Saarijärven reitillä kahdelle Natura-lammelle pohjapato (Keski-Suomi)

Karstulan Kilpilammella on olemassa vanha heikkokuntoinen pohjapato. Uusi rakennelma valmistuu alemmas lammen laskupuroon. Muutamien kymmenien senttien veden nousun toivotaan hidastavan lammen umpeenkasvua. Kilpilammen patoa yritettiin rakentaa jo viime talvena, mutta hyvin lauhan talven vuoksi työmaauraa ei saatu riittävän kantavaksi. Kuluvana talvena ura linjattiin uudelleen, ja sääkin on ollut kunnostustyön puolella.
Kyyjärven Peuralammen pohjapadolle saatiin vesilupa vuodenvaihteen jälkeen. Työmaan valmistelu alkoi välittömästi, ja patorakentaminen etenee maaliin tällä viikolla. Suunnittelun yhteydessä sovittiin Kyyjärven kalastuskunnan kanssa, että lammen vesijätöistä muodostetaan luonnonsuojelualue ja vesijätön puuston arvo korvataan tässä yhteydessä. Kunnostushankkeen seurauksena rantapuustoa kuolee jonkin verran, koska keskivesi nousee 62 cm.
– Kummankin lammen vedenpinta on ollut selvästi alempana kuin se luonnontilassa olisi. Näilläkään rakennelmilla ei saavuteta täyttä luonnontilaa, mutta sitä lähestytään kyllä. Lampien vedentason nostaminen auttaa jossain määrin myös ympäröivien suojelusoiden vesitaloutta. Ennen kaikkea tavoitellaan voimakkaasti taantuneen vesi- ja rantalinnuston elinolojen paranemista, sanoo kunnostussuunnittelusta vastannut biologi Tomi Hakkari Keski-Suomen ELY-keskuksesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Tomi Hakkari, puh. 0295 024 731, tomi.hakkari@ely-keskus.fi
Lauri Kaisto, puh. 0295 024 752, lauri.kaisto@ely-keskus.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Vapaudenkatu 58, PL 250
40101 Jyväskylä
0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Työttömyys syyskuussa 13,2 prosenttia21.10.2025 08:01:17 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa oli syyskuun lopussa yhteensä 16 701 työtöntä työnhakijaa. Se on 1 299 (8,4 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 233 henkilöä vähemmän kuin kuukautta aikaisemmin. Työttömistä työnhakijoista oli syyskuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 663, joka on 511 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli 656, joka on 337 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Avustushakuja auki ELY-keskuksessa17.10.2025 08:17:17 EEST | Tiedote
ELY-keskuksissa avautuu 17.10.2025 useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Hakuajat päättyvät 1.12.2025.
Keski-Suomen maaseudun kehittämiseen 2,9 miljoonaa euroa kesällä15.10.2025 11:00:05 EEST | Tiedote
Keski-Suomen maaseudun kehittämiseen myönnettiin 2,9 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta heinä-syyskuussa 2025. Suurimman yksittäisen rahoituksen sai laajakaistahanke Viitasaarella.
Valtatien 9 parantaminen välillä Korpilahti-Keljonkangas, Jyväskylä ja Muurame — tervetuloa työpajaan Muurameen 22.10.202515.10.2025 07:46:09 EEST | Tiedote
Ympäristövaikutusten arviointi etenee tiehankkeessa valtatien 9 parantaminen välillä Korpilahti-Keljonkangas, YVA ja yleissuunnitelma, Jyväskylä ja Muurame. YVA-ohjelmasta on saatu yhteysviranomaisen lausunto, jonka pohjalta työstetään YVA-selostusta. Lokakuussa järjestetään kaikille avoin työpaja, jossa esitellään arvioitavat vaihtoehdot ja kuullaan paikallisten näkemyksiä niiden jatkojalostamiseksi.
Hankasalmen kunta palkittiin Liikenneturvallisuusfoorumissa Jyväskylässä9.10.2025 12:09:46 EEST | Tiedote
Vuosittaisessa Keski-Suomen Liikenneturvallisuusfoorumissa myönnettiin ensimmäistä kertaa kunniakirja esimerkillisestä työstä liikenneturvallisuuden eteen. Voittajan valitsi Keski-Suomen maakunnallinen liikenneturvallisuuden työryhmä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme