SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmän marketkauppa vahvassa vedossa, kesän kotimaanmatkailu lievensi etenkin hotellien ahdinkoa

24.8.2021 10:00:00 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Jaa
Yhä pitkittyvän koronakriisin vaikutus S-ryhmään jatkui aiemman kaltaisena tammi–kesäkuussa 2021. Marketkauppa kasvatti myyntiään ja teki hyvää tulosta, mutta erityisesti hotellien ja ravintoloiden tuska jatkui. Se hellitti hetkellisesti heinä–elokuun aikana, jolloin kotimaan matkailu oli monessa osassa Suomea jälleen erittäin vilkasta.

S-ryhmän tammi–kesäkuun 2021 liiketulos (FAS) oli 45 miljoonaa euroa. Se kasvoi hieman viime vuoden vastaavan ajan 35 miljoonasta eurosta. SOK-yhtymän liiketulos (IFRS) painui 6 miljoonan euron tappiolle edellisen vuoden 1 miljoonan euron liikevoitosta. Koko S-ryhmän veroton vähittäismyynti kasvoi alkuvuonna 5,2 prosenttia vajaaseen 5,9 miljardiin euroon.

– Marketkauppamme on kasvanut koko koronakriisin ajan. Viime vuonna koronan vaikutukset sysäsivät myyntiä voimakkaasti ylöspäin, mutta tämän vuoden kasvun uskomme tulevan pikemminkin omista tekemisistämme. Myös koko S-ryhmän parantunut tulos on marketkaupan kovan kasvun ansiota. Vastaavasti hotellit ovat vetäneet alas erityisesti SOK-yhtymän tulosta, SOK:n pääjohtaja Hannu Krook taustoittaa.

S-ryhmän päivittäistavarakauppa kasvoi alkuvuonna hieman muuta markkinaa enemmän. Koko marketverkostoa on uudistettu Prismojen monipuolistuneella tarjonnalla, S-market-ketjun kattavalla uudistuskierroksella ja nyt myös käynnistymässä olevalla Sale-ketjun uudistamisella.

Käyttötavarakaupassa Prisma on ollut korona-ajan menestyjiä. Merkille pantavaa on eri vuodenaikoina suorastaan räjähtävät erilaisten harrastusvälineiden myynnit. Alkuvuodesta eteläänkin tullut talvi tyhjensi kaupat suksista ja muista talviharrastusvälineistä, kevät polkupyöristä jne. Myös urheilu- ja retkeilytarvikkeet ovat myyneet jatkuvasti erinomaisesti.

– Verkkokauppamme ovat myös edelleen hyvässä vauhdissa. Ruoan verkkokaupassa olemme laajentuneet maantieteellisesti yhä kattavammin ympäri Suomen ja saavuttaneet niin ikään markkinaa parempaa kasvua. Vahva kehitystyömme jatkuu niin ruoan kuin käyttötavaroiden verkkokaupoissa. Haluamme saavuttaa niissä muuta kokoamme vastaavan aseman.

Kotimaanmatkailu toi helpotusta ABC:lle, ravintoloihin ja hotelleihin

Alkuvuosi oli ABC-liikennemyymälöille haastava ravintolakaupan rajoitteiden myötä. Suomalaisten liikkuminen kuitenkin aktivoitui vuoden mittaan. Kesällä kotimaan matkailun ja hyvien säiden myötä henkilöautoilla liikkuminen oli edelliskesää vilkkaampaa ylittäen heinäkuussa jo vuoden 2019 tason. Tämä näkyi ABC:lla polttonestekaupan kasvaneina volyymeina ja edelliskesää selvästi parempina myynteinä liikennemyymälöiden ravintoloissa ja marketeissa. Koko ketjun myynti kasvoi kesä–heinäkuussa 20–30 prosentilla viime kesään verrattuna.

Hotellien ja ravintoloiden alkuvuosi oli vaikea kesäkuuhun asti, jolloin myynti alkoi rajoitteiden purkauduttua ja säiden suosiessa kasvaa niin ravintoloissa kuin hotelleissa. Vaikka kasvua koko liiketoiminnassa oli kesäkuussa yli 60 prosenttia edellisvuoteen, myynnit jäivät edelleen selvästi vuoden 2019 tasosta.

Heinäkuu toi etenkin hotelleille selvää helpotusta. Hyvän viime heinäkuun jälkeen myynti kasvoi siitäkin yli 35 prosentilla. Suosikkikohteissa, kuten Sokos Hotel Kolilla, käyttöaste oli käytännössä koko heinäkuun 100 prosenttia ja esimerkiksi Tampereen ja Turun hotelleissa lähes 100 prosenttia. Suuressa osassa hotelleja ylitettiin myös vuoden 2019 myynnit. Pääkaupunkiseudun tilanne on edelleen haastava, vaikka heinäkuussa yllettiin lähes 70 prosentin käyttöasteeseen, joka oli yli tuplaten viime vuotta parempi.

S-ryhmä luottaa edelleen myös hotellien ja ravintoloiden tulevaisuuteen, vaikka koronan neljännen aallon ja rajoitusten jälleen kiristyttyä loppuvuoden näkymät ovat vaikeasti ennustettavia. Jos riittävää koronarokotekattavuutta ei saavuteta hyvissä ajoin, S-ryhmä kannattaa ripeää etenemistä koronapassin käyttöönotossa, mikä mahdollistaisi turvallisesti ravintoloiden rajoituksista luopumisen. Näin alalle saataisiin turvattua vilkas loppuvuosi ja pikkujoulusesonki.

S-ryhmä on uudistanut vuosittain kymmeniä ravintoloita, ja viime vuosina hotelleiden uudistamisohjelma on ollut mittava. Tälläkin hetkellä uudistustöiden vuoksi ovat suljettuina esimerkiksi legendaariset Solo Sokos Hotel Torni Helsingissä ja Original Sokos Hotel Ilves Tampereella.

– On todella tärkeää muistaa, että ennen koronaa matkailu oli Suomen kolmanneksi suurin palveluviennin ala, ja sen vientiarvo oli noin 5 miljardia euroa vuonna 2019. Luotamme suomalaisen matkailun valoisaan tulevaisuuteen, mutta se vaatii myös päättäjien huomiota: Suomi tarvitsee matkailustrategian lunastamaan matkailuviennin erittäin merkittävän potentiaalin, Hannu Krook painottaa. ​

S-ryhmän ja SOK-yhtymän keskeiset luvut 1–6/2021 

S-ryhmä kokonaisuudessaan (osuuskaupat + SOK-yhtymä) 1–6/2021: 

  • Veroton vähittäismyynti oli miljoonaa 5 889 euroa (ed. v. 5 595 milj. euroa). 
  • Liiketulos (FAS) oli 45 miljoonaa euroa (ed. v. 35 milj. euroa).
  • Investoinnit olivat 311 miljoonaa euroa (ed. v. 257 milj. euroa). 
  • Asiakasomistajia oli kesäkuun lopussa 2 449 705 (ed. v. 2 433 136). 
  • Maksetut Bonukset 182 miljoonaa euroa (ed. v. 169 milj. euroa).
  • Aktiivisten työsuhteiden määrä oli kesäkuun lopussa 43 671 (ed. v. 42 598). 
  • Toimipaikkojen kokonaislukumäärä oli kesäkuun lopussa 1 870 (ed. v. 1848).

SOK-yhtymä (SOK + tytäryhtiöt) 1–6/2020: 

  • Liikevaihto (IFRS) oli 3 774 miljoonaa euroa (ed. v. 3 721 milj. euroa). 
  • Liiketulos (IFRS) oli -6 miljoonaa euroa (ed. v. 1 milj. euroa). 
  • Investoinnit olivat 18 miljoonaa euroa (ed. v. 32 milj. euroa). 
  • Henkilöstömäärä oli kesäkuun lopussa 6 297 henkilöä (ed. v. 6 725 henkilöä). 

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Pääjohtaja Hannu Krook, SOK, p. 010 76 80200, hannu.krook(at)sok.fi
Johtaja, CFO, Jorma Vehviläinen, p. 010 76 80608, jorma.vehvilainen(at)sok.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.   

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.   

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.  

Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.   

#parempipaikkaelää

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.

Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Tutun arkituotteen pakkaus uudistui: yli 34 000 kg vähemmän pakkausmuovia7.7.2026 08:10:00 EEST | Tiedote

Osassa Kotimaista kirsikkatomaattirasioita on tänä keväänä toteutettu pakkausmuutos, joka vähentää pakkausmuovin määrää merkittävästi. Muutos koskee Osuuskunta Närpiön Vihanneksen toimittamien Kotimaista kirsikkatomaattien rasioita, joissa toteutettu pakkausuudistus vähentää pakkauksissa käytetyn muovin määrää vuositasolla yli 34 000 kg. Tämä vastaa yhteensä yli 1,6 miljoonaa muovikassia.

ABC:n suuri koirakysely: Joka neljäs koiranomistaja jättää automatkan tekemättä koiran vuoksi – yli 2500 koiraihmistä antaa parhaat vinkit lemmikin kanssa matkustamiseen24.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Tänäkin vuonna moni suomalainen suuntaa kesälomamatkalle koiransa kanssa. ABC:n tuoreen kyselytutkimuksen mukaan lemmikin kanssa matkustaminen vaatii tarkkaa ennakkosuunnittelua. Vastaajien mukaan Suomen teillä suurimpia haasteita ovat lemmikille sopivien taukopaikkojen vähyys, minkä vuoksi matkoja jätetään jopa tekemättä. ABC on tarttunut tähän tarpeeseen ja tuonut asemilleen entistä enemmän koiraystävällisiä palveluita.

ABC:n kysely: Tässä on juhannuksen automatkojen ykkösbiisi18.6.2026 07:45:00 EEST | Tiedote

S-ryhmän asiakasomistajille toteutettu kysely kertoo, että noin joka toinen lähtee juhannusliikenteeseen autolla, ja tänään torstaina on ylivoimaisesti suosituin lähtöpäivä. Vaikka moni kuuntelee nykyään omaa soittolistaa ja podcasteja, juhannuksen automatkalla radio on yhä ylivoimaisen suosittu. Suosikkibiiseistä yksi nousi selvästi muiden yläpuolelle: Arttu Wiskarin Mökkitie.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye