S-ryhmään palkataan 6500 kesätyöntekijää: ”Tarve on kasvanut ravintoloiden avattua ovensa”

− Olemme seuranneet resurssitilannettamme viikoittain koko kevään ja alkukesän. Aiemmin arvioimme kesätyöntekijöiden tarpeen alhaisemmaksi, sillä siirsimme 3200 s-ryhmäläistä uusiin tehtäviin pääasiassa marketkaupan palvelukseen hotellien ja ravintoloiden väliaikaisesti sulkeutuessa ja töiden vähettyä esimerkiksi käyttötavarakaupan palveluksessa. Nyt osa ihmisistä on palaamassa entisiin tehtäviinsä, ja marketeissamme tarvitaan kesätuuraajia arvioimaamme enemmän. Tämä on kesätyötä kovasti odottaneille nuorille tietysti hyvin positiivinen asia, toteaa SOK:n henkilöstöjohtaja Susa Nikula.
Koronakevät lisäsi kysyntää esimerkiksi ruoan verkkokaupassa ja ravintolaruoan kotiinkuljetuksen parissa.
− Meillä on syntynyt ryhmään täysin uusia työtehtäviä. Kesätyökesä on poikkeuksellinen myös toimipaikkojemme tehostetun hygienian ja muiden erikoistoimien kuten ravintoloiden take away -palvelujen ja hotelliaamiaisten uusien järjestelyn vuoksi, Susa Nikula kuvailee.
Lisätiedot:
S-ryhmä, henkilöstöjohtaja Susa Nikula (SOK), p. 044 992 9297
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Outi Hohtiviestintäjohtaja
Puh:+358503883133outi.hohti@sok.fiSOK Mediapalvelu
arkisin klo 8-16
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme vuonna 2024 Suomeen lähes miljardi euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Mitkä tuotteet käyvät kaupaksi tänä jouluna – Sokoksen asiantuntijat nimeävät hittilahjat11.11.2025 07:45:00 EET | Tiedote
Sokoksen kauneuden, pukeutumisen ja kodin asiantuntijat jakavat näkemyksensä siitä, mitä tuotteita suomalaiset käärivät paketteihin tänä jouluna. Lahjakääröjen ennustetaan kätkevän alleen muun muassa suloisia miniatyyrituoksuja, laadukkaita neuleita ja näppäriä matkakorurasioita.
Isälle suklaata ja kukkia? S-ryhmän data kertoo erot isän- ja äitienpäivän vietossa4.11.2025 08:02:00 EET | Tiedote
Isänpäivää vietetään jälleen tulevana sunnuntaina 9.marraskuuta. Perinteisesti suomalainen muistaa syksyllä isää samalla kaavalla kuin äitiä keväällä: hyvällä ruoalla ja lahjoilla. S-ryhmän ostodata kuitenkin osoittaa, että isän ja äidin juhlapäivien mauissa sekä pakettien sisällöissä on eroa.
Riisituotteille odotettu sertifiointi – näkyy kaupan hyllyllä ”jyvä kerrallaan”3.11.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Riisi on monelle tuttu ruoanlaiton peruselementti, jota ostetaan S-ryhmän ruokakauppojen (Prisma, S-market, Sale ja Alepa) hyllyiltä vuodessa noin yhdeksän miljoonaa kiloa. Syksyllä kaupan riisihyllyille on saapunut ensimmäinen Sustainable Rice Platform -sertifioitu Coop-tuotemerkin basmatiriisi.
Kysely: suomalaiset panostavat kodin valaistuksessa eniten olohuoneeseen ja keittiöön29.10.2025 07:45:00 EET | Tiedote
Suomalaiset pitävät valaistusta tärkeänä tekijänä kodin tunnelman luomisessa ja osana sisustusta, selviää Sokoksen tekemästä kyselytutkimuksesta. Kotona panostetaan etenkin olohuoneen ja keittiön valaistukseen. Sokoksen asiantuntija jakaa täsmävinkin, mihin kodin valaistuksessa kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota pimeänä vuodenaikana.
Uudistuva Iso juttu -kumppaniyhteistyö laajenee ilmastoasioista muihin kestävyysteemoihin28.10.2025 12:30:00 EET | Tiedote
S-ryhmä laajentaa Iso juttu -kumppaniyhteistyötään – jatkossa mukana ovat ilmaston lisäksi luonnon monimuotoisuus, vesivastuullisuus ja ihmisoikeudet. Tavoitteena on löytää konkreettisia ratkaisuja kestävyyshaasteisiin yhdessä 17 500 tavaran- ja palveluntoimittajan kanssa sekä tuoda pienet ja suuret toimijat yhteen. Miljoonan tonnin päästösäästötavoite saavutettiin yhdessä kumppaneiden kanssa etuajassa viime vuonna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

