Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Kerimäellä

Kerimäellä, kuten muuallakin Järvi-Suomen Energian toiminta-alueella, taajamien sähköverkon toimitusvarmuusinvestoinnit on pääosin saatu päätökseen jo aiemmin. Nyt yhtiö keskittyy haja-asutusalueille sähköä syöttävien keskijänniterunkoverkkojen maakaapelointiin ja ilmajohtolinjojen siirtoon metsistä teiden varsiin.
Uutta runkoyhteyttä rakennetaan Kerimäellä kahdessa paikassa. Hankkeista suurempi jatkaa Enonkosken puolella viime vuonna alkanutta kaksivuotista työmaata. Silloin uutta runkoyhteyttä rakennettiin Hanhijärveltä Kattilanmäkeen. Nyt vanhaa, metsissä kulkenutta ilmajohtoverkkoa korvataan pääasiassa maakaapelilla Kattilanmäestä Ala-Kuonaan ja Maastariin yhteensä 57 kilometriä. Uutta ilmajohtoa tulee 9 kilometriä. Investoinnin arvo on 2,4 miljoonaa.
Varsinainen työmaa-alue on harvaanasuttua, mutta Enonkosken ja Kerimäen välisen runkoyhteyden uudistus parantaa sähkön toimitusvarmuutta merkittävästi molemmissa kunnissa laajalla alueella.
- Samalla varmistetaan alueella sijaitsevan Kerimäen tv-aseman sähkönsaanti, kertoo Järvi-Suomen Energian rakennuttamispäällikkö Mika Mielikäinen.
Hankkeessa on mukana Järvi-Suomen Valokuitu Oy, joka rakentaa valokuituverkkoa. Yhteishankkeilla pystytään minimoimaan kaivuutöistä asukkaille syntyvä haitta ja jakamaan kaivuiden kustannuksia.
Uutta runkoyhteyttä rakennetaan Kerimäellä tänä vuonna myös Hautalahden kylältä Kumpurantaan. Ikääntynyt ilmajohtoverkko korvataan rakentamalla 9 kilometriä uutta maakaapeliyhteyttä pääasiassa Kumpurannantien varteen. Investoinnin arvo on 500 000 euroa.
Kerimäen työmaiden on määrä käynnistyä toukokuun loppupuolella. Uusien runkoyhteyksien on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä. Vanhan verkon purku- ja muut viimeistelytyöt jatkuvat kevääseen 2024. Rakennuttajana toimii Rejlers Finland Oy ja urakoitsijana Elvera Oy.
Järvi-Suomen Energia rakentaa sähköverkkoa ja varmistaa sähköntoimituksen alueensa asiakkaille tasapuolisesti ja mahdollisimman taloudellisesti. Verkon parantamishankkeet merkitsevät paljon aluetaloudelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Rakennuttamispäällikkö Mika Mielikäinen 010 210 4377, mika.mielikainen@sssoy.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Järvi-Suomen Energia on Suur-Savon Sähkö -konserniin kuuluva jakeluverkkoyhtiö, jonka ammattilaiset huolehtivat noin 28 500 kilometrin mittaisesta sähköverkosta ja sähköenergian jakelusta yli 100 000 taloudelle. Rakennamme perustaa Järvi-Suomen tulevaisuuden energiajärjestelmälle, jossa säävarma ja älykäs sähköverkko mahdollistaa uudet digitaaliset palvelut, vihreän murroksen ja kuluttajien kasvavan roolin energiantuottajana. Liikevaihtomme on noin 140 miljoonaa ja työntekijöitä meillä on noin 20.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Järvi-Suomen Energia
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Mikkelissä6.5.2025 08:21:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta useilla työmailla Mikkelissä vuonna 2025.
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Savonlinnassa29.4.2025 08:26:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Savonlinnassa vuonna 2025.
Tärkeää tietoa: Järvi-Suomessa lentotarkastetaan sähköverkkoa droneilla ja helikoptereilla28.4.2025 09:58:26 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen Energia on aloittanut sähkölinjojen lentotarkastukset. Tarkastukset tehdään dronelennokeilla ja helikopterilla. Verkkoa tarkastetaan lentäen yhteensä 3200 km. Helikopteritarkastukset sijoittuvat alustavasti viikoille 19–20 sään mukaan. Dronet lentävät viikoilla 16–25. Lennoilla pyritään ottamaan huomioon eläintilat.
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Toivakassa24.4.2025 08:24:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta kahdella työmaalla Toivakassa vuonna 2025.
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Juvalla22.4.2025 08:21:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Juvalla vuonna 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme