Sähköiset palvelut tavoittaneet vain osan päihdejärjestöjen asiakkaista koronaepidemian aikana
– Korona-ajan poikkeusjärjestelyt aiheuttivat matalan kynnyksen toimintojen työntekijöille myös huolta asiakkaiden päihteidenkäytöstä, lääkityksen muistamisesta, psykoosi- ja itsemurhariskistä sekä asumis- ja tukiasioista, toteaa Kaskela.
Koronepidemian vaikutuksia päihdeongelmista kärsivien ihmisten hyvinvointiin ja päihdepalveluiden organisointiin tarkastellaan Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston, EPT-verkoston, järjestämässä webinaarissa keskiviikkona 11.marraskuuta.
Seminaari on osa EPT-verkoston Virtuaaliset Päihdepäivät -tapahtumaa.
– Tilanne on monella tapaa erittäin vaikea, toteaa Juhani Vihervä pääkaupunkiseudulla toimivasta Tukikohta ry:stä päihdeongelmista kärsivien tilanteesta.
– Monella ovat tukiasiat solmussa, ja esimerkiksi omaa sosiaalityöntekijää on ollut vaikea tavoittaa. Usealla on romahtanut myös fyysinen kunto. Epidemian edetessä ovat lisääntyneet häädöt ja häätöpuhe.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen päihteet ja riippuvuus -yksikössä meneillään olevassa tiedonkeruussa on saatu samankaltaisia havaintoja.
– Moni asunnoton vietti keväällä aikaansa ulkona, julkisissa tai puolijulkisissa tiloissa.Kadulta tuli myös tietoa, että ihmisiä ajettiin ulos julkisista tiloista takaisin kadulle, toteaa tiedonkeruuseen osallistunut Inari Viskari päihteet ja riippuvuus -yksiköstä.
– Ihmiset ovat olleet väsyneitä, nälkäisiä ja normaalia huonommassa kunnossa. Osan kohdalla hygienian hoito on ollut haasteellista kadulla ollessa. Esimerkiksi nuorten kertoman mukaan he eivät päässeet tai mahtuneet yöaikana sisätiloihin lepäämään, vaan ovat joutuneet yöpymään esimerkiksi yleisissä vessoissa, rautatieasemalla ja kauppakeskuksissa.
Lisätietoa webinaarin ohjelmasta löytyy Virtuaalisten Päihdepäivien sivuilta osoitteesta www.päihdepäivät.fi Webinaarin avaa Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtaja Mirka Vainikka. Webinaarissa vieraileva apulaispormestari Sanna Vesikansa käsittelee puheenvuorossaan Helsingin kaupungin toimenpiteitä epidemia-aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Riikka Perälä, asiantuntija, EHYT ry / Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto
puh. 040 451 4199 riikka.perala@ehyt.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto (EPT-verkosto) kokoaa yhteen 56 Suomen merkittävintä ehkäisevän päihdetyön asiantuntijajärjestöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EPT-verkosto
Väsymyksen ja huonon yöunen syynä voi olla tissuttelu tai älylaitteiden käyttö iltaisin6.2.2024 07:12:00 EET | Tiedote
Pienikin määrä alkoholia illalla vaikuttaa yöuneen. Uni kevenee jo parista annoksesta. Seuraavana päivänä olo on nuutunut, tekee mieli makeaa ja unirytmi alkaa helposti muuttua, kun päivällä on pakko ottaa torkut ja illalla tulee taas valvottua pidempään.
Tipattomalla kannustetaan tutustumaan itseensä15.1.2024 00:00:00 EET | Tiedote
Tipaton tammikuu haastaa suomalaisia kokeilemaan lyhyttä päihteetöntä jaksoa sekä tarkastelemaan omaa suhdetta alkoholiin. Tipaton voi olla myös hyvä paikka tehdä itsetutkiskelua. Haastattelimme kampanjassa mukana olevaa somevaikuttajaa Arttu Ylitaloa sekä artisti Lumousta.
Tipattoman katugallup: urheilua alkoholin tilalle4.1.2024 15:08:34 EET | Tiedote
Tipaton tammikuu haastaa kokeilemaan lyhyttä päihteetöntä jaksoa ja sen vaikutuksia omaan hyvinvointiin. Mukana olevat somevaikuttajat sekä pop-up tapahtumassa haastatellut kansalaiset kokevat Tipattomalla olevan paljon hyötyä.
Terveys tärkein syy viettää Tipatonta – ilman alkoholia olo on virkeämpi14.12.2023 07:50:00 EET | Tiedote
Yli 40 prosenttia Tipatonta viettäneistä kertoi pitäneensä alkoholittoman kuukauden terveyssyistä. Moni Tipattoman viettäjä tunsi olonsa virkeämmäksi Tipattoman aikana. Osa koki myös nukkuneensa paremmin. Tulokset käyvät ilmi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Kantar TNS Oy:llä* teettämästä kyselystä.
Naisten asemaa päihdepalveluissa on parannettava16.11.2023 09:07:00 EET | Tiedote
–Kun naispuolinen päihteidenkäyttäjä uskaltautuu pyytämään apua, se on vaikuttava osoitus siitä, miten potkittu ja usein hyvinkin systemaattisesti yksin jätetty ihminen päättää vielä kerran luottaa elämään. Se on se hetki, kun naiserityistä lähestymistapaa tarvitaan, kertoo kokemusasiantuntija Metta Sävikari.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme