Saarijärven reitin kosteikkojen inventointiin ja kunnostukseen haettavissa avustusta Keski-Suomen ELY-keskuksesta
Hankkeiden arvioinnissa on eduksi, jos:
- Toimenpiteiden tarve on tunnistettu Keski-Suomen vesienhoidon toimenpideohjelmassa vuosille 2016–2021.
- Hanke voidaan käynnistää viivytyksettä, mikä tarkoittaa esimerkiksi olemassa olevaa yhteistyöverkostoa tällaista hanketta varten.
- Hankkeen muu rahoitus on varmistettu.
- Hankkeen tulokset ja kokemukset ovat hyödynnettävissä muissa kohteissa.
- Hanke hyödyntää tai jatkojalostaa aikaisempien hankkeiden tuloksia, kokemuksia ja verkostoja.
- Hankkeen tuloksena toteutetaan kosteikkojen kunnostuksia tai suunnitelmat tähtäävät konkreettisten kosteikkokohteiden kunnostusten toteuttamiseen.
Rahoitus voidaan myöntää kolmivuotisena määrärahana, joka on käytettävissä vuosina 2021–2023. Avustuksen saamiseksi hakijan tulee yleensä olla esimerkiksi rekisteröitynyt yhdistys, muu yhteisö, vesialueen osakaskunta, osuuskunta tai kunta. Mikäli myönnettävällä avustuksella tuetaan taloudellista toimintaa, on noudatettava EU:n valtiontukisääntöjä.
Avustuksen hakemisesta ja myöntämisestä
Avustusta on haettava ennen hankkeen toimenpiteiden aloittamista. Hakemukset toimitetaan Keski-Suomen ELY-keskukseen viimeistään 10.3.2021 ensisijaisesti sähköisesti aluehallinnon asiointipalvelun kautta.
Avustuksia myönnettäessä noudatetaan valtionavustuslain (668/2001) perusteita ja menettelyjä sekä valtioneuvoston asetusta vesistön ja vesiympäristön käyttöä ja tilaa parantavien hankkeiden avustamisesta (714/2015).
Hakulomakkeet ja ohjeita ELY-keskuksesta ja verkkopalvelusta
Hakulomakkeita ja tarkempia tietoja avustusten myöntämisen edellytyksistä saa Keski-Suomen ELY-keskuksesta. Hakulomake ja -ohje on saatavissa myös ELY-keskusten verkkopalvelussa osoitteessa: www.ely-keskus.fi/avustukset-vesisto-ja-kalataloushankkeisiin
Ohjeet ovat viime syksyltä, mutta edelleen voimassa päivämääriä lukuun ottamatta. Tämän sivun kautta pääsee tutustumaan myös Keski-Suomen vesienhoidon toimenpideohjelmaan 2016–2021 ja valtioneuvoston asetukseen 714/2015.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesitalousasiantuntija Lauri Kaisto, p. 0295 024 752
Johtava asiantuntija Timo Sokka, p. 0295 024 816
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Tietoja julkaisijasta
Keski-Suomen ELY-keskusVapaudenkatu 58, PL 250
40101 Jyväskylä
0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Valtion aluehallinto uudistuu 1.1.2026. Ensi vuoden alussa perustetaan kymmenen uutta elinvoimakeskusta, joista yksi Keski-Suomeen, sekä valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Liimattalantien tienhoito selvitetään perusteellisesti3.12.2025 12:39:40 EET | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskus selvittää urakoitsijan kanssa perusteellisesti, ovatko liukkaudentorjunnan toimenpiteet olleet olosuhteisiin nähden riittäviä. Selvitys liittyy maanantaiseen linja-auton kaatumiseen kyseisellä tiellä. Mikäli puutteita ilmenee, niihin puututaan. Lisäksi ELY-keskus pyrkii korjaamaan Liimattalantien maanantaisen onnettomuuspaikan kallistuksia murskeella vielä ennen pakkasten tuloa.
Nelostie Äänekoskella neljäksi tunniksi kiertoreitille etelään päin kuljettaessa2.12.2025 09:36:56 EET | Tiedote
Betonimeluesteen korjaustöiden vuoksi valtatie 4 etelään päin suljetaan 4.–5.12.2025 klo 22.00–02.00 väliseksi ajaksi. Kiertoreitti alkaa pohjoisesta Kotakennääntien rampilta ja päättyy etelässä Vanhan Vaasantien liittymään. Pohjoisen suuntaan liikenne kulkee normaalisti.
Keski-Suomen alueellinen työlupalinjaus päivitetty – runsaasti ammattinimikkeitä karsittu pois28.11.2025 08:22:30 EET | Tiedote
Keski-Suomen linjaus ulkomaisen työvoiman käytöstä on päivitetty vastaamaan maakunnan työmarkkinatilannetta ja lähiajan näkymiä. Alueella on tarjolla runsaasti eri alojen osaajia.
Jukka Lehtinen Keski-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi27.11.2025 13:43:53 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on nimittänyt ylijohtajat 1.1.2026 toimintansa aloittaville elinvoimakeskuksille. Keski-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi on nimitetty 1.1.2026–31.12.2030 Keski-Suomen ELY-keskuksen nykyinen ylijohtaja Jukka Lehtinen. Elinvoimakeskusten tulevat ylijohtajat aloittavat joulukuussa 2025 uusien virastojen valmistelutehtävissä työ- ja elinkeinoministeriössä.
Työttömyys lokakuussa 13,6 prosenttia25.11.2025 08:00:54 EET | Tiedote
Keski-Suomessa oli lokakuun lopussa yhteensä 17 157 työtöntä työnhakijaa. Se on 1 940 (12,7 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömistä työnhakijoista oli lokakuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 900, joka on 109 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli 789, joka on 251 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme