S-ryhmä testaa uusia ruoan verkkokaupan palveluita – pikatoimituksia ja klubijäsenyyksiä kahdelle alueelle

– S-ryhmän ruoan verkkokauppaa kehitetään laajalla rintamalla. Sen lisäksi, että satsaamme Prisma edellä valtakunnallisesti kattavimpaan verkostoon, haluamme kehittää myös paikallisiin tarpeisiin paremmin vastaavia nopeita palveluita. Syksyn aikana muutamissa pienmyymälöissä toteutettavilla testauksilla tarkastelemme, miten voimme helpottaa erityisesti kiireisten kaupunkilaisten ja pienten kotitalouksien arkea, kertoo S-ryhmän vähittäiskaupan verkkokauppojen kehittämisestä vastaava johtaja Jarkko Kyttänen.
Uusia pikatoimituksia testataan pääkaupunkiseudulla ja Tampereella tietyillä postinumeroalueilla. Pikatoimituksen hinta on 3,90 euroa ja minimitilausraja 10 euroa. Toimitukset tehdään tunnin sisällä tilauksesta.
Klubijäsenyyttä tarjotaan valmiiksi määritellyn reitin varrella asuville asiakkaille. Reitillä tehdään päivittäin useita toimituskierroksia eli asiakas voi halutessaan tilata ruokaostoksia kotiin monta kertaa päivässä. Jäsenyys maksaa euron päivässä eli 30 euroa kuukaudessa, eikä tilauksille ole erillistä toimitusmaksua tai minimitilausrajaa.
Uusien palveluiden testaukset alkoivat Helsingissä ja Espoossa valkoiduissa Alepoissa lokakuussa.
– Asiakkaidemme arjessa on kysyntää myös perinteistä ruoan verkkokauppaa nopeammille toimituksille. Samalla testaamme, onko kysyntää myös kiinteähintaiselle toimituspaketille. Toimitusmallissamme on tilattavissa koko Alepan laaja valikoima, ja tilaus kerryttää Bonusta, kertoo HOK-Elannon kehitysjohtaja Jukka Ranua.
Myös Pirkanmaan Osuuskaupassa odotetaan testijaksoja innolla. Kokeilut alkavat valikoiduissa Saleissa marraskuussa.
– Ruoan verkkokaupan klubimalli on vielä uudenlainen juttu Suomessa. Olemme innoissamme, että uusia palveluita päästään testaamaan pääkaupunkiseudun lisäksi Tampereella. Kerromme testijaksoon valituista alueista tarkemmin viimeistään marraskuun alussa, kertoo Pirkanmaan Osuuskaupan ruoan verkkokaupan kehittämispäällikkö Iida Dimov.
Ruoan verkkokauppa kasvaa ja kehittyy
Korona kasvatti ruoan verkkokauppapalveluiden suosiota koko maassa. S-ryhmä vastasi kasvaneeseen kysyntään lisäämällä kapasiteettia ja kiihdyttämällä jo käynnissä olleita ruoan verkkokaupan kehityshankkeita. Vauhti kiihtyy entisestään myös tulevina vuosina.
– Meillä on käynnissä vahva draivi verkkokaupan kaikkien osa-alueiden kehittämiseen. Verkoston laajentamisen ja uusien toimintamallien testaamisen lisäksi verkkokauppamme uudistuu parhaillaan. Luovumme Foodie.fi-palvelusta hiljalleen kokonaan. Jo auki oleva uusi S-kaupat.fi tulee kokoamaan yhteen kaikki S-ryhmän ruoan verkkokaupan myymälät ja palvelut. Vuoden lopussa toimipaikkoja on jo yli 200. Suunnittelupöydällä on myös automatisoidut keräilykeskukset, joita kaavaillaan suurimpien kaupunkien isojen myymälöiden yhteyteen, Jarkko Kyttänen paljastaa.
Uudistukset tukevat S-ryhmän tavoitetta olla ruoan verkkokaupan markkinajohtaja Suomessa.
Lue lisää uusista palveluista:
Tutustu S-ryhmän uuteen ruoan verkkokauppaan:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarkko Kyttänen, SOK Vähittäiskaupan CDO, p. 0107681047
Sampo Päällysaho, S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja, SOK, p. 0107680665
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme vuonna 2024 Suomeen lähes miljardi euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Suomalaiset innostuivat leipomaan ja sisustamaan – S-ryhmän data kertoo, miten viileästä alkukesästä on nautittu2.7.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Tänä kesänä ei ole vielä suuremmin hellepäiviä nähty, mikä on saanut suomalaiset nauttimaan kesästä tänä vuonna hieman eri tavoilla ja mauilla. S-ryhmän myyntidata kertoo suomalaisten innostuneen muun muassa leivonnasta sekä sisustamisesta. Kelien viileydestä huolimatta moni on päätynyt tekemään ostoksia pakastealtaalle.
Sokos uskoo modernin tavaratalokaupan tulevaisuuteen – panostaa verkkoon ja avaa uuden myymälän Seinäjoelle24.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Sokos-ketju avaa uuden myymälän Seinäjoen Prismakeskukseen. Sokos Seinäjoen avaaminen on luonteva osa Sokoksen monikanavaisen tavaratalokaupan mallia, jossa investoinnit kohdistuvat niin verkkokauppaan kuin kivijalkamyymälöihinkin.
ABC:n data paljastaa: Näissä paikoissa suomalaiset liikkuvat juhannusliikenteessä – löytyykö sinun mökkireittisi varrelta?17.6.2025 08:40:00 EEST | Tiedote
Lähestyvä juhannus tarkoittaa satojen tuhansien suomalaisten lähtemistä tien päälle kohti mökkejään ja muita juhannuksenviettopaikkoja. Liikennemyymäläketju ABC julkaisee nyt juhannuksen kunniaksi tilastojaan siitä, missä suomalaiset yleisimmin matkoillaan asioivat ja mitkä ovat juhannusliikenteen suosituimmat ABC:t. Lisäksi asiantuntija tarjoaa 5 vinkkiä sähköautolla juhannuksen viettoon lähtijöille.
Grilli ja sauna kuumiksi: S-ryhmän kysely ja myyntidata kertovat juhannuksen kaavan16.6.2025 07:35:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän toteuttama tuore asiakaskyselytutkimus sekä myyntidata valottavat, missä suomalaiset viettävät juhannuksen, mitä pöytään katetaan ja mistä perinteestä pidetään kiinni. Datan valossa ostokset noudetaan mökkimatkalla ja ruoan ohella kauppareissulla täydentyvät entistä sujuvammin myös juhannuksen juomahankinnat.
Jo joka neljäs S-Etukortin käyttäjä voi jättää lompakon kotiin ja luottaa puhelimeen10.6.2025 08:04:00 EEST | Tiedote
S-Etukortti löytyy neljältä miljoonalta suomalaiselta, joista miljoona on lisännyt sen myös puhelimeensa. Näin Bonuksen kerryttäminen onnistuu helposti myös silloin, kun fyysinen kortti ei ole mukana matkassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme