S-ryhmän hotelleissa voi edelleen majoittua, henkilöstöä lomautetaan
19.3.2020 11:55:29 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Koronaepidemia on vaikuttanut voimakkaasti matkailu- ja ravitsemiskauppaan. Muun alan tavoin myös S-ryhmässä on jouduttu ottamaan käyttöön erilaisia sopeutuskeinoja niin hotelleissa kuin ravintoloissa.
Pääkaupunkiseudulla ja suurimmissa kaupungeissa Sokos Hotelleja ja Radisson Blu Hotelleja operoiva SOK:n tytäryhtiö Sokotel Oy sulkee tilapäisesti hotelleja Oulussa, Vaasassa, Tampereella sekä pääkaupunkiseudulla ja lomauttaa henkilöstöään. Lomautukset koskevat koko Sokotel Oy:n henkilöstöä Suomessa, yhteensä 1048 henkilöä. Lomautusten kesto on enintään 90 päivää.
S-ryhmän alueosuuskauppojen omistamista Sokos Hotelleista suurin osa on tällä hetkellä auki. Päätökset mahdollisista sulkemisista tehdään paikallisesti.
− Kunkin hotellin tilanne selviää Sokoshotels.fi-sivustolta ja ravintoloiden puolestaan raflaamo.fi-palvelusta, markkinointijohtaja Outi Vitie opastaa.
Auki olevissa S-ryhmän hotelleissa ja ravintoloissa kiinnitetään erityistä huomiota turvallisuuteen ja hygieniaan niin, että niissä voi asioida turvallisesti. Työntekijöitä ohjeistetaan yksityiskohtaisesti ja valvotaan, että ohjeita noudatetaan kaikissa toimipaikoissa.
Hotellit tarjoavat asiakkailleen aiempaa joustavammat peruutusehdot. Maalis-huhtikuulle varattuja huoneita voi peruuttaa maksutta tulopäivänä kello 18:aan asti, jolloin mahdollisesti maksettu ennakkomaksu palautetaan asiakkaalle. Varausta voi myös siirtää kuluitta vuoden loppuun saakka.
− Olemme ennennäkemättömän tilanteen edessä ja seuraamme tilanteen etenemistä jatkuvasti ja arvioimme toimiamme tarvittaessa uudelleen. Ykkösasiat meille ovat henkilöstön ja asiakkaiden terveys ja turvallisuus. Hotellivarauksia voi edelleen tehdä ja asiakaspalveluumme voi soittaa, kertoo SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjujohtaja Harri Ojanperä.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Harri Ojanperä, ketjujohtaja, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus, harri.ojanperä@sok.fi, 050 042 1175
Jarkko Härmälä, toimitusjohtaja Sokotel Oy, jarkko.harmala@sok.fi, 050 388 4378
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmän matkailu- ja ravitsemiskauppa on kasvava ja kehittyvä toimiala. S-ryhmällä on 50 Sokos Hotellia Suomessa, Tallinnassa ja Pietarissa sekä kahdeksan Radisson Blu Hotellia Suomessa. Valtakunnallisten ravintolaketjujen, kuten Rosso, Amarillo ja Coffee House lisäksi S-ryhmään kuuluu suuri joukko uniikkiravintoloita sekä franchising-toimintaa kuten Hesburger ja Fafa´s. Raflaamo.fi kokoaa kaikki yli 500 ravintolaa saman katon alle. SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus vastaa Sokos Hotels -ketjun ja S-ryhmän ketjuravintoloiden kehityksestä ja ohjauksesta Suomessa ja lähialueilla.
Sokotel Oy on SOK:n matkailu- ja ravitsemisliiketoimintaa harjoittava tytäryhtiö, joka operoi pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Oulussa ja Vaasassa neljäätoista Sokos Hotellia ja seitsemää Radisson Blu Hotellia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Joka viides S-ryhmän bonusosto kirjataan nyt puhelimella – mobiilibonustelu ohitti maksukortin sirun24.9.2026 08:03:00 EEST | Tiedote
Puhelimessa olevasta S-Etukortista on tullut S-ryhmän asiakasomistajille toiseksi suosituin tapa kerryttää Bonusta. Yleisempää on enää vain maksukortin lähimaksu.
Kauppojen hävikki kutistuu, ruoka-apu kärsii – S-ryhmä avaa uuden tavan lahjoittaa jokaisella kauppareissulla21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Ruoka-avun tarve Suomessa kasvaa samaan aikaan, kun jaettavan ruoan määrä vähenee. Monen ruoka-aputoimijan pääasiallinen jaettavan ruoan lähde on ruokakaupan hävikki. Jaettavaksi riittävä ruoka on vähentynyt vuosi vuodelta, kun hävikkiä on onnistuttu vähentämään tavoitteiden mukaisesti. Nyt S-ryhmä avaa asiakkailleen uuden, helpon tavan auttaa: pullonpalautusrahat voi lahjoittaa ruoka-apuun yli 1200 pullonpalautusautomaatilla ympäri Suomen.
ABC laajentaa raskaaseen liikenteeseen – uuden ABC Truck -verkoston ensimmäiset pisteet suunnitteilla Tupokselle ja Sipooseen2.9.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
ABC käynnistää uuden ABC Truck -liiketoiminnan avaamalla ensimmäisen raskaan ammattiliikenteen tankkauspisteen loppuvuoden 2026 aikana Tupokselle ja latauspisteen Sipooseen kevään 2027 aikana. Verkosto on suunnattu kuljetus- ja logistiikka-alan yrityksille sekä muille raskasta kalustoa käyttäville toimijoille.
Uusi TV-ohjelma nostaa Prisman marketmuodin valokeilaan2.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Ohjelma näyttää, miten inspiroiva, helposti saavutettava ja omaan tyyliin sopiva pukeutuminen löytyy yhä useammin marketin valikoimasta.
Viron Prismat Coop Eestin omistukseen – uusi yhteistyö avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle merkittävän vientikanavan Viroon1.9.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
SOK:n ja Coop Eestin välinen yrityskauppa on saatu päätökseen. Virossa toimiva AS Prisma Peremarket ja sen 13 Prisma-myymälää siirtyvät Coop Eestin omistukseen 1.9.2026 alkaen. Samalla SOK ja Coop Eesti käynnistävät yhteistyön, joka avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle uuden väylän Viron markkinoille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

