S-ryhmä osallistuu sähköpulan ehkäisyyn – mukana Fingridin ennakkovaroitusringissä
2.12.2022 09:00:00 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

S-ryhmä kantaa oman vastuunsa valtakunnallisissa energiansäästötalkoissa. Kaupparyhmä on jo laskenut lähes kahdentuhannen toimipaikkansa lämpötilaa yhdellä asteella sekä varautunut vähentämään sähkönkulutusta valtakunnallisten huippukulutuspiikkien aikana säätämällä toimipaikkojensa ilmanvaihtoa ja valaistusta.
Lisäksi S-ryhmä on liittynyt mukaan kantaverkkoyhtiö Fingridin Sähköjärjestelmän tuki -menettelyyn, jolla pyritään ehkäisemään sähköpulaa. Sähköpulan uhatessa S-ryhmä saa Fingridiltä ennakkovaroituksen ja sitoutuu joustamaan lisätoimin, kuten ottamaan kiinteistökohtaisia varavoimakoneita tilapäiseen käyttöön sekä käyttämään suuritehoisia laitteita porrastaen. Tällaisia ovat esimerkiksi ravintoloiden ja myymälöiden grillit ja uunit.
”Jokainen kilowatti merkitsee yhteisissä energiansäästötalkoissa. Etsimme omalta osaltamme keinoja vastata tulevan kauden sähköpiikkeihin ja vähentää näin sähköverkon kuormitusta. Toivomme, että yhteisillä talkoilla katkot voitaisiin välttää”, sanoo energiaohjauksen päällikkö Matti Loukkola S-ryhmästä.
”Halusimme osallistaa myös henkilöstömme ideoimaan sähkönsäästövinkkejä. Idea grillien ja uunien käytön joustavasta porrastamisesta ja suunnitelmallisesta käytöstä tuli henkilöstöstämme”, Loukkola jatkaa.
Omaa kulutusta lasketaan, kun Suomessa tarvitaan sähköä
S-ryhmä on laskenut lähes kahdessatuhannessa toimipaikassaan eri puolilla Suomea sisäilman lämpötilaa pysyvästi yhdellä asteella, mikä vastaa reilun 800 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosittaista sähkönkulutusta.
Sähkönkäytön tehohuiput osuvat tyypillisesti aamukahdeksaan ja iltaviiteen. S-ryhmä sitoutuu pienentämään tehohuippujen aikana ilmanvaihdon ilmamäärät minimiin ja säätämään valaistusta pienemmäksi. Energiansäästötoimenpiteet toteutetaan kiinteistöissä, joissa ne ovat teknisesti mahdollisia, järjestelmät ovat S-ryhmän hallinnassa ja toimilla ei ole merkittävää vaikutusta työskentelyyn tai asiointiin.
S-ryhmä on investoinut fiksuun energiankäyttöön ja omaan uusiutuvaan energiaan jo vuosia. Muun muassa järjestelmälliset investoinnit energiatehokkaisiin kylmäkalusteisiin ovat tuoneet merkittävää energiansäästöä. Kylmäkalusteet ovat osa isompaa teknistä järjestelmää, mikä tuo sähkönsäästön lisäksi myös keinoja hyödyntää hukkalämpöä kiinteistössä. Energiansäästötalkoisiin tarvitaan nyt myös nopeita ja vaikutukseltaan riittävän merkittäviä uusia keinoja nimenomaan kulutuspiikkeihin vastaamiseksi.
S-ryhmä on tehnyt jo vuosien ajan merkittäviä investointeja energiankulutuksen tehostamisen lisäksi omaan uusiutuvaan energiaan. Omalla tuuli- ja aurinkovoimalla tuotettu sähkö kattaakin jo lähes kaiken kaupparyhmän sähkön kulutuksesta.
Lisätietoja: Matti Loukkola, energiaohjauksen päällikkö, S-ryhmä matti.loukkola(at)sok.fi, puh. 050 346 2823
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme vuonna 2024 Suomeen lähes miljardi euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Elli Siltala SOK:n uudeksi mediajohtajaksi23.2.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Elli Siltala on nimitetty SOK:n mediajohtajaksi (CMO) ja SOK:n konsernijohtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa tehtävässään toukokuussa 2026.
ABC:n vuoden mittainen pikakassatesti paljasti muutoksen suomalaisten ostamisessa – yli 30 liikennemyymälään tulee pikakassat tänä vuonna18.2.2026 09:01:00 EET | Tiedote
Pikakassat ovat Suomessa jo tuttu näky kaupoissa, mutta miten suomalaiset käyttävät niitä liikenneasemilla? ABC:n testijakson perusteella pikakassat helpottavat asiakkaita löytämään ja räätälöimään itselleen sopivampia tuotteita ja annoksia. Onnistuneen kokeilun pohjalta yli 30 ABC-asemalle tulee pikakassat vuoden aikana.
Kasviproteiinit vegemmän alkuvuoden vetureina – tofu ja nyhtökaura nousussa16.2.2026 07:40:00 EET | Tiedote
Kuluttajien kiinnostus kasvipohjaisia tuotteita kohtaan on ollut kasvussa jo pidempään. S-ryhmän myyntidatan valossa kasvisten sekä kasvipohjaisten proteiinilähteiden kulutus oli viime vuonna kasvussa. Vegekampanjat ja yhteistyö Vegaanihaasteen kanssa vauhdittivat kasvivoittoisemman ruoan vetovoimaa myös tammikuussa. Kasvipohjaisten tuotteiden ohella lihaa ja kasviproteiinia yhdistelevät valinnat kiinnostavat kuluttajia.
S-ryhmän liiketulos säilyi vahvana ja bonuksia maksettiin ennätysmäärä12.2.2026 09:01:00 EET | Tiedote
S-ryhmän yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2025 oli 15,4 miljardia euroa ja liiketulos 495 miljoonaa euroa. Asiakasomistajille maksettiin rahallisia etuja ennätykselliset 558 miljoonaa euroa, ja kotimaahan investoitiin lähes 700 miljoonaa euroa. Kauppa kävi hieman edellisvuotta vilkkaammin. Kehitystä siivitti hyvä hintakilpailukyky ja monikanavainen asiointi.
Ystävänpäivänä suomalaiset hemmottelevat läheisiään – myös lemmikit saavat osansa erityishuomiosta10.2.2026 08:05:00 EET | Tiedote
Suomalaisten ostokäyttäytymisessä näkyy ystävänpäivänä selkeä trendi: läheisten ilahduttamiseen ja arjen pieniin hemmotteluhetkiin halutaan panostaa. Luovuus ja pienet arjen ilot näkyvät ostoskorissa vahvemmin kuin aiemmin. S-ryhmän data osoittaa, että muun muassa suklaan ja muiden makeisten sekä askartelutuotteiden myynti kasvaa ystävänpäiväksi noin 50 prosenttia ystävänpäivää edeltävästä viikosta. Samalla impulssiostokset lisääntyvät – ystävänpäivä on hetki, jolloin kuluttajat tarttuvat herkemmin sesongin erikoistuotteisiin ja heräteostoihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
