Hiv-säätiö

Ryhdy hiv-supersankariksi! Tue, testaa, jaa tietoa – Rosa Meriläinen

Jaa
Rosa Meriläinen on ideoinut Hiv-säätiön vuoden 2020 Punainen nauha – pinssin. Meriläinen rohkaisee suomalaisia ryhtymään hiv-supersankareiksi ja samalla pinssin lanseeraus käynnistää Hiv-säätiön varainhankinnan uudelleen. Punaista nauhaa voi pitää minä tahansa päivänä, mutta erityisesti sitä suositellaan pidettäväksi Maailman aids-päivänä 1. joulukuuta.

Punainen nauha -pinssi toimii keskustelunaloittajana, tiedon jakamisen välineenä ja Hiv-säätiön keräystunnuksena. Pinssin suunnittelijana toimii vuosittain hiv-työtä toiminnallaan tukenut julkisuuden henkilö. Vuoden 2020 pinssi on suunniteltu Rosa Meriläisen idean pohjalta.

”Kahdesta punaisesta nauhasta syntyy hiv-supersankarin naamio,” sanoo Rosa Meriläinen.

”Kahden nauhan yhtyminen kertoo myös siitä, ettei sankaritekoja tehdä yksin, vaan liittymällä yhteen muiden kanssa. Kuka tahansa voi ryhtyä hiv-supersankariksi tukemalla Hivpointin työtä, käymällä testeissä ja jakamalla tietoa hivin ennaltaehkäisystä,” Meriläinen jatkaa.

Hiv-säätiön ylläpitämä Hivpoint kehittää ja toteuttaa hiv-tartuntojen ennaltaehkäisyyn ja seksuaaliterveyden edistämiseen tähtääviä testaus-, neuvonta- ja tukipalveluja, sekä tekee yhteiskunnallista vaikuttamistyötä. Varainkeruulla vahvistetaan Hivpointin tuottamien palveluiden rahoituspohjaa.

“Yhteiskunnan taloudellinen tuki järjestöille, myös hiv-työlle, on äärimmäisen merkityksellistä. Kuntien talous on kuitenkin tiukoilla ja Veikkaukseen kohdistuu isoja paineita. Jotta voimme jatkaa työtä hivin suhteen haavoittuvien ryhmien parissa ja kehittää heille uusia palvelumuotoja, tarvitsemme jatkossa myös kansalaisten ja yritysten suoraa tukea”, sanoo Hiv-säätiön toimitusjohtaja Jukka Keronen.

“Tähän myös näyttäisi olevan kiinnostusta, sillä monet ovat kyselleet mahdollisuutta lahjoittaa”.

Kerätyt varat käytetään Hiv-säätiön sääntöjä ja vuosittaista toimintasuunnitelmaa noudattaen hiv-työhön Suomessa. Työhön kuuluu muun muassa hiville haavoittuviin ryhmiin kuuluvien ihmisten matalan kynnyksen testaus- ja neuvontapalveluiden ylläpito ja kehittäminen, hiv-tartunnan saaneiden tukipalvelut sekä turvaseksikampanjoiden toteuttaminen sekä yleistä hiv-tietoisuutta lisäävät kampanjat.

”Hiv-supersankariksi voi ryhtyä kuka tahansa! Pinssin voi tilata ilmaiseksi osoitteesta hivpoint.fi/lahjoita. Tue työtämme, käy testissä, jaa tietoa ja tilaa pinssi,” päättää Keronen. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Toimitusjohtaja Jukka Keronen, HIV-säätiö/Hivpoint, puh. 040 564 8814

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Hiv-säätiö
Hiv-säätiö
Hermannin rantatie 2 B
00580 Helsinki

0207465705http://www.hivpoint.fi

Hiv-säätiö on tehnyt hiv-työtä Suomessa vuodesta 1986 alkaen, jolloin se perustettiin Aids-tukikeskuksen nimellä. Järjestö säätiöitiin vuonna 1997, jolloin syntyi Aids-tukikeskuksen hallinnollinen taustaorganisaatio Hiv-säätiö. Aids-tukikeskus vaihtoi nimensä Hiv-tukikeskukseksi vuonna 2011 ja Hivpointiksi vuonna 2017.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hiv-säätiö

Stigma vaikuttaa hiv-positiivisten elämään ja estää hakeutumasta testeihin1.12.2023 05:00:00 EET | Tiedote

Maailman aids-päivänä, 1.12. hiv-työtä tekevät järjestöt muistuttavat, että stigma vaikuttaa hiv-positiivisten jokapäiväiseen elämään ja estää ihmisiä hakeutumasta testeihin. Positiiviset ry:n Stigma Index -kyselytutkimuksen mukaan Suomessa joka kymmenes (11 %) hiv-positiivinen oli kuluneen vuoden aikana jättänyt hakeutumatta tarvitsemaansa muuhun kuin hiviin liittyvään terveydenhuoltoon. Suurin osa (74 %) koki hivistä kertomisen muille ihmisille edelleen vaikeaksi.

Seksitautitesteihin pääsy ei toteudu terveysasemilla suositusten mukaan – tartuntamäärät nousussa15.5.2023 07:44:15 EEST | Tiedote

Hivpoint selvitti syksyllä 2022, miten hiv- ja muihin seksitautitesteihin pääsy toteutuu terveysasemilla. Selvitys toteutettiin ottamalla yhteyttä 20:n eri puolilla Suomea sijaitsevan terveysaseman ajanvarauspalveluun. Oikeanlainen seksitautitesteihin ohjaus toteutui ainoastaan kahdella terveysasemalla. Kolmella terveysasemalla hiv-testiin pääsy evättiin kokonaan. Terveysasemille oli vaikeaa päästä kuppatestiin, eikä klamydia- ja tippurinäytteitä otettu oikeilta limakalvoilta. Hivin ja muiden seksitautien testausta tulisi nyt tehostaa perusterveydenhuollossa, koska vuonna 2022 tippuri-, kuppa ja hiv-tartuntoja todettiin lähes kaksinkertainen määrä kuin yleensä vuosittain. Tartuntamäärien kasvu on jatkunut vuoden 2023 aikana.

Hiv-säätiön uusi puheenjohtaja, kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen on huolissaan Suomen hiv-tilanteesta31.1.2023 06:00:00 EET | Tiedote

Hiv-tartuntojen ennaltaehkäisyn sekä hiv-tartunnan saaneiden hyvinvoinnin ja oikeuksien puolesta toimiva Hiv-säätiö valitsi vuosikokouksessaan 24.1.2023 vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekosen hallituksensa puheenjohtajaksi kaudelle 2023–2024. Pekonen on toiminut tehtävässä aiemmin vuosina 2015–2019. Vuonna 2019 Pekonen luopui puheenjohtajan tehtävästä, kun hänet nimitettiin sosiaali- ja terveysministeriksi.

Suomessa hiv-tartunnat todetaan usein vuosien viiveellä – hivin ja muiden seksitautien testausta tulisi tehostaa21.11.2022 06:00:00 EET | Tiedote

Euroopassa noin puolet hiv-tartunnan saaneista ja suomalaisista tartunnan saaneista yli 10 % ei tiedä hiv-tartunnastaan, koska heitä ei ole testattu. Lisäksi Suomessa yli puolet hiv-tartunnoista diagnosoidaan myöhään. Tartunnat todetaan usein vuosien viiveellä tai vasta siinä vaiheessa, kun sairaus on edennyt aids-vaiheeseen. Yli puolella tartunnan saaneista on ollut ennen diagnoosia terveydenhuollon käyntejä, joiden yhteydessä hiv-testiä olisi voitu tarjota jo aiemmin. Seksitautitartuntoja on tänä vuonna todettu ennätysmäärä, joten hivin ja muiden seksitautien testauksen tehostaminen on entistäkin tärkeämpää.

Hiv-testausta tulisi tehostaa Suomessa – tartunnat todetaan liian myöhään22.11.2021 06:00:00 EET | Tiedote

Euroopassa arviolta joka kolmas ja Suomessa n. 18 % hiv-tartunnan saaneista ei tiedä omasta tartunnastaan, koska heitä ei ole testattu. Suomessa vuosina 2010–2019 todetuista hiv-tartunnoista yli puolet diagnosoitiin myöhään, eli vasta siinä vaiheessa, kun lääkehoito olisi jo pitänyt aloittaa. Jotta kaikki pääsevät ajoissa hiv-testiin ja saavat tarvitsemaansa hoitoa, tulee testausta tehostaa. 22.–29.11. vietetään eurooppalaista hiv- ja hepatiittitestausviikkoa, joka rohkaisee järjestöjä, julkisen terveydenhuollon yksiköitä ja viranomaisia kaikkialla Euroopassa tehostamaan hivin ja hepatiitin testausta ja lisäämään tietoisuutta varhaisemman testauksen merkityksestä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye