S-ryhmä kehittää kotimaista tuulivoimaa Tuuliwatin jakautumisen jälkeenkin
1.7.2020 13:00:00 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

St1 on tänään tiedottanut, että se myy suomalaisen tuulivoimakapasiteettinsa ja laajentaa tuulivoimatuotantoaan Pohjoismaissa. S-ryhmä aikoo sen sijaan jatkaa kotimaisen tuulivoimatuotannon omistajana ja kehittäjänä.
- Olemme olleet mukana tuulivoimatuotannossa hankkiaksemme osuuskaupoille ilmaston kannalta kestävästi tuotettua ja kustannuksiltaan kilpailukykyistä uusiutuvaa energiaa. Tehtävämme on myös jatkossa sama, ja itse asiassa sen merkitys on vain entisestään kasvanut aiemmin tänä vuonna hyväksymiemme ilmastotavoitteiden myötä, S-Voiman toimitusjohtaja Mikko Halonen toteaa.
S-ryhmä päätti helmikuussa, että sen tavoitteena on olla oman toiminnan osalta hiilinegatiivinen jo vuonna 2025, jolloin päästöjen vähentämisen jälkeen jäljellä olevat päästöt ylikompensoidaan, eli ilmakehästä poistetaan enemmän hiiltä kuin sinne syntyy. Tavoitteeseen on määrä päästä siirtymällä asteittain vain uusiutuvan energian käyttöön, tehostamalla energian käyttöä ja sitomalla hiiltä ilmakehästä erilaisten hankkeiden avulla.
- Ilmastotavoitteidemme saavuttaminen uusiutuvan energian osalta vaatii työtä ja investointeja. Pyrimme siihen, että uusiutuvan energian tuotantomme vastaa sähkönkäyttöämme. Reilun 400 MW:n tuulivoimakapasiteetti ja -hankesalkku yhdessä aurinkovoimainvestointiemme kanssa antavat tähän hyvät lähtökohdat, Halonen linjaa.
Yhteyshenkilöt
S-Voiman toimitusjohtaja Mikko Halonen, 010 76 82064
SOK:n CFO Jorma Vehviläinen, 010 76 80608
Outi Hohtiviestintäjohtaja
Puh:+358503883133outi.hohti@sok.fiSOK Mediapalvelu
arkisin klo 8-16
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
ABC laajentaa raskaaseen liikenteeseen – uuden ABC Truck -verkoston ensimmäiset pisteet suunnitteilla Tupokselle ja Sipooseen2.9.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
ABC käynnistää uuden ABC Truck -liiketoiminnan avaamalla ensimmäisen raskaan ammattiliikenteen tankkauspisteen loppuvuoden 2026 aikana Tupokselle ja latauspisteen Sipooseen kevään 2027 aikana. Verkosto on suunnattu kuljetus- ja logistiikka-alan yrityksille sekä muille raskasta kalustoa käyttäville toimijoille.
Uusi TV-ohjelma nostaa Prisman marketmuodin valokeilaan2.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Ohjelma näyttää, miten inspiroiva, helposti saavutettava ja omaan tyyliin sopiva pukeutuminen löytyy yhä useammin marketin valikoimasta.
Viron Prismat Coop Eestin omistukseen – uusi yhteistyö avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle merkittävän vientikanavan Viroon1.9.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
SOK:n ja Coop Eestin välinen yrityskauppa on saatu päätökseen. Virossa toimiva AS Prisma Peremarket ja sen 13 Prisma-myymälää siirtyvät Coop Eestin omistukseen 1.9.2026 alkaen. Samalla SOK ja Coop Eesti käynnistävät yhteistyön, joka avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle uuden väylän Viron markkinoille.
S-ryhmän kysely: Kotimaisuus painaa ruokavalinnoissa, mutta ei kaikissa ostoskoreissa yhtä paljon31.8.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän tuoreen kyselytutkimuksen mukaan kotimaisuus painaa suomalaisten ostokoreissa erityisesti arjen perustuotteita valitessa. Kyselyyn vastanneen yli 3400 suomalaisen mukaan kotimaisuus on tärkeä valintakriteeri erityisesti ostettaessa jauhelihaa (67 %), siipikarjanlihaa (66 %), leipää (65 %) ja maitoa (65 %). Vähiten kotimaisuus painaa kasviproteiinituotteita (9 %) ja kasvipohjaisia välipaloja (9 %) valittaessa.
S-ryhmän asiakasmäärät kasvoivat ja liiketulos vahvistui28.8.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän tammi–kesäkuun liiketulos (FAS) oli 162 miljoona euroa ja liikevaihto (FAS) lähes 8,1 miljardia euroa. Kehityksen vetureita olivat liikennekauppa, marketkauppa ja vahvasti kasvavat verkkokaupat. Voimakkaat investoinnit kotimaahan jatkuivat, ja asiakasomistajille maksettiin bonuksia ennätysmäärä, 237 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

