Osuuskauppa Keskimaa

S-market Tikkakoski uudistui avaraksi ja nykyaikaiseksi

Jaa

S-market Tikkakosken syksyllä alkanut mittava uudistus on valmistunut. Myymälän yleisilme on avartunut huomattavasti, myymäläkalusteet ja kiinteistön tekniikkaa on uusittu energiatehokkuus huomioiden. Lisäksi myymälän valikoimia on laajennettu asiakkaita kuunnellen. S-market Tikkakoskelle on avattu myös uusi ruoan verkkokauppapalvelu, jossa ruoat voi tilata S-kaupat.fi -palvelusta ja noutaa valmiiksi kerättyinä sovittuna ajankohtana.

S-market Tikkakoski on uudistunut kokonaisvaltaisesti. Kuva: Max Steffansson / Keskimaa.
S-market Tikkakoski on uudistunut kokonaisvaltaisesti. Kuva: Max Steffansson / Keskimaa.

S-marketeissa on käynnissä valtakunnallisesti S-marketien ilmeen uudistus. Osuuskauppa Keskimaalla on 25 S-marketia, joista S-market Tikkakoski on 17. uudistettu S-market. Myymäläilmeen uudistamisen lisäksi S-market Tikkakoskella tehtiin samalla kokonaisvaltainen remontti, jonka aikana myymälän kalusteet uusittiin kylmäkalusteita myöten, myymäläkiertoa muokattiin toimivammaksi sekä valikoimaa uudistettiin asiakkaita kuunnellen.

− Uudistetussa myymälässämme asiakastoiveet ovat nousseet entistä tärkeämpään rooliin, kun saimme uusien hyllysijoittelujen myötä lisää hyllytilaa ja mahdollisuuden laajentaa valikoimia. Suurin muutos myymälässämme on uudistuksen jälkeen avaruus ja valoisuus. Kauppa on nyt nykyaikaisempi kokonaisuus, iloitsee S-market Tikkakosken marketpäällikkö Marita Schroderus.

Leveämmät käytävät lisäävät asioinnin helppoutta ja avaruutta myymälässä. Myymäläuudistuksessa esiin nousevat erityisesti upeasti uudistuneet leipä- ja juomaosastot.

− Asiakkaat ovatkin todenneet, että Tikkakoskelle on tullut uusi Alko, kun ovat nähneet meidän tyylikkääksi uudistuneen juomaosaston. Hedelmä- ja vihannesosastosta tehtiin muutoksen myötä tiiviimpi kokonaisuus, valikoima säilyi kuitenkin entisellään. Merkittävimmät valikoimien parannukset ovat tulleet tuoretuotteisiin - leikkeleisiin, ruokamakkaroihin ja juustoihin, Schroderus kertoo muutoksista.

Kalusteuudistuksien ohella myös pullonpalautuspiste uudistettiin kahden palautusautomaatin kokonaisuudeksi.

Uusi ruoan verkkokauppapalvelu Tikkakoskelle

Myymäläuudistuksen lisäksi S-market Tikkakoskelle on avattu uusi ruoan verkkokauppapalvelu.

− S-market Tikkakosken valikoimista on mahdollista tehdä nyt tilaus, vaikka kotisohvalta, ja noutaa tuotteet valmiiksi kerättyinä sovittuna ajankohtana myymälän noutopisteestä. Tämä on ollut todella toivottu palvelu ja olemmekin todella iloisia, että saimme tämän mahdollisuuden nyt myös meille, Schroderus iloitsee.

Ruoan verkkokaupan tilaukset voi tehdä S-kaupat.fi -verkkokaupasta. Uusi S-kaupat-verkkokauppapalvelu on otettu jo käyttöön kymmenessä Keskimaan S-marketissa alkuvuoden aikana ja palvelua kehitettään nyt aktiivisesti yhdessä asiakkaiden kanssa. Ruoan verkkokauppapalvelu täydentyy S-market Tikkakoskella vielä lähiviikkoina kätevällä noutolokerikolla.

Vastuullisia kalustevalintoja ja huomio energiankulutukseen

Keskimaa on sitoutunut pienentämään liiketoimintansa ympäristövaikutuksia ja tukemaan ekologisesti vastuullista toimintaa. Hiilijalanjäljen ja energiankulutuksen pienentämiseksi S-market Tikkakosken kalusteiksi valittiin ovelliset waterloop-tekniikalla toimivat kylmäkalusteet. Lisäksi kiinteistön lämmitysmuotona käytetään jatkossa kylmäjärjestelmästä saatavaa lauhdelämpöä, jolla korvataan aiempi kaukolämmön käyttö. Ostettavan energian optimoimiseksi myymälän valaistus on toteutettu energiatehokkailla led-valaisimilla. Kuluvan vuoden suunnitelmissa on myös asentaa kiinteistön katolle aurinkopaneelit. Tavoitteena on saada S-Market Tikkakosken kiinteistö hiilineutraaliksi tämän vuoden aikana.

S-market Tikkakosken uudistuneen myymälän valmistumista juhlistetaan avajaistarjousten merkeissä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Osuuskauppa Keskimaa, Marita Schroderus, marketpäällikkö, 010 767 4134, Marita.Schroderus@sok.fi

Osuuskauppa Keskimaa, Jarno Minkkinen, S-market ryhmäpäällikkö, 010 767 3039, jarno.minkkinen@sok.fi

Kuvat

S-market Tikkakoski on uudistunut kokonaisvaltaisesti. Kuva: Max Steffansson / Keskimaa.
S-market Tikkakoski on uudistunut kokonaisvaltaisesti. Kuva: Max Steffansson / Keskimaa.
Lataa
Uudistunut juomaosasto on ihastuttanut asiakkaita tyylikkyydellään. Kuva: Max Steffansson / Keskimaa
Uudistunut juomaosasto on ihastuttanut asiakkaita tyylikkyydellään. Kuva: Max Steffansson / Keskimaa
Lataa
Hiilijalanjäljen ja energiankulutuksen pienentämiseksi S-market Tikkakosken kalusteiksi valittiin ovelliset waterloop-tekniikalla toimivat kylmäkalusteet. Kuva: Max Steffansson / Keskimaa
Hiilijalanjäljen ja energiankulutuksen pienentämiseksi S-market Tikkakosken kalusteiksi valittiin ovelliset waterloop-tekniikalla toimivat kylmäkalusteet. Kuva: Max Steffansson / Keskimaa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Keskimaa
Osuuskauppa Keskimaa
Ahjokatu 7
40320 JYVÄSKYLÄ

010 767 3000http://www.keskimaa.fi

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 624 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 134 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa

Keskimaa avaa ravintoloitaan – kahdeksan ruokaravintolaa ja kaikki seitsemän ABC-liikennemyymäläravintolaa auki 19.4. lähtien16.4.2021 15:09:47 EEST | Tiedote

Kuuden viikon ravintolasulku päättyy Suomessa 18.4.2021. Viranomaisten linjauksen mukaan ravintolat avataan asteittain ravintolatyypistä ja epidemiatilanteesta riippuen. Keskimaa avaa maanantaina 19.4. osan ruokaravintoloistaan ja kaikki ABC-liikennemyymäläravintolat asiakkailleen. Tiukkojen aukiolorajoitusten myötä avattavien ravintoloiden määrä jää suunniteltua pienemmäksi.

S-ravintolat palkitsi huippuosaajiaan – Trattoria Aukio valittiin vuoden 2020 Trattoria-ravintolaksi14.4.2021 15:43:57 EEST | Tiedote

Jyväskylässä Solo Sokos Hotel Paviljongin yhteydessä toimiva ravintola Trattoria Aukio on palkittu S-ryhmän ravintoloiden vuoden 2020 Trattoria-ravintolana. S-ravintolat palkitsi ravintola-alan ammattilaisiaan jokavuotisessa gaalassa. Tänä vuonna palkintokriteereissä näkyi vahvasti tekijöiden saavutukset asiakas-tyytyväisyyden kasvun osalta. S-ravintoloiden asiakastyytyväisyys onkin kasvanut viimeisen vuoden aikana ennätyslukemiin.

S-market Lievestuore uudistuu – uusi sisäänkäynti ja parkkipaikan laajennus6.4.2021 11:35:00 EEST | Tiedote

S-market Lievestuoreen kokonaisvaltainen uudistus toteutetaan kevään ja alkukesän aikana. S-marketin myymäläilme päivitetään uuden S-market konseptin mukaiseksi, kaikki vanhat kylmäkalusteet uusitaan, myymälään rakennetaan uusi sisäänkäynti ja myös pysäköintialuetta laajennetaan. Mittavassa hankkeessa myös kiinteistötekniikkaa uudistetaan lämmitysjärjestelmän ja ilmastoinnin osalta. Uudistustyöt ovat alkaneet maalis–huhtikuun vaihteessa ja myymälän osalta remontti valmistuu juhannukseen mennessä.

Keskimaa palkitsi vuoden 2020 esimiehet arvoperusteisesti26.3.2021 14:10:35 EET | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaan vuoden esimiehet 2020 on valittu. Poikkeuksellisen haastavan vuoden 2020 esimiehet palkittiin Keskimaan uusien arvojen mukaisesti, palkittavia oli tällä kertaa neljä. Osuuskauppa Keskimaan vuoden 2020 esimiehet ovat palvelupäällikkö Maria Niemi Prisma Keljosta, myyntipäällikkö Sanna Hella Prisma Seppälästä, ravintolapäällikkö Tomi Turunen Buffa Seppälästä ja marketpäällikkö Sami Saavalainen S-market Hankasalmelta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme