S-ryhmä ketjuineen jälleen toimialojensa vastuullisimpia
24.3.2020 14:49:15 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Ruokakauppojen vertailussa S-ryhmän ketjut ottivat kaksoisvoiton Prisman sijoittuessa S-marketin jälkeen toiseksi. Ketjut sijoittuivat erinomaisesti myös kaikkien brändien kokonaisvertailussa: S-marketin sijoitus oli toinen ja Prisman neljäs. Kokonaismenestystä täydensi S-ryhmän oma Kotimaista-merkki, joka kiilasi kokonaisvertailun viidenneksi. Sen edellä olivat ruokakategorian ykkös- ja kakkossijat ottaneet Valio ja Elovena, jotka olivat kokonaisvertailun 1. ja 3.
Sokos Hotels ja S-Pankki ottivat molemmat jo kahdeksannen peräkkäisen ykkössijan omissa sarjoissaan, hotelleissa ja pankeissa. Muissa sarjoissa mitalisijoilla olivat pukeutumis- ja muotikaupan toiselle sijalle yltänyt Sokos sekä ravintolasarjan ja polttonestekaupan 3. sijat ottaneet Rosso ja ABC.
− Uusi missiomme Teemme yhdessä paremman paikan elää muuttuu todeksi vastuullisen toiminnan kautta, jota liiketoimintaketjumme toteuttavat joka päivä. On ilo huomata, että myös suomalaiset kuluttajat ovat huomannet tämän. Vahvan luottamuksen turvin voimme yhdessä kehittää toimintaamme vieläkin paremmaksi, SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä toteaa.
Ruotsalaisen SB Insightin toteuttama Sustainable Brand Index on Euroopan laajin vastuullisuustutkimus, joka on tehty joka vuosi vuodesta 2011 alkaen. Vuoden 2020 tutkimukseen haastateltiin Pohjoismaissa, Hollannissa ja Baltian maissa yli 58 000 16–75-vuotiasta vastaajaa.
Suomesta vuoden 2020 tutkimukseen vastasi 9 480 henkilöä. Arvioitavia brändejä oli mukana 195. Tutkimus toteutettiin marraskuun 2019 ja helmikuun 2020 välisenä aikana. Arvioitavat brändit valikoituivat kyselyyn niiden markkina-aseman, liikevaihdon, markkinaosuuden sekä brändin tunnettuuden perusteella.
Mitä S-ryhmä on sitten tehnyt vastuullisuuden saralla? Kuinka nämä erinomaiset tulokset on saavutettu? Lue lisää vastuullisuustyöstämme ja myös kaikesta muusta S-ryhmän toiminnasta vuosi- ja vastuullisuuskatsauksesta, joka julkaistaan 25.3.
Yhteyshenkilöt
SOK Mediapalvelu
arkisin klo 8-16
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Neljässadas ABC-latausasema avattiin – verkosto laajenee nyt erityisesti suurteholataukseen13.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän valtakunnallisen sähköautojen latausverkoston ABC-latauksen neljässadas asema avattiin ABC Petikkoon Vantaalle 1.10. Latauspisteitä Suomen suurimmassa suurteholatausverkostossa on jo lähes 3 000, ja niiden avulla ajetaan kuukausittain noin 50 miljoonaa kilometriä. Verkosto jatkaa voimakasta kehittymistään myös tulevina vuosina.
S-ryhmän tammi–syyskuun myynti kasvoi edellisvuodesta12.10.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
S-ryhmään kuuluvien alueosuuskauppojen, SOK:n ja niiden tytäryhtiöiden veroton vähittäismyynti tammi–syyskuussa 2026 oli noin 11,2 miljardia euroa. Myynti kasvoi edellisvuodesta 4,2 prosenttia. Vahvinta kehitys oli liikennekaupassa.
SOK:n pääjohtaja vaihtuu7.10.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
SOK:n pääjohtaja Hannu Krook jää eläkkeelle tämän vuoden lopussa. SOK:n hallintoneuvosto on tänään 7.10.2026 valinnut uudeksi pääjohtajaksi Arttu Laineen. Laine toimii tällä hetkellä kenttäjohtajana ja SOK:n pääjohtajan varahenkilönä. Hän aloittaa SOK:n pääjohtajana 1.1.2027.
Laura Tarkka S-ryhmän matkailu- ja ravitsemiskaupan johtajaksi1.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Laura Tarkka on nimitetty matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjujohtajaksi 5.10.2026 alkaen.
Prisma.fi kasvaa miljoonien tavaroiden kotimaiseksi markkinapaikaksi30.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Prisma.fi haastaa globaalit verkkokauppajätit tarjoamalla suomalaisille kuluttajille entistäkin laajemman käyttötavaroiden valikoiman tutussa kotimaisessa verkkokaupassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

