S-Pankin autokysely: Suomalaisten ihanneauto on taloudellinen, turvallinen – ja hyvännäköinen
26.5.2020 08:00:00 EEST | S-Pankki Oyj | Tiedote

Poikkeuksellisesta keväästä huolimatta autokuume alkaa jälleen monella nousta. Tutkimusyhtiö Kantarin huhtikuun lopussa tekemän Covid-tutkimuksen mukaan vain 5 prosenttia auton hankkimista harkinneista suomalaisista oli päättänyt lykätä suunnitelmaa.
Autokaupoilla suomalaiset arvostavat eniten taloudellisuutta. S-Pankin Kantarilla teettämässä autokyselyssä vastaajia pyydettiin nimeämään auton tärkeimmät ominaisuudet. Tärkeimmäksi koettiin, että auto on taloudellisesti järkevä valinta, tätä mieltä oli 70 prosenttia vastaajista. Seuraaviksi nousivat turvallisuus (56 %) ja helppo ajettavuus (43 %). Toisaalta noin viidennes vastaajista on sitä mieltä, että auton on oltava hyvännäköinen ja yhtä moni pitää tiettyä merkkiä tärkeänä.
”Auton ostajina suomalaiset ovat järkikansaa. Toisaalta tulokset antavat aihetta pohtia, että pidämmekö itseämme järkiperäisempinä kuin todellisuudessa olemme. Kahvipöytäkeskusteluissa kuitenkin moni meistä hehkuttaa silmää hivelevää auton ulkonäköä. Ja auton merkilläkin on väliä”, miettii S-Pankin lainojen kehityspäällikkö Päivi Huttunen.
Naisille turvallisuus ja ajamisen helppous on vielä tärkeämpää kuin miehille. Viidennes naisista pitää tärkeänä esimerkiksi helppoa parkkeeraamista, kun miehistä näin vastasi vain 5 prosenttia.
Yli kolmasosa parisuhteessa elävistä vastaajista maksaa yksin kaikki auton kulut
Kaksi kolmasosaa (65 %) puolison kanssa yhdessä asuvista vastaajista tekee auton hankintaan liittyvät päätökset, kuten ostopäätöksen ja auton valinnan, yhdessä puolison kanssa. Noin neljännes ilmoitti tekevänsä kaikki autoon liittyvät päätökset itse.
Autoilusta aiheutuvat kustannukset eivät jakaudu yhtä tasan pariskuntien kesken. Reilu puolet, 57 prosenttia, jakaa autoilusta aiheutuvia kustannuksia puolison kanssa. Yli kolmasosa vastaajista sanoo maksavansa itse kaikki kulut – toisaalta alle kymmenesosa on sitä mieltä, että puoliso maksaa kaikki kustannukset. Suurin osa (84 %) pitää kulujen jakautumista kuitenkin oikeudenmukaisena.
”Mietimme usein tarkkaan, miten esimerkiksi yhteisen asuntolainan kulut jaetaan. Olisi hyvä keskustella myös muista yhteisistä menoista ja sopia asiat reilusti niin, että pariskunnan molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä. Ja jos auton on tarkoitus olla yhteinen, niin omistusoikeus kannattaa myös merkitä molempien nimiin”, sanoo Huttunen.
”Auton hankinta ja ylläpito voi olla yllättävänkin kallista. Omaa budjettia voi laskea vaikkapa niin, että asumiseen lainanlyhennyksineen saisi mennä korkeintaan 40 prosenttia talouden nettotuloista ja muihin pakollisiin kuluihin, kuten ruokaan, 30 prosenttia. Lopuilla 30 prosentilla pitäisi pystyä maksamaan loput menot, eli esimerkiksi autoilu laina- ja käyttökuluineen”, Huttunen vinkkaa.
Käytettykin auto käy hyvin suomalaiselle
Autokyselyn perusteella suomalaiset eivät pidä tärkeänä, että auto on uusi: vain 7 prosenttia oli nostanut uutuuden tärkeimpien kriteerien joukkoon. Huttusen mukaan käytetty auto ei kuitenkaan ole yhtä kuin edullinen auto, sillä suomalaisen autokannan pikkuhiljaa uudistuessa myös käytettyjen autojen varustelu ja sitä myötä myös hinta nousevat.
”Uusi auto rahoitetaan usein autoliikkeen kautta saatavalla rahoituksella, mutta käytetyn auton ostoon monet ottavat pankista kulutusluottoa”, Huttunen kertoo. Esimerkiksi S-Pankin S-Lainan yksi tyypillisimmistä käyttökohteista on käytetyn auton ostaminen.
Kolmasosa nuorista harkinnut autoilun vähentämistä
Autokyselyyn vastanneista viidennes on harkinnut autoilun vähentämistä tai lopettamista viimeksi kuluneen vuoden aikana. Alle 30-vuotiaista vastaajista vähentämistä oli harkinnut lähes kolmasosa. Yleisimpänä syynä vähentämiselle pidetään auton käytöstä aiheutuvia kustannuksia sekä ympäristösyitä.
Kaikista vastaajista 6 prosenttia piti tärkeänä, että auto on sähköauto tai hybridi. Pääkaupunkiseudulla, missä latauspisteitä on paremmin saatavilla, näin ajatteli selvästi useampi, 12 prosenttia.
Autokyselyn toteutti Kantar S-Pankin toimeksiannosta. Kysely tehtiin Gallup Forum paneelissa (kohdistus 18–74-vuotiaat, joilla auto taloudessaan). Tulokset on painotettu vastaamaan väestöä ko. kohderyhmässä. Vastaajia oli 1 197 henkilöä. Kysely toteutettiin online-kyselynä vastaajan suosimalla laitteella. Tiedonkeruun ajankohta oli 14.2.– 19.2.2020. Virhemarginaali on korkeintaan 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa koko vastaajajoukossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Päivi Huttunen, lainojen kehityspäällikkö, S-Pankki, p. 045 152 0766, paivi.huttunen@s-pankki.fi
Päivi HuttunenLainojen kehityspäällikkö
Asumisen ja koko elämän rahoittamisen kommentaattori, joka tuntee suomalaisen kodinostajan sielunmaailman läpikotaisin.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-Pankki on suomalainen pankki, joka haluaa mahdollistaa vähän rahakkaamman huomisen jokaiselle lompakon paksuudesta riippumatta. Meillä asiantuntemus tarkoittaa sekä talouden että ihmisen ymmärtämistä: osana S-ryhmää tunnemme 3,1 miljoonan asiakkaamme arjen. Uudistamme pankkialaa tarjoamalla ylivoimaista helppoutta ja hyötyä pankin ja kaupan palveluita yhdistämällä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
S-Bankens undersökning: Amorteringsfria perioder för bostadslån används med eftertanke – unga bryter det traditionella tänkesättet på bostadslån23.6.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Den finska bostadslånekulturen är i en långsam förändring. Amorteringsfria perioder används fortfarande med eftertanke och framför allt som stöd i föränderliga livssituationer, men unga förhåller sig mer avslappnat till flexibiliteten i bostadslån. S-Bankens expert påpekar att utnyttjandet av flexibiliteten i bästa fall kan hjälpa till att förbereda sig på vardagens ekonomiska påfrestningar och göra den egna ekonomin mer hållbar.
S-Pankin tutkimus: Asuntolainan lyhennysvapaita käytetään harkiten – nuoret murtavat asuntolainan perinteisen ajattelutavan23.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten asuntolainakulttuuri on hitaassa muutoksessa. Lyhennysvapaita käytetään edelleen harkiten ja ennen kaikkea muuttuvien elämäntilanteiden tukena, mutta nuoret suhtautuvat asuntolainan joustoihin muita rennommin. S-Pankin asiantuntija muistuttaa, että joustojen hyödyntäminen voi parhaimmillaan auttaa varautumaan arjen talouspaineisiin ja vahvistaa oman talouden kestävyyttä.
S-Bankens prognos för bostadsmarknaden: Oron tynger fortfarande bostadsmarknaden, men ränteutsikterna kan vända redan i höst16.6.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Innevarande år 2026 har varit svårt för bostadsmarknaden, och bostadshandeln, som tilltog en aning i fjol, började minska igen. Även en permanent vändning i utvecklingen av bostadspriserna väntas fortfarande. Janne Ronkanen, ekonom på S-Banken, förutspår att priserna på gamla aktielägenheter sjunker med två procent i år, men att priserna börjar stiga nästa år i takt med att den ekonomiska tillväxten tilltar och ränteläget blir stabilare.
S-Pankin asuntomarkkinaennuste: Huolet painavat yhä asuntomarkkinaa, mutta korkonäkymä voi syksyllä jo kääntyä16.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Alkanut vuosi 2026 on ollut asuntomarkkinoille haastava ja viime vuonna hienoisesti vilkastunut asuntokauppa kääntyi jälleen laskuun. Myös asuntojen hintakehityksen pysyvää käännettä odotellaan edelleen. S-Pankin ekonomisti Janne Ronkanen ennustaa vanhojen osakeasuntojen hintojen laskevan tänä vuonna 2 %, mutta hintojen kääntyvän ensi vuonna nousuun vahvistuvan talouskasvun sekä korkotilanteen tasaantumisen myötä.
Yhdysvaltojen keskuspankin korkokokouksen ennakko: Warshin debyytti paineessa – korot ennallaan nyt, mutta suunta kiristyy15.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Yhdysvaltain keskuspankin Fedin odotetaan jättävän ohjauskoron ennalleen 17. kesäkuuta pidettävässä korkokokouksessa. Kokous on Kevin Warshin ensimmäinen pääjohtajana, ja korkotason odotetaan pysyvän 3,5–3,75 prosentin vaihteluvälissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

