S-Pankilla erittäin vahva alkuvuosi
22.7.2019 08:00:00 EEST | S-Pankki Oyj | Tiedote

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.s-pankki.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
S-Pankin alkuvuosi sujui erittäin vahvasti.
Merkittävä syy vahvaan alkuvuoteen on pankin tuotteiden ja palveluiden kysyntä. Kysyntä oli selvästi ennakoitua voimakkaampaa vuoden ensimmäisellä puoliskolla ja kysynnän odotetaan säilyvän vilkkaana myös loppuvuonna.
Tammi-kesäkuussa kehitys oli vahvaa useissa tärkeissä tuoteryhmissä. Henkilöasiakkaiden talletukset kasvoivat 15,4 % ja asuntolainat 19,0 % vuotta aiempaan verrattuna. Hallinnoitavat varat olivat 25,3 % suuremmat kuin vuotta aiemmin.
S-Pankki-konserni odottaa kannattavuutensa parantuvan merkittävästi vuonna 2019.
S-Pankki julkistaa varsinaisen puolivuosikatsauksen ajalta 1.1.2019–30.6.2019 tiistaina 6.8.2019 klo 8.00.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pekka YlihurulaToimitusjohtaja
S-Pankin kippari ja alan tulevaisuudennäkymien hahmottaja.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
AI-oro skakar marknaden – S-Banken behåller övervikten i aktier6.11.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
De stora investeringarna i AI-bolag och finansieringen av dem har blivit ett orosmoment för investerarna. Enligt S-Bankens marknadssyn för november är företagens resultatutveckling och utsikterna för den ekonomiska tillväxten fortsatt starka trots osäkerheten. S-Banken behåller därför övervikten i aktier och föredrar tillväxtmarknader bland aktieplaceringarna.
Tekoälyhermoilu heiluttaa markkinoita – S-Pankki pitää osakkeet ylipainossa6.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Tekoäly-yhtiöiden suuret investoinnit ja niiden rahoitus ovat nousseet sijoittajien huolenaiheiksi. S-Pankin marraskuun markkinanäkemyksen mukaan epävarmuudesta huolimatta yritysten tuloskehitys ja talouskasvun näkymät ovat edelleen vahvoja. S-Pankki pitääkin osakkeet ylipainossa ja suosii osakkeissa kehittyviä markkinoita.
Iikka Kuosa från S-Banken blir vd för Oma Sparbank – Mike Peltola övertar ansvaret även för bankverksamheten5.11.2026 15:51:43 EET | Pressmeddelande
S-Bankens direktör för bankverksamheten Iikka Kuosa har utnämnts till vd för Oma Sparbank. I och med utnämningen övertar kapitalförvaltningsdirektör Mike Peltola ansvaret även för bankverksamheten. Arrangemanget gäller under integrationen av Oma Sparbank i S-Banken.
S-Pankin Iikka Kuosa Oma Säästöpankin toimitusjohtajaksi – Mike Peltola ottaa myös pankkiliiketoiminnan vastuulleen5.11.2026 15:51:43 EET | Tiedote
S-Pankin pankkiliiketoiminnan johtaja Iikka Kuosa on nimitetty Oma Säästöpankin toimitusjohtajaksi. Nimityksen myötä varallisuudenhoidon johtaja Mike Peltola ottaa vastuulleen myös pankkiliiketoiminnan johtamisen. Järjestelyt ovat voimassa Oma Säästöpankin ja S-Pankin välisen yrityskaupan integraation ajan.
S-Banken Private Markets Specialplaceringsfond utökar sina investeringar till infrastrukturinvesteringar4.11.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
S-Banken Private Markets Specialplaceringsfonds diversifiering görs mångsidigare genom investering i fonden EQT Nexus Infrastructure. Den nya investeringen utökar S-Banken Private Markets Specialplaceringsfonds diversifiering från onoterade aktie- och ränteinvesteringar även till infrastrukturinvesteringar. Det framtida målet är en allokeringsvikt på 15–30 procent på infrastrukturinvesteringar.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

