuisille messutapahtumille, tuotettiin yritysvideoita rekrytointien tueksi ja tuotiin aktiivisesti alueen uramahdollisuuksia esille maata kiertäneen kiertueen ja sähköisten mainoskampanjoiden avulla, kertoo koulutusasiantuntija Olli Sipilä Satakunnan ELY-keskuksesta.
- Hankkeen keskeinen havainto ja oppi oli yritysten korkeat osaamisvaatimukset. Työnhakijoiden osaaminen näillä aloilla vanhenee erityisen nopeasti ja oppilaitoksista vastavalmistuneiden osaaminen ei sekään usein riitä työnantajille. Tarvitaankin monia erilaisia lyhyt- ja pitkäkestoisia tutkinto-, muunto- ja täydennyskoulutuksia alan osaamishaasteeseen vastaamiseksi, toteaa yksikön päällikkö Maija Saari Satakunnan ELY-keskuksesta.
Hanke rahoitettiin osana työ- ja elinkeinoministeriön Kasvuyritysten työllisyysohjelma -rahoitusta ja oli osa valtion kanssa Lounais-Suomen positiivisen rakennemuutoksen edistämiseksi laadittua Silta-sopimusta. Työ kasvavan Robocoast -keskittymän osaajatarpeisiin vastaamiseksi ja alueen tunnettuuden lisäämiseksi jatkuu hankkeen päättymisen jälkeenkin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Satakunnan ELY-keskus
Koulutusasiantuntija Olli Sipilä, puh. 0295 022 051
Yksikön päällikkö Maija Saari, puh. 0295 022 116
sähköpostit: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Satakunnan ELY-keskusYrjönkatu 6
28100 Pori
0295 022 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-satakunta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Satakunnan ELY-keskus
Maaseudun ympäristö- ja ilmastoinvestointeihin on Lounais-Suomessa tarjolla vielä reilusti rahoitusta7.10.2025 09:48:59 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELY-keskukset ovat avanneet teemahaun maaseudun yleishyödyllisiin ympäristö- ja ilmastoinvestointeihin. Teemahaku on käynnissä 15. marraskuuta asti ja jaettavissa on noin 900 000 euroa.
Satakunnassa työttömyydessä tavanomaista kausittaista laskua elokuussa23.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Myös vuoden takaiseen verrattuna työttömyyden nousu on jo hidastumassa. Pitkäaikaistyöttömyyden voimakas kasvu on kuitenkin edelleen jatkunut.
Satakunnassa tuettiin kylien varautumista ja ympäristön kunnostamista – Maaseudun kehittämishankkeiden rahoituskatsaus kesä 202515.9.2025 13:47:11 EEST | Tiedote
Vuoden toisen kolmanneksen aikana Satakunnan ELY-keskus ja paikalliset Leader-ryhmät myönsivät EU:n maaseuturahoitusta kehittämishankkeisiin yhteensä 1,7 miljoonalla eurolla.
Satakuntalaisille pk-yrityksille jaossa 5,8 miljoonaa euroa yritysrahoitusta5.9.2025 11:44:36 EEST | Tiedote
Satakunnassa toimiville pk-yrityksille on tänä vuonna tarjolla vielä arviolta 4,3 miljoonaa euroa yrityksen kehittämisavustuksia Euroopan aluekehitysrahastosta. Avustusta voi saada investointien sekä erilaisten liiketoimintaa kehittävien ja kasvattavien toimenpiteiden tueksi. Haku on avoinna 15.11.2025 saakka. Lisäksi Satakunnassa on jaossa vielä arviolta 1,5 miljoonaa euroa maaseudun yritystukia.
Satakunnassa 11 320 työtöntä työnhakijaa heinäkuussa26.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Työvoiman kysyntä on jatkunut heikkona ja etenkin pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut voimakkaasti vuoden takaiseen verrattuna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
