Ruusukaalin aika on nyt
4.10.2022 15:23:52 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote
Satokausi lokakuusta jouluun saakka
Kotimaisen ruusukaalin satokausi ajoittuu syyskuun lopulta aina myöhäiseen syksyyn, jopa jouluun saakka. Ruusukaalin herkullisuus ja monikäyttöisyys on viime vuosina huomattu, joten vähitellen yhä useampi suomalainen poimii ruokakaupasta syksyisin rasiallisen jos toisenkin suloisia, pieniä kaalinkeriä ostoskoriinsa. Monille ruusukaali kuitenkin on vielä uusi tuttavuus, jota ehdottomasti kannattaisi kokeilla.
Miellyttävä maku
Ennakkoluulot ruusukaalin kitkeryydestä tai tunkkaisuudesta joutavat romukoppaan. Enää vuosikausiin ruusukaalit eivät ole maistuneet liian voimakkailta, koska lajikkeet ovat vaihtuneet miellyttävän makuisiin. Ruusukaalien keittämistä ylikypsiksi on syytä huolella välttää. Oikeilla kypsentämistavoilla ja makupareilla ruusukaalit maistuvat raikkailta ja houkuttavilta.
Kokeile paahtaa uunissa
Huuhtaise ruusukaalit ja poista mahdolliset vioittuneet uloimmat lehdet. Halkaise kerät, siirrä leivinpaperin päälle pellille ja pyöräytä mukaan tilkka ruokaöljyä. Mausta sitruunanmehulla ja ripauksella suolaa. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 20 minuuttia. Herkullisuutta lisää, jos viiden minuutin paiston jälkeen ripotat ruusukaaleille kuivahtaneen ruisleivän murusia tai jauhettua hapankorppua, hienonnettua persiljaa tai rosmariinia sekä parmesaanijuustoraastetta. Maista ja ihastu!
Vältä ylikypsentämistä
Jos keität ruusukaalit suolalla maustetussa vesitilkassa tai käytät höyrykattilaa, jätä kaalinkerät napakan kypsiksi. Alle 10 minuuttia riittää. Paistinpannussa halkaistut ruusukaalit kysyvät viidessä minuutissa. Jos leikkaat ruusukaalit neljään osaan, pilkot tai purat lehdiksi, kypsyminen vie vain muutaman minuutin. Voit makeuttaa ruusukaalit tilkalla hunajaa. Jos kaipaat terästystä, lisää balsamicoa tai chiliä.
Sopii niin liha-, kala- kuin kasvisaterioille
Syksy on karitsan- ja riistalihan aikaa, samoin juhlavien paistien. Ruusukaalit ovat loistovalinta sunnuntaiaterioille. Ruusukaalit maistuvat erilaisten liharuokien, kuten naudanliha- ja possupaistien kanssa, erityisen hyvin myös pororuokien, lintu-, hirvi- tai peurapaistien kyljessä. Ruusukaaleista saa myös herkullisia kasvisruokia. Jos käytät ruusukaalit salaattiin, jäähdytä ne jääkylmässä vedessä heti keittämisen tai höyrykypsennyksen jälkeen.
Hyvä ravintoarvo
Ruusukaali on energiapitoisuudeltaan kukkakaalin veroinen eli sopii hyvin keventämään ruokavaliota. Silti siitä saa runsaasti kivennäis- ja hivenaineita. Vitamiineista ruusukaali sisältää etenkin C- ja K-vitamiinia ja B-ryhmän vitamiineja, esimerkiksi folaattia, jonka saanti jää monella liian vähäiseksi. Ruusukaali kuuluu ristikukkaisiin kasveihin muiden kaalien tavoin, joten sitä voi pitää hyödyllisenä osana syövän ennalta ehkäisyssä, tietenkin osana monipuolista ruokavaliota.
Valtakunnallista ruusukaalille nimettyä teemaviikkoa vietetään viikolla 41 (10.–16.10. 2022)
Lisätiedot:
Mika Virtanen, kasvinviljelyasiamies, MTK, 0400 544 728
Heidi Siivonen, ruokamarkkina-asiantuntija, MTK, 040 568 8802
Ruusukaalireseptejä: https://www.mtk.fi/-/ruusukaali-22
Ruusukaalia ja ravioleja
Ruusukaalia juustosalaattiin
Lämmin ruusukaalisalaatti
Appelsiiniruusukaalit
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Kotimainen peruna on ruokaturvan supersankari3.2.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Perunaviikkoa vietetään 9.–15.2. Peruna on yksi Suomen ruokaturvan vahvimmista lenkeistä, koska sen omavaraisuus on korkea ja satoa voidaan varastoida pitkään. Suomalainen syö perunaa arviolta 65 kiloa vuodessa. Määrän tuottamiseen tarvitaan vain noin 20 metriä perunapenkkiä.
Luonnonarvokauppa tarjoaa vaihtoehdon hiljaiselle suojelulle – toimivassa markkinassa pelkkiä voittajia27.1.2026 10:27:43 EET | Tiedote
Pellervon taloustutkimus PTT arvioi 21. tammikuuta, että hiljainen suojelu kattaa Suomessa noin 1,1 miljoonaa hehtaaria. Metsänomistajien omaehtoisen suojelun tunnistaminen on arvokasta metsien monimuotoisuustyön kehittämiselle. Suojelun kartoittaminen antaa myös luonnollisen väylän vapaaehtoisen luonnonarvokaupan kehittämiseen, MTK korostaa.
Hannes-myrsky aiheuttanut metsänomistajille miljoonien vahingot – myrskypuiden korjaaminen kannattaa jättää ammattilaiselle23.1.2026 07:07:00 EET | Tiedote
Joulukuun Hannes-myrsky näkyi lukuisten suomalaisten arjessa. Metsänomistajien metsissä tuhot osuivat erityisesti länsirannikolle. Myrskytuulten lopulliset vaikutukset selviävät luultavasti kesäkuukausien aikana, arvioi asiantuntija.
Puukauppamäärät laskivat merkittävästi vuonna 2025 – asiantuntijuuden merkitys korostuu kaupoille ryhdyttäessä19.1.2026 12:51:54 EET | Tiedote
Metsäteollisuuden puukauppatilastot vuodelta 2025 osoittavat, että puukauppoja solmittiin merkittävästi aikaisempia vuosia vähemmän. Alemmalla tasolla puukauppamäärissä päädyttiin viimeksi vuonna 2020. Erityisesti syksy ja loppuvuosi olivat tilastoissa poikkeuksellisen hiljaista aikaa.
Kotimaista sipulia on nyt runsaasti – teemaviikko nostaa esiin talven arkisuosikin15.1.2026 15:23:58 EET | Tiedote
Sipulin teemaviikko nostaa esiin arjen keittiön tärkeimmän perusraaka-aineen. Viime kesän hyvä sato näkyy nyt runsaana ja monipuolisena kotimaisen sipulin valikoimana ruuanlaittoon keitoista uuniruokiin ja salaateista lisukkeisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
