Romaani neuvostoliittolaisesta unelmasta, jossa maanpakolaisten vakaumus vajoaa epäilyn ja pettämisen ristiaallokkoon.
11.10.2022 11:52:40 EEST | Atena | Tiedote

Moskova, loppukesä 1936. Saksalainen Charlotte toimii Stalinin tiedustelupalvelussa miehensä Wilhelmin kanssa. Kesälomalla he matkustavat halki uuden kotimaansa, helteisen Neuvostoliiton. Matkan lopulla Stalinin vainot kiristävät ilmapiiriä jo huomattavasti.
Lomaltapaluun jälkeen kaikki on toisin. Koska Charlotte ja Wilhelm ovat joutuneet tekemään omat valintansa, jättämään jotakin sanomatta, pyydetään heitä muuttamaan hotelli Metropoliin. Selityksiä ei anneta, mutta edessä on 477 päivän piinaava odotus. Aamuisin hotellin asukkaat huomaavat, etteivät kaikki saavu enää aamiaiselle ja huoneiden ovia sinetöidään. Kukaan ei voi luottaa kehenkään, ketään ei saa osoittaa tuntevansa. Pelko ja epäluulo vuorottelevat Charlotten ja Wilhelmin mielessä. Koska heidän odotuksensa päättyy – ja miten?
Todellisiin dokumentteihin perustuva romaani liikuttaa henkilöitään vakaumuksen ja tiedon, epäilyn ja pettämisen ristiaallokossa. Entä jos puolueen jäsenetkään eivät selviä? Aina se ei nimittäin riitä. Aina voi tehdä jotakin väärin.
Eugen Ruge on DDR:stä paennut tiedemies ja palkittu romaanikirjailija.
Hän on syntynyt pakkotyöleirillä Uralilla (s. 1954), mihin hänen kommunistinen isänsä oli päätynyt Stalinin karkottamana Moskovasta, jossa tämä oli ollut paossa natsihallintoa. Rugesta kehittyi yksi DDR:n tunnetuimmista historioitsijoista ja dokumetaristeista. Hän on tehnyt elämäntyönsä matemaatikkona itäberliiniläisessä Humboldt-yliopistossa ja DDR:n tiedeakatemiassa.
Hotelli Metropol kertoo Eugen Rugen omista isovanhemmista Charlottesta ja Wilhelmistä. ”Todennäköiset yksityiskohdat on keksitty. Epätodennäköisimmät ovat totta”, Ruge sanoo. Kirjailijalta on aiemmin suomennettu upea romaani Vähenevän valon aikaan.
Arvostelukappaleet, lisätiedot: hanna-leena.soisalo@atena.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloviestintäpäällikköAtena | Otava
Otava | Like | Nemo | Moreeni | Karisto | Atena | F-Kustannus
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Atena on osa Otava-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atena
Sitten purjehdimme pohjoiseen -uutuuskirjan englanninkieliset oikeudet on myyty18.3.2026 12:48:15 EET | Tiedote
Sohvi Kangasluoman Sitten purjehdimme pohjoiseen -kirjan maailmanlaajuiset englanninkieliset oikeudet on myyty brittiläiselle Firefinch-kustantamolle. Sopimuksen neuvotteli Ahlbäck Agency. Kiehtova tietokirja purjeveneessä asuvan pariskunnan matkasta pohjoisilla alueilla pohtii ilmastokriisin todellisuutta ja Arktiksen asemaa maailmanpolitiikan näyttämöllä.
Uutuuskirja purkaa noitavainojen myytit ja paljastaa joukkovainojen logiikan13.3.2026 11:57:17 EET | Tiedote
Noitavainot eivät syntyneet takapajuisilla syrjäseuduilla vaan Euroopan sivistyksen keskuksissa, kirkon ja oppineiston piirissä. Marko Nenosen uutuuskirja Paholaisen salaliitto purkaa myytit noitavainojen synnystä ja osoittaa, että vainojen logiikka elää yhä yhteiskunnassamme.
Miltä tuntuu olla sosiopaatti?12.3.2026 13:17:30 EET | Tiedote
Millainen on sosiopaatin mieli sisältäpäin? Amerikkalainen psykologian tohtori ja kahden lapsen äiti Patric Gagne kertoo siitä omakohtaisesti omaelämäkerrassaan Minä olen sosiopaatti, josta tuli nopeasti kansainvälinen bestseller.
Uusi kotimainen tähtiopas johdattaa astrologian kiehtovaan maailmaan2.3.2026 10:29:13 EET | Tiedote
Marika Laijärven uutuusteos Tähtioppaasi – Vuodenkierto aurinkomerkkien valossa tarjoaa inspiroivan ja käytännönläheisen matkan astrologian maailmaan.
Stressaako? Kokeile näitä uutuuskirjan niksejä!27.2.2026 09:34:43 EET | Tiedote
Kaksi asiantuntijaa, äiti ja tytär, ovat koonneet Pieneen stressinpurkukirjaan tutkitusti toimivaa hätäensiapua stressin kourissa kamppaileville. Näitä vinkkejä stressaantunutkin jaksaa kokeilla!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

