SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmä edelleen ilmastotyön kansainvälisessä ykkösluokassa – kiristyneet kriteerit toivat arvosanaksi A-

7.12.2021 12:55:49 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Jaa
S-ryhmän tekemä ilmastotyö ylsi tänä vuonna arvosanaan A- maailmanlaajuisessa CDP-arvioinnissa. Arvio ryhmän ilmastotyöstä putosi näin hieman viime vuodesta, jolloin S-ryhmä saavutti ensi kertaa parhaan arvosanan A. Pudotuksen keskeisin syy on arviointikriteerien kiristyminen.
S-ryhmä jatkaa investointejaan omaan uusiutuvan sähkön tuotantoon ja panostaa tuuli- ja aurinkoenergiaan.
S-ryhmä jatkaa investointejaan omaan uusiutuvan sähkön tuotantoon ja panostaa tuuli- ja aurinkoenergiaan.

- Tekemämme ilmastotyö on edennyt täysin suunnitelmiemme mukaan ja olemme jopa etuajassa saavuttamassa omalle toiminnallemme asettamiamme tavoitteita. Arviointikriteerit kiristyvät vuosittain ja niin niiden kuulukin tehdä, SOK:n vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa kommentoi.

- Ilmastotyömme keskiössä on päästöjen vähentäminen. Oman toiminnan lisäksi meidän on kiinnitettävä huomiota myös myymiimme tuotteisiin ja palveluihin, koska valtaosa päästöistä liittyy niihin. Siksi merkittävä työkalu tässä työssä on Iso Juttu -ohjelma, jossa on mukana reilut sata tavarantoimittajaa ja jossa tavoittelemme miljoonan tonnin päästöjen vähentämistä 2030 mennessä, Elomaa korostaa

- S-ryhmä jatkaa myös investointejaan omaan uusiutuvan sähkön tuotantoon ja panostaa tuuli- ja aurinkoenergiaan. On myös hyvä muistaa, että ilmastotyössä kestävän kulutuksen ja ympäristöfiksun ruokavalion edistämisellä sekä hävikin vähentämisellä on suuri rooli, ja ne ovat vastuullisuusohjelmamme keskiössä, Elomaa sanoo.

Tällä kertaa CDP-arvioinnin ylimpään A-sarjaan ylsi maailmanlaajuisesti noin 270 yritystä ja Suomessa kaksitoista yritystä.

S-ryhmä julkisti vuonna 2020 tiukat ilmastotavoitteet, joiden mukaan ryhmä aikoo olla vuonna 2025 oman toimintansa osalta hiilinegatiivinen, eli silloin sen on määrä sitoa ilmasta hiiltä enemmän kuin sitä sinne tuottaa.

Tavoitteisiin kuuluu myös oman toiminnan ilmastopäästöjen leikkaaminen 90 prosenttia vuoden 2015 tasosta vuoden 2030 loppuun mennessä.

- Olemme edenneet ilmastopäästöjemme vähentämisessä erittäin hyvin. Viime vuoden lopussa olimme vähentäneet päästöjä jo 70 prosenttia, Nina Elomaa iloitsee.

S-ryhmä on mukana myös CDP Supply Chain -ohjelmassa. Sen avulla tuotteita tai palveluita toimittavat yritykset raportoivat päästövähennyksistään yhdenmukaisella tavalla.

CDP on kansalaisjärjestöjen vuonna 2000 perustama riippumaton maailmanlaajuinen järjestö. Se arvioi vuosittain satojen yritysten ympäristötyötä, pääosin yrityksiä rahoittavien tai niihin sijoittavien investoijien toivomuksesta.

Lisätiedot:

SOK:n vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa, 010 76 80803

Avainsanat

Kuvat

S-ryhmä jatkaa investointejaan omaan uusiutuvan sähkön tuotantoon ja panostaa tuuli- ja aurinkoenergiaan.
S-ryhmä jatkaa investointejaan omaan uusiutuvan sähkön tuotantoon ja panostaa tuuli- ja aurinkoenergiaan.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.   

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.   

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.  

Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.   

#parempipaikkaelää

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.

Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Tutun arkituotteen pakkaus uudistui: yli 34 000 kg vähemmän pakkausmuovia7.7.2026 08:10:00 EEST | Tiedote

Osassa Kotimaista kirsikkatomaattirasioita on tänä keväänä toteutettu pakkausmuutos, joka vähentää pakkausmuovin määrää merkittävästi. Muutos koskee Osuuskunta Närpiön Vihanneksen toimittamien Kotimaista kirsikkatomaattien rasioita, joissa toteutettu pakkausuudistus vähentää pakkauksissa käytetyn muovin määrää vuositasolla yli 34 000 kg. Tämä vastaa yhteensä yli 1,6 miljoonaa muovikassia.

ABC:n suuri koirakysely: Joka neljäs koiranomistaja jättää automatkan tekemättä koiran vuoksi – yli 2500 koiraihmistä antaa parhaat vinkit lemmikin kanssa matkustamiseen24.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Tänäkin vuonna moni suomalainen suuntaa kesälomamatkalle koiransa kanssa. ABC:n tuoreen kyselytutkimuksen mukaan lemmikin kanssa matkustaminen vaatii tarkkaa ennakkosuunnittelua. Vastaajien mukaan Suomen teillä suurimpia haasteita ovat lemmikille sopivien taukopaikkojen vähyys, minkä vuoksi matkoja jätetään jopa tekemättä. ABC on tarttunut tähän tarpeeseen ja tuonut asemilleen entistä enemmän koiraystävällisiä palveluita.

ABC:n kysely: Tässä on juhannuksen automatkojen ykkösbiisi18.6.2026 07:45:00 EEST | Tiedote

S-ryhmän asiakasomistajille toteutettu kysely kertoo, että noin joka toinen lähtee juhannusliikenteeseen autolla, ja tänään torstaina on ylivoimaisesti suosituin lähtöpäivä. Vaikka moni kuuntelee nykyään omaa soittolistaa ja podcasteja, juhannuksen automatkalla radio on yhä ylivoimaisen suosittu. Suosikkibiiseistä yksi nousi selvästi muiden yläpuolelle: Arttu Wiskarin Mökkitie.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye