S-ryhmän uusi vastuullisuusohjelma nostaa kuluttajan keskiöön
22.12.2020 08:10:00 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Uusi vastuullisuusohjelma ”Teemme yhdessä parempaa paikkaa elää” toteuttaa S-ryhmän missiota, jossa vastuullisuus on nostettu yhdeksi keskeiseksi teemaksi. Ohjelma sisältää sekä pitkän että lyhyen aikavälin tavoitteita, ja sen linjaukset pohjautuvat YK:n kestävän kehityksen periaatteisiin sekä YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskeviin periaatteisiin.
- YK:n hyväksymät periaatteet ovat kestävä pohja myös yritysten vastuullisuustyölle, ja iloksemme yhä useampi yritys on ne jo sisäistänyt. S-ryhmässä olemme tehneet määrätietoista työtä näiden periaatteiden eteen jo vuosia. Viimeksi työn vaikuttavuus näkyi nousussamme ilmastotyön edelläkävijöiden A-luokkaan kansainvälisessä CDP-vertailussa, SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine korostaa.
Jatkossa S-ryhmän vastuullisuustyö koostuu kolmesta teemasta: Kohti kestävän kuluttamisen uutta normaalia - yhdessä askel kerrallaan, Kohti kestävää kasvua- luonnonvaroja kunnioittaen ja Kohti yhdenvertaista maailmaa – eriarvoisuutta poistaen.
- Suurin muutos aiempaan on työmme painopisteen siirtyminen enemmän kuluttajien suuntaan. Meille kaikki ihmiset ovat yhtä tärkeitä ja tervetulleita, ja tämä ajatus koskee niin asiakkaitamme, kumppaneitamme kuin meitä S-ryhmäläisiä, SOK:n vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa kertoo.
Lisäksi ohjelma ottaa entistä vahvemmin huomioon luonnon muotoisuuden ja luonnonvarojen kestävän käytön.
- Kannustamme asiakkaitamme tekemään itselleen terveellisiä ja ympäristölle vastuullisia valintoja. Siksi tavoitteenamme on muun muassa nostaa kasvispohjaisen ruoan osuus 65 prosenttiin myymästämme ruoasta. Lisäksi pohdimme erilaisia ratkaisuja, joilla autamme kuluttajia kohti hiilineutraalia liikkumista.
S-ryhmän vastuullisuusohjelmassa on mukana myös aiemmasta tuttuja tavoitteita, muun muassa tavoite kiertotalouden edistämiseksi ja hyvin kunnianhimoinen ilmastotavoite, jonka mukaan S-ryhmän oma toiminta on hiilinegatiivista vuonna 2025. Tuolloin ryhmä siis poistaa ilmasta enemmän hiiltä kuin sitä sinne tuottaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa, SOK, 010 76 80803
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Neljässadas ABC-latausasema avattiin – verkosto laajenee nyt erityisesti suurteholataukseen13.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän valtakunnallisen sähköautojen latausverkoston ABC-latauksen neljässadas asema avattiin ABC Petikkoon Vantaalle 1.10. Latauspisteitä Suomen suurimmassa suurteholatausverkostossa on jo lähes 3 000, ja niiden avulla ajetaan kuukausittain noin 50 miljoonaa kilometriä. Verkosto jatkaa voimakasta kehittymistään myös tulevina vuosina.
S-ryhmän tammi–syyskuun myynti kasvoi edellisvuodesta12.10.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
S-ryhmään kuuluvien alueosuuskauppojen, SOK:n ja niiden tytäryhtiöiden veroton vähittäismyynti tammi–syyskuussa 2026 oli noin 11,2 miljardia euroa. Myynti kasvoi edellisvuodesta 4,2 prosenttia. Vahvinta kehitys oli liikennekaupassa.
SOK:n pääjohtaja vaihtuu7.10.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
SOK:n pääjohtaja Hannu Krook jää eläkkeelle tämän vuoden lopussa. SOK:n hallintoneuvosto on tänään 7.10.2026 valinnut uudeksi pääjohtajaksi Arttu Laineen. Laine toimii tällä hetkellä kenttäjohtajana ja SOK:n pääjohtajan varahenkilönä. Hän aloittaa SOK:n pääjohtajana 1.1.2027.
Laura Tarkka S-ryhmän matkailu- ja ravitsemiskaupan johtajaksi1.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Laura Tarkka on nimitetty matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjujohtajaksi 5.10.2026 alkaen.
Prisma.fi kasvaa miljoonien tavaroiden kotimaiseksi markkinapaikaksi30.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Prisma.fi haastaa globaalit verkkokauppajätit tarjoamalla suomalaisille kuluttajille entistäkin laajemman käyttötavaroiden valikoiman tutussa kotimaisessa verkkokaupassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
