S-ryhmä avaa uusia Prismoja Viroon
12.8.2021 14:15:01 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Tähän asti S-ryhmällä on ollut Virossa kaikkiaan yhdeksän Prismaa Tallinnan, Tarton ja Narvan alueilla. Lähiviikkoina uudet Prismat aukeavat ensin Linnamäkeen Tallinnan itäosaan 19.8. ja elo-syyskuun vaihteessa Tiskreen Tallinnan länsipuolelle. Ensi vuoden puolella oman Prisman saavat vielä Rapla keväällä sekä Saue, Tallinnan Harku ja Maardu syksyllä.
Uusien myymäläavausten ohessa jo aiemmin alkaneita muiden Virossa toimivien Prismojen päivityksiä tullaan jatkamaan. Uudistusten yhteydessä on luvassa mielenkiintoista uutta, kuten sommelier-tason viinien saapuminen valmiina tarjoiluehdotuksina monien Prismojen valikoimiin. Huolella valitut viinit ryhmitellään eri ruokatyyppien ja avainsanojen mukaan ja näin helpotetaan hyvän ruoan ja laadukkaan, ravintolamyyntiin tarkoitetun viinin yhdistämistä. Konseptin ovat rakentaneet yhteistyössä Prisma ja Virossa toimiva suomalaisomisteinen Bottlescouts.
Viron paras ruokakauppa ja edullisimmat hinnat
Prisman tavoitteena on olla Viron paras ruokakappa ja yli kaksinkertaistaa markkinaosuus Virossa nykyisestä 6–7 prosentista. Virolaisissa hintakorivertailuissa Prisma on voittanut kolme viimeisintä puolueetonta hintatutkimusta, viimeksi Postimees-lehden vertailun heinäkuussa. Prisma ei kuitenkaan kilpaile Virossa vain hinnoilla.
- Edullisen hintatason lisäksi ehdottomina vahvuuksinamme ovat laajat valikoimat sekä nykyaikaiset ja miellyttävät myymälät. Tuomme Viroon ajan trendejä seuraavat ja suomalaiseen konseptiosaamiseen pohjautuvat kaupat, joista löytyy sushia, myymäläleivontaa, paikallisten pienyritysten tuotteita sekä mahtava hedelmien ja vihannesten osasto. Valikoimissa painottuvat myös suomalaiset tuotteet, joita ei kilpailijoilta löydy, S-ryhmän kansainvälisen vähittäiskaupan johtaja Ilkka Alarotu sanoo.
Prisma on Viron ainoa todellinen hypermarket, josta saa saman katon alta sekä laadukasta ja edullista ruokaa että monipuolisesti käyttötavaraa.
- Suomalaiset ovat tottuneet Prisman valikoimiin, mutta tämä on Virossa monille vielä uutta. Hypermarketeiden laaja käyttötavaravalikoima on meille selkeä kilpailuetu, ja sen myynti on tänä vuonna ylittänyt myös meidän omat myyntiennusteemme, Alarotu kertoo.
Suomalainen ruoka on vientimenestys
S-ryhmän Prisma-hypermarketit Virossa on toteutettu samalla konseptilla kuin Suomessa. Poikkeuksena on vain se, että Virossa Prisma-verkostoa laajennetaan myös supermarket-kokoisilla kaupoilla, joissa painopisteenä on ruoka. Myös tulevat kuusi uutta Prismaa edustavat tätä kokoluokkaa.
Prisma-ketjun laajentumisesta Virossa hyötyvät S-ryhmän sekä sen asiakasomistajien lisäksi suomalainen teollisuus.
- Virossa Prismojen valikoimissa on runsaasti suomalaisia tuotteita, ja myimme niitä viime vuonna jo yli 14 miljoonalla eurolla. Viennistämme hyötyvät lukuisat yritykset, niiden työntekijät ja viime kädessä koko suomalainen yhteiskunta, Alarotu muistuttaa.
Prisma Virossa:
- 11 toimipaikkaa (uusimpien myymäläavausten jälkeen syyskuussa 2021)
- Noin 800 työntekijää
- liikevaihto 175 miljoonaa euroa (2020)
- yli 200 000 kanta-asiakasta
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
S-ryhmän kansainvälisen vähittäiskaupan johtaja Ilkka Alarotu, p. 050 5665038, ilkka.alarotu@sok.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Prisma Peremarket AS Virossa on osa S-ryhmän kansainvälistä liiketoimintaa, josta vastaa SOK:n tytäryhtiö SOK Liiketoiminta Oy.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Ei enää ostosten nostelua hihnalle – Kerää ja skannaa -palvelun käyttö onnistuu yhä useammassa myymälässä omalla puhelimella25.6.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän Kerää ja skannaa -palvelu löytyy jo 67 myymälästä. Palvelun uusin versio, jossa skannaus tehdään omalla puhelimella, on käytössä 7 myymälässä. Mobiili Kerää ja skannaa -palvelu toimii S-ostoslista-sovelluksessa, joka tarjoaa asiakkaille muitakin arkea helpottavia ominaisuuksia.
ABC:n suuri koirakysely: Joka neljäs koiranomistaja jättää automatkan tekemättä koiran vuoksi – yli 2500 koiraihmistä antaa parhaat vinkit lemmikin kanssa matkustamiseen24.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Tänäkin vuonna moni suomalainen suuntaa kesälomamatkalle koiransa kanssa. ABC:n tuoreen kyselytutkimuksen mukaan lemmikin kanssa matkustaminen vaatii tarkkaa ennakkosuunnittelua. Vastaajien mukaan Suomen teillä suurimpia haasteita ovat lemmikille sopivien taukopaikkojen vähyys, minkä vuoksi matkoja jätetään jopa tekemättä. ABC on tarttunut tähän tarpeeseen ja tuonut asemilleen entistä enemmän koiraystävällisiä palveluita.
ABC:n kysely: Tässä on juhannuksen automatkojen ykkösbiisi18.6.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän asiakasomistajille toteutettu kysely kertoo, että noin joka toinen lähtee juhannusliikenteeseen autolla, ja tänään torstaina on ylivoimaisesti suosituin lähtöpäivä. Vaikka moni kuuntelee nykyään omaa soittolistaa ja podcasteja, juhannuksen automatkalla radio on yhä ylivoimaisen suosittu. Suosikkibiiseistä yksi nousi selvästi muiden yläpuolelle: Arttu Wiskarin Mökkitie.
TAKAISINVETO: Coop proteiinipatukat 50 g parasta ennen -päiväyksillä 9.3., 9.4., 17.4., 20.4., 12.5. ja 13.5.202717.6.2026 17:27:23 EEST | Tiedote
SOK vetää pois markkinoilta neljän eri makuisen Coop proteiinipatukan valmistuseriä. Tuotteissa on käytetty raaka-ainetta, joka saattaa sisältää kananmunaa, jota ei ole mainittu tuotteen pakkausmerkinnöissä. Tuote aiheuttaa riskin kananmunalle allergisille henkilöille. Muille tuotteet ovat turvallisia nautittavaksi. Takaisinveto koskee ainoastaan tuotteita alla mainituilla parasta ennen päiväyksillä:
Puu- vai sähkökiuas: Prisman myyntidata kertoo kumpi on suomalaisten suosikki17.6.2026 07:25:00 EEST | Tiedote
Kiukaiden ja saunatarvikkeiden kysyntä on kovassa kasvussa. Erityisesti sähkökiukaiden ja saunatarvikkeiden kysyntä on kasvanut tänä vuonna. Kiuas ostetaan yhä useammin asennettuna kotimaisesta verkkokaupasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
