S-ryhmältä ensimmäisenä palvelu, joka kertoo ruokaostosten todellisen kotimaisuuden
4.9.2019 07:00:00 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

– Ihmiset haluavat tietää, mistä ruoka tulee. Pelkkä valmistusmaa ei vielä kerro ruoan todellisesta kotimaisuusasteesta, ja siksi haluamme näyttää kotimaisuuden eri ulottuvuudet. Laskurin avulla asiakkaidemme on entistä helpompi valita tuotteita, joissa sekä raaka-aineet että työ ovat omasta maasta, sanoo kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu S-ryhmän vähittäiskaupasta.
Laskuri havainnollistaa kotimaisten ruokaostosten osuuden kahdella tasolla. Ensimmäisellä tasolla ovat tuotteet, joiden kotimaisuuden takaavat suomalaisesta raaka-aineesta ja työstä kertovat Hyvää Suomesta ja Sirkkalehti -merkit. Toisella tasolla ovat tuotteet, jotka on valmistettu Suomessa. Lisäksi laskuri näyttää ulkomaiset ruokaostokset omana listanaan.
S-ryhmä julkaisee ruoan kotimaisuuslaskurin S-mobiilin Omat ostot -palvelussa lokakuussa. Omat ostot on S-ryhmän asiakasomistajille tehty palvelu, jonka avulla voi seurata ostoksiaan ja arvioida omaa kulutustaan. Nopeasti suosituksi nousseella palvelulla on jo 200 000 käyttäjää, ja määrä on kovassa kasvussa. Palveluun voi kirjautua S-mobiili-sovelluksella älypuhelimessa tai S-kanava.fi-sivulla.
Kotimaisuusmerkki hyllynreunoihin
Kaikkien S-ryhmän ruokakauppojen hyllynreunaetiketteihin tulee Hyvää Suomesta -merkki syksyn aikana.
– Suomalaiset haluavat suosia suomalaista ruokaa, mutta kotimaisuuden varmistaminen ei aina ole ihan helppoa. Pakkauksissa oleva Hyvää Suomesta -merkki ohjaa kotimaisiin valintoihin. Merkin tuominen hyllynreunoihin helpottaa valintaa huomattavasti ja sitä kautta vahvistaa myös kotimaista ruokaketjua, toteaa toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi Ruokatiedosta.
Kotimaisuus S-ryhmässä
- S-ryhmä on Suomen suurin kotimaisten tuotteiden myyjä
- Noin 80 prosenttia S-ryhmän myymästä ruoasta on valmistettu kotimaassa
- Oma Kotimaista-tuotesarja, jonka tuotteet ovat aina kotimaisia ja täyttävät Hyvää Suomesta -merkin tai Sirkkalehtimerkin vaatimukset
- ABC-asemien ravintoloissa lihan kotimaisuusaste on täydet 100 %
- Valtaosa S-ryhmän ketjuravintoloissa tarjoiltavasta lihasta on suomalaista. Lisäksi S-ryhmän ravintoloiden huoneentauluissa kerrotaan jalostamattoman lihan alkuperä.
- Ruokamanifesti linjaa tekoja kotimaisen ruokaketjun menestymisen varmistamiseksi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka Alarotu, kaupallinen johtaja, S-ryhmän vähittäiskauppa, puh. 050 566 5038, ilkka.alarotu(at)sok.fi
Anni-Mari Syväniemi, toiminnanjohtaja, Ruokatieto Yhdistys ry, puh. 050 511 8909, anni-mari.syvaniemi(at)ruokatieto.fi
Outi Hohtiviestintäjohtaja
Puh:+358503883133outi.hohti@sok.fiSOK Mediapalvelu
arkisin klo 8-16
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Joka viides S-ryhmän bonusosto kirjataan nyt puhelimella – mobiilibonustelu ohitti maksukortin sirun24.9.2026 08:03:00 EEST | Tiedote
Puhelimessa olevasta S-Etukortista on tullut S-ryhmän asiakasomistajille toiseksi suosituin tapa kerryttää Bonusta. Yleisempää on enää vain maksukortin lähimaksu.
Kauppojen hävikki kutistuu, ruoka-apu kärsii – S-ryhmä avaa uuden tavan lahjoittaa jokaisella kauppareissulla21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Ruoka-avun tarve Suomessa kasvaa samaan aikaan, kun jaettavan ruoan määrä vähenee. Monen ruoka-aputoimijan pääasiallinen jaettavan ruoan lähde on ruokakaupan hävikki. Jaettavaksi riittävä ruoka on vähentynyt vuosi vuodelta, kun hävikkiä on onnistuttu vähentämään tavoitteiden mukaisesti. Nyt S-ryhmä avaa asiakkailleen uuden, helpon tavan auttaa: pullonpalautusrahat voi lahjoittaa ruoka-apuun yli 1200 pullonpalautusautomaatilla ympäri Suomen.
ABC laajentaa raskaaseen liikenteeseen – uuden ABC Truck -verkoston ensimmäiset pisteet suunnitteilla Tupokselle ja Sipooseen2.9.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
ABC käynnistää uuden ABC Truck -liiketoiminnan avaamalla ensimmäisen raskaan ammattiliikenteen tankkauspisteen loppuvuoden 2026 aikana Tupokselle ja latauspisteen Sipooseen kevään 2027 aikana. Verkosto on suunnattu kuljetus- ja logistiikka-alan yrityksille sekä muille raskasta kalustoa käyttäville toimijoille.
Uusi TV-ohjelma nostaa Prisman marketmuodin valokeilaan2.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Ohjelma näyttää, miten inspiroiva, helposti saavutettava ja omaan tyyliin sopiva pukeutuminen löytyy yhä useammin marketin valikoimasta.
Viron Prismat Coop Eestin omistukseen – uusi yhteistyö avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle merkittävän vientikanavan Viroon1.9.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
SOK:n ja Coop Eestin välinen yrityskauppa on saatu päätökseen. Virossa toimiva AS Prisma Peremarket ja sen 13 Prisma-myymälää siirtyvät Coop Eestin omistukseen 1.9.2026 alkaen. Samalla SOK ja Coop Eesti käynnistävät yhteistyön, joka avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle uuden väylän Viron markkinoille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



