Rosson legendaarinen raastepöytä tekee odotetun paluun
22.9.2021 08:00:00 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Ensimmäiset raastepöydät ilmestyivät Rossoihin vuonna 1995, ja ne saavuttivat heti suuren suosion. Moni muistaa hyvin silloiset porkkana- ja kaaliraasteet, säilykepaprikasuikaleet sekä erityisesti valkosipuliset ja sinappiset salaatinkastikkeet. Raastepöydän poistuminen tarjoamasta vuonna 2014 oli monelle pettymys.
– Nimenomaan raastepöytä on se, mikä suomalaisille tulee Rossoista ensimmäisenä mieleen. Moni muistaa sen jo lapsuuden ensimmäiseltä ravintolakäynniltä. Raastepöydästä muodostui kiinteä osa Rosson brändiä. Vuosien mittaan tulleen asiakaspalautteen ja raastepöydän tunnettuuden vuoksi halusimme tuoda sen takaisin, sanoo ketjupäällikkö Piia Virtanen Rosson ketjuohjauksesta.
Kotimaisuus ja satokauden parhaat maut
Kasvisraasteet elävät vahvasti uutta nousua, mitä vauhdittaa raasteiden monipuolisuus ja terveellisyys. Uudessa raastepöydässä raikkaat kotimaiset juurekset muodostavat edelleen koko kattauksen sydämen. Suurin muutos koskee raasteisiin liittyvää sesonkiajattelua sekä raasteiden valmistusta ja esillepanoa.
Jatkossa pöydästä tulee löytymään sesongin mukaan vaihtuva raaste, jolla tuodaan ateriointiin värikästä vaihtelua. Sesonkiajattelu liittyy myös vastuullisuuteen. Kauden kasvikset ovat kotimaisia, ja tuoreissa kasviksissa ravintoaineet ovat parhaimmillaan.
Mehevän raasteen teko on taitolaji, ja Rossossa metodeihin on paneuduttu huolella.
– Rosson oma keittiöväki valmistaa aamuisin kaikki raasteet kotimaisista juureksista tai kasviksista. Tässä toimimme eri tavalla kuin 1990-luvulla. Tuolloin raasteet tulivat ravintoloihin valmiina talon ulkopuolelta, kertoo Piia Virtanen.
Raasteiden lisäksi pöydässä on aina myös suolapähkinöitä, pisaratomaatteja ja kurkkuja sekä legendaarisia säilykepaprikasuikaleita, joita on kaivattu ja toivottu, ja joista on siten tullut olennainen osa valikoimaa. Lounaisaikaan on tarjolla lisäksi tuoretta leipää. Raastepöydän antimet on katettu kauniisti eri tasoihin ja pieniin kulhoihin. Esillepanolla halutaan tuoda pirteät kasvikset virkistävästi näkyville.
Raastepöydän paluusta iloitsee asiakkaiden lisäksi myös henkilökunta.
– Tarjoilijat ovat kiitelleet, miten he viimein pääsevät lausumaan asiakkaille ’Raastepöydästä voipi aloitella’. Tätä lausetta henkilökunta on kuulemma harjoitellut Rossoissa kuorolausuntana, Virtanen naurahtaa.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Piia Virtanen, ketjupäällikkö, SOK Majoitus- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus, p. 010 768 2859, piia.virtanen@sok.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme vuonna 2024 Suomeen lähes miljardi euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Marketmuoti trendaa – Prisma järjestää muotinäytökset huippustylistien kanssa20.3.2026 07:50:00 EET | Tiedote
Muoti ei ole enää harvojen etuoikeus eikä se synny vain muotitaloissa. Yhä useampi tyylitietoinen pukeutuja rakentaa lookinsa arjen keskellä – marketissa. Prisma vahvistaa asemaansa ajankohtaisena ja uskottavana muodin ostopaikana järjestämällä muotinäytökset kauppakeskuksissa yhdessä huippustylistien kanssa.
Virpojien viikko kiihdyttää kauppaa – askartelutarvikkeiden myynti pomppaa ja suklaamunia ostetaan miljoonia18.3.2026 08:02:00 EET | Tiedote
S-ryhmän myyntidatan valossa virpomisperinne on voimissaan: askartelutarvikkeiden ja pääsiäismakeisten myynti kasvaa selkeästi palmusunnuntaita edeltävällä viikolla. Viime vuonna askartelutarvikkeita myytiin palmusunnuntain alla S-ryhmän ruokakaupoista lähes 100 000 kappaletta, pääsiäisen makeispusseja yli 300 000 kappaletta ja suklaamunia yli 1,5 miljoonaa kappaletta. Myös monen virpojan vitsa on kaupasta hankittu.
Pohjoismaista designia ja kansainvälistä tyylikkyyttä – Uudistettu Radisson Blu Royal Helsinki avautuu17.3.2026 08:30:26 EET | Tiedote
Radisson Blu Royal Hotel avaa ovensa uudistettuna 17.3. Helsingissä. Hotellin skandinaavisen tyylikkäät tilat, harkitut yksityiskohdat ja vieraanvarainen palvelu vastaavat kansainvälisten kokous- ja liikematkustajien vaatimuksiin – ja tarjoaa samalla helsinkiläisille ja vapaa-ajan matkailijoille ylellisen tilan levähtää ja viipyä.
Kaupan noutoruokaa uudelleenkäytettäviin rasioihin –pääkaupunkiseudulla käynnissä ainutlaatuinen kokeilu10.3.2026 11:05:00 EET | Tiedote
K-ryhmä ja S-ryhmä sekä 9 muuta yritystä testaavat yhteistyössä kevään aikana uudelleenkäytettäviä, pantillisia noutoruokarasioita ja niiden palautusjärjestelmää. Pilotin aikana asiakkaalla on neljässä myymälässä mahdollisuus valita take away -ruualle uudelleenkäytettävä rasia kertakäyttöisen sijasta. Kiertis-kokeilun taustalla on EU:n pakkaus- ja pakkausjäteasetus (PPWR), jonka yksi tavoite on edistää pakkausten uudelleenkäyttöä.
Elli Siltala SOK:n uudeksi mediajohtajaksi23.2.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Elli Siltala on nimitetty SOK:n mediajohtajaksi (CMO) ja SOK:n konsernijohtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa tehtävässään toukokuussa 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

