S-market Petäjäveden uudistus on valmistunut etuajassa
26.10.2020 10:45:00 EET | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote

Petäjäveden S-marketissa syyskuussa alkanut remontti on valmistunut. Remontin aikana myymälän sinikeltainen väritys on vaihtunut päävärin osalta hillitympään harmaaseen ja kalusteet on uusittu kauttaaltaan. Yleisilme on muuttunut avarammaksi, kun käytäviä on pystytty leventämään ja pääkiertoa selkeyttämään.
− Remontti oli hyvin suunniteltu ja ammattilaisten toteuttama, se jopa valmistui viikon etuajassa. Haluankin kiittää meidän asiakkaitamme maltillisuudesta ja henkilökuntaamme kovasta työstä ja joustavuudesta remontin keskellä työskennellessä, S-market Petäjäveden marketpäällikkö Arto Pänkäläinen kiittelee.
− Erityisenä piirteenä tämän remontin aikana oli se, että myynnit jopa nousivat edellisestä vuodesta remontin aikana. Usein kuitenkin remonteilla tuppaa olemaan juurikin päinvastainen vaikutus myyntiin. Toki taustalla on myös koronan tuomat muutokset asiakkaiden ostokäyttäytymiseen, myös mökkiläiset ovat tänä syksynä viihtyneet pidempään paikkakunnalla, Pänkäläinen jatkaa.
Myymäläkierron osalta isoimpia muutoksia on kylmäkalusteiden sijoittelu pääkierron varrelle. Tuoretuotteet muodostavat oman selkeän kokonaisuuden. Esillepanot ovat nyt entistä selkeämmät ja houkuttelevammat, näistä erityisesti hedelmä- ja vihannesosasto sekä juomaosasto ovat uudistuneet näyttäviksi. Leveämmät käytävät helpottavat asiakkaiden asiointia, myös hyllytystyö onnistuu entistä sulavammin myös ruuhka-aikoina.
Sisällä tapahtuneiden muutosten lisäksi S-market Petäjäveden katolle on asennettu kesällä aurinkopaneelit, jotka on saatu käyttöön. Tavoitteena on, että aurinkopaneelit tuottavat parhaimmillaan jopa 20 % kohteen kokonaissähkön kulutuksesta.
Avajaisia Petäjäveden S-marketissa vietetään avajaistarjousten merkeissä to 29.10. - su 1.11.2020.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Keskimaa, Arto Pänkäläinen, marketpäällikkö, 010 767 4385, arto.pankalainen@sok.fi
Osuuskauppa Keskimaa, Mikko Lehtinen, S-market ryhmäpäällikkö, 010 767 3032, mikko.lehtinen@sok.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 632 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 133 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Muutoksia Keskimaan Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteiden palveluverkostossa3.2.2026 08:45:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa keskittää Sokkarin Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteen toiminnot Jyväskylässä Keljon ja Seppälän palvelupisteisiin. Sokkarin palvelupisteen toiminta päättyy helmikuun 2026 loppuun mennessä. Lisäksi Jämsän, Keuruun ja Äänekosken palvelupisteissä palvellaan jatkossa yhtenä päivänä viikossa kahden palveluneuvojan voimin.
Uudistuksia Sokkarilla – kauppakeskuksen ravintolapalveluita kehitetään30.1.2026 12:08:28 EET | Tiedote
Jyväskylän ydinkeskustassa Kauppakeskus Sokkarilla käynnistyy alkuvuoden aikana useita uudistuksia, jotka parantavat palvelutarjontaa ja kehittävät toimijoiden tiloja. Uudistustyöt sijoittuvat erityisesti pohjakerrokseen sekä Mestarin Herkun ravintola- ja kahvilatoiminnan alueelle. Lisäksi useat 2. kerroksen ravintolatoimijat ovat hiljattain uudistaneet tilojaan.
Revolution avautuu uudistuneena – tutut puitteet, raikas ilme ja entistä laadukkaammat live‑illat29.1.2026 11:55:00 EET | Tiedote
Jyväskylän kävelykadulla sijaitseva ravintola Revolution avautuu asiakkaille uudistuneena perjantaina 30.1.2026 klo 21, kun tammikuun aikana toteutettu remontti on saatu päätökseen. Uudistus tuo tiloihin raikkaamman ilmeen ja parantaa ravintolan toiminnallisuutta, säilyttäen samalla Revolutionin tutun tunnelman.
Keski-Suomen suurin suurteholatausasema avautuu ABC Hirvaskankaalle28.1.2026 08:15:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa on avannut ABC Hirvaskankaalle Keski-Suomen suurimman suurteholatausaseman, joka palvelee nyt 24 suurteholatauspisteen ja 2400 kilowatin kokonaistehon lisäksi autoilijoita ympärivuorokautisilla, matkantekoa tukevilla palveluilla.
S-market Hankasalmi uudistuu – energiatehokkuus ja asiointikokemus paranevat15.1.2026 10:25:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa toteuttaa laajan uudistuksen S-market Hankasalmella, jonka myötä myymälän toiminnallisuudet paranevat. Uudistuksen tavoitteena on parantaa asiakaskokemusta, tehostaa myymälän toimintaa ja vastata entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Uudistustyöt alkavat vaiheittain helmikuussa ja myymäläuudistus valmistuu kesäkuussa 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
