Ruutia oppimiseen Finna Luokkahuoneen aineistopaketeista
28.1.2021 07:53:00 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote

Yksi tuoreiden aineistopakettien tarjoajista on Lahden museot, jonka aineistopaketti tarjoaa näkökulmia Lahden torin alta arkeologisissa kaivauksissa löytyneeseen esineistöön.
”Tarinoita torin alta -aineistopakettimme luo oppilaille runsaasti samastumispintoja menneeseen. Lähialueen asukkaille lisämielenkiintoa tuo myös se, että esineet on löydetty tutusta paikasta”, toteaa Anna-Rikka Vaden Lahden museoista.
Aineistopaketti tarjoaa mahdollisuuden esimerkiksi entisaikojen arjen ja yhteiskunnallisen muutoksen hahmottamiseen. Rahoja maan alta -osiossa oppilaat pääsevät selvittämään oikean arkeologin tavoin löytyneiden rahojen ajoitusta ja alkuperää.
Anna-Riikka Vaden kertoo aineistopaketin olevan osa Lahden museoiden pedagogista työtä. Finna Luokkahuone tarjosi paketille luontevan kodin, sillä aineistojen kokoaminen saman katon alle tekee niiden hyödyntämisestä nopeaa ja antoisaa.
”Alkuperäislähteiden äärellä oppilaat pääsevät tutustumaan konkreettisesti niihin asioihin, joista tunneilla puhutaan. Valmiiksi valikoidut aineistot tarjoavat mahdollisuuksia oivaltamiseen ja esimerkiksi nykypäivän vastineiden keksimiseen.”
Alla katsaus Finna Luokkahuoneen muihin uusiin aineistopaketteihin, jotka soveltuvat esimerkiksi käsityön, historian, yhteiskuntaopin tai äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineisiin. Opetusta helpottavat myös valmiit tehtäväideat.
Mainoskuvastoa sotien jälkeen
Aineistopaketti esittelee suomalaisia mainoksia alkaen sotien jälkeisestä ajasta aina 1970-luvulle. Mainoksissa näkyy, miten toisen maailmansodan päättyminen, elintason nousu, vapaa-ajan lisääntyminen ja kansainvälistyminen 1960-luvulla vaikuttivat suomalaisten arkeen. Paketista löytyy esimerkiksi Kansallisen audiovisuaalisen instituutin herkullisia mainosvideoita, joiden avulla voi sukeltaa sotien jälkeiseen ajankuvaan. Mikä mainonnassa on muuttunut ja mikä on pysynyt ennallaan?
Ruokalistojen kertomaa
Hotelli- ja ravintolamuseon aineistopaketti tarjoaa näkymiä ruokakulttuurin muutoksiin 1860-luvulta tähän päivään. Ruokalistat ovat kiinnostavia historiallisia lähteitä, sillä niillä on erottauduttu ja viestitty yrityskuvaa. Niistä voi myös tutkailla yhteiskunnallisia ja kulttuurisia muutoksia.
Metsä ja ihminen
Suomen Metsämuseo Lusto esittelee metsiin liittyvää kulttuuriperintöä, joka on muodostunut metsän ja ihmisen vuorovaikutuksesta. Pakettiin tutustuessa voi pohtia omaa suhdettaan metsään ja miettiä metsän vaikutuksia suomalaisten elämään, harrastuksiin ja arvoihin ennen ja nyt.
Arkea asumalähiössä 1950-luvulla
Helsingin kaupunginmuseon kokoamat kuvat heijastavat 1950-luvun yhteiskunnallisia muutoksia. Monet maaseudun nuoret muuttivat kaupunkiin paremman toimeentulon toivossa. Yhteiskunnallisesti ristiriitaista aikaa leimasivat myös monet yhdistävät kokemukset, kuten olympialaiset 1952 ja Armi Kuuselan valinta Miss Universumiksi.
Ruotsinkielisiä murteita Suomessa
Svenska litteratursällskapetin kokoama aineistopaketti koostuu lyhyistä haastatteluista eri-ikäisten ja eri puolelta Suomea olevien suomenruotsalaisten kanssa. Ääninäytteet tarjoavat makupaloja suomenruotsin paikallisista ja alueellisista eroista. Aineistoa voidaan käyttää esimerkiksi keskusteluissa kielellisestä vaihtelusta, identiteetistä sekä suomenruotsin historiasta.
Kaupunkimaisema muutoksessa
Aineistopaketti tarjoaa mahdollisuuden tutkia kaupunkien kasvua, kaupunkimaiseman muutoksia ja muutoksen syitä kuvaparien avulla. Helsingissä 1800- ja 1900-lukujen taitteessa sekä Vaasassa 1960-luvulla otettuja kuvia voi vertailla samasta paikasta otettuihin uudempiin valokuviin. Svenska litteratursällskapetin kokoaman paketin ideaa voi hyödyntää myös etsimällä vastaavanlaisia kuvapareja omasta ympäristöstä Finna Streetin kuvahaun kautta.
Tutustu Finna Luokkahuoneeseen ja sen aineistopaketteihin.
Yhteyshenkilöt
Taru Kuhalampi
Suunnittelija, Kansalliskirjasto
Puh. 0294 144 376
taru.kuhalampi@helsinki.fi
Anna-Riikka Vaden
Maakuntamuseotutkija, Lahden museot
Puh: 050 3985 492
anna-riikka.vaden@lahti.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Nopeat junayhteydet voivat edistää ihmisen kognitiivista terveyttä20.3.2026 11:45:02 EET | Tiedote
Nopea rautatieyhteys auttaa ylläpitämään kognitiivista terveyttä ja vähentämään eriarvoisuutta ikääntyvässä väestössä, ilmenee uudesta tutkimuksesta.
Kasvipainotteisempaan ruokavalioon siirtyminen voi vähentää paksu- ja peräsuolisyöpien riskiä20.3.2026 08:57:27 EET | Tiedote
Punaisen ja prosessoidun lihan osittainen korvaaminen kasviperäisillä ruuilla, erityisesti täysjyvällä, on yhteydessä paksu- ja peräsuolisyöpien pienempään riskiin suomalaisilla aikuisilla.
Suomalaistutkijat neuvomaan Tanskan metsitystä19.3.2026 08:46:09 EET | Tiedote
Tanska aikoo metsittää 250 000 hehtaaria peltoa vuoteen 2045 mennessä. Helsingin yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston tutkijat selvittävät tanskalaisten kanssa, miten peltojen metsityksestä saadaan ilmastolle mahdollisimman suuri hyöty.
Tutkimus valottaa urheilun varjopuolta: Henkinen väkivalta yleistä, oikeusturvan puutteet korjattava18.3.2026 16:05:10 EET | Tiedote
Henkinen väkivalta on laajalle levinnyt ilmiö suomalaisessa urheilussa, osoittaa Helsingin yliopiston tutkimus, joka tavoitti yli 3 600 urheilijaa 80 eri lajista.
Paikallisten kalastajien tieto täsmensi ennusteita kuhan kutualueista16.3.2026 14:17:07 EET | Tiedote
Matemaattinen mallinnus tarkentaa ympäristöpoliittista suunnittelua. Helsingin yliopiston väitöstutkimuksessa kehitettiin uusia välineitä saaristomeren vedenlaadun parannuskeinojen vertailuun ja rannikkokalojen kutualueiden seurantaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

