SAK, Akava ja STTK: Järjestäytyminen luo pohjan hyvälle työelämälle ja vakaalle yhteiskunnalle
Tuoreen Palkansaajien järjestäytyminen -selvityksen mukaan työntekijöiden järjestäytymisaste on laskenut 5,5 prosenttiyksikköä edellisestä mittauksesta. Järjestäytymisaste oli vuoden 2021 lopussa noin 55 prosenttia. Luku on laskettu edunvalvonnan piirissä olevista jäsenistä. Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi selvityksen 11. huhtikuuta 2023.
Kansainvälisessä vertailussa järjestäytymisaste Suomessa on korkea. Tämä kertoo, että yhteisten asioiden hoitamista, kuten työelämän lainsäädäntöön vaikuttamista, ja jäsenpalveluja sekä työntekijöiden oikeuksien puolustamista ja edunvalvontaa arvostetaan ja tarvitaan.
Järjestöt toteavat, että ne tunnistavat järjestäytymisasteen kehityssuunnan ja puolueeton selvitys osoittaa tarpeen kehittää toimintaa.
– Teemme kaikkemme, jotta onnistumme tavoittamaan ja kuuntelemaan työntekijöitä yhä paremmin. Meidän pitää pysyä mukana paremmin työmarkkinoiden muutoksessa ja vaikuttaa siihen. Ammattijärjestön jäsenyys tuo mahdollisuuden vaikuttaa työelämän ja palkkauksen kehitykseen, samalla kun se tuo turvaa työelämässä, järjestöt huomauttavat.
– Jäsenyyden eduista ja työelämätiedoista on viestittävä paremmin erityisesti työelämässä aloittaville nuorille ja työelämässä oleville maahanmuuttajille. Varsinkin järjestäytymättömiin nuoriin ja maahan muuttaneisiin on kohdistunut työperäistä hyväksikäyttöä, mihin ammattiliittojen on ollut vaikea puuttua. Jos epäasiallista kohtelua kokeneet eivät ole olleet ammattiliiton jäseniä, liitoilla ei ole oikeutta nostaa kannetta ilman työntekijän lupaa, järjestöt sanovat.
Suomi on allekirjoittanut Kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimuksen, joka velvoittaa edistämään työväestön järjestäytymistä ja Euroopan unionin minimipalkkadirektiivissä kehotetaan edistämään työntekijöiden asemaa työehtosopimusten kautta.
Lisätietoja
Jarkko Eloranta, puheenjohtaja, SAK, haastattelupyynnöt viestintäpäällikkö Marjo Pihlajaniemi kautta, puh. 0400 969 633
Maria Löfgren, puheenjohtaja, Akava, puh. 040 568 2798
Antti Palola, puheenjohtaja, STTK, puh. 040 509 6030
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Muistutuskutsu: Yritystukien tulevaisuus – Akavan seminaari yritystukien uudistamisesta15.10.2025 13:11:20 EEST | Kutsu
Järjestämme 21.10 seminaarin yritystukien tulevaisuudesta. Seminaarissa julkaistaan taloustieteen professori Timo Kuosmasen Akava Worksille laatima raportti Yritystuet ja yritystukijärjestelmän uudistaminen.
Kutsu medialle: Yritystukien tulevaisuus – Akavan seminaari yritystukien uudistamisesta9.10.2025 10:32:07 EEST | Kutsu
Järjestämme 21.10 seminaarin yritystukien tulevaisuudesta. Seminaarissa julkaistaan taloustieteen professori Timo Kuosmasen Akava Worksille laatima raportti Yritystuet ja yritystukijärjestelmän uudistaminen.
Akava: Hyvinvointialueiden työntekijöiden työolosuhteita pitää parantaa8.10.2025 10:00:06 EEST | Tiedote
Tuore Akava Works -selvitys kertoo muutoksista hyvinvointialueiden henkilöstön työkyvyssä ja työolosuhteissa. Koettu työkyky on tuoreiden tietojen mukaan palautunut hyvinvointialueiden perustamista edeltäneelle tasolle. Työolosuhteet ovat heikentyneet, epävarmuus työsuhteesta ja sen jatkumisesta on kasvanut ja työpaikkakiusaaminen lisääntynyt. Organisaation päätöksenteko koetaan yhä useammin epäoikeudenmukaiseksi. Työterveyslaitoksen Akava Worksille tekemä tutkimus on seurantaosa joulukuussa 2024 julkaistulle tutkimukselle.
Akavalle uusi organisaatio3.10.2025 14:00:22 EEST | Tiedote
Palkansaajakeskusjärjestö Akava uudistaa organisaatiotaan ja toimintaansa uuden strategiansa pohjalta. Jatkossa toiminta on jaettu neljään kokonaisuuteen: kasvu ja työllisyys, työelämä ja työmarkkinat, viestintä ja tiedontuotanto (Akava Works) sekä kehittäminen, hallinto ja talous.
Akava ja Arene: Ammattikorkeakoulujen asemaa pitää vahvistaa osana korkeakoulujärjestelmää24.9.2025 09:01:05 EEST | Tiedote
Suomessa valmistellaan uutta visiota korkeakoulutukselle ja tutkimukselle. Akava ja Arene muistuttavat ammattikorkeakoulujen tärkeydestä yhteiskunnalle, korkeakoulutuksen kehittämiselle, maan elinvoimaisuudelle, talous- ja tuottavuuskasvulle sekä koulutuksen tasa-arvolle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme