STTK ry.

SAK, Akava ja STTK: Paikallisen sopimisen laajentaminen ohi tes-järjestelmän kriisiyttäisi työmarkkinat

10.9.2020 09:00:00 EEST | STTK ry. | Tiedote

Jaa

Paikallisen sopimisen edistämisen suuntaviivoja on valmisteltu kolmikantaisessa työryhmässä budjettiriihtä varten. Työryhmä on jäänyt erimieliseksi, sillä Elinkeinoelämän keskusliiton ja Suomen Yrittäjien tavoitteena on edistää paikallista sopimista lakiteitse - ohi työehtosopimuksen ja luottamusmiesjärjestelmän. Tällöin vaarana on työntekijän aseman merkittävä heikentyminen

SAK:n, Akavan ja STTK:n mielestä työnantajapuolen toiminta ja täydellinen kompromissihaluttomuus on tarkoitushakuista.
- Työnantajaliitot, ammattiliitot ja neuvottelujärjestöt ovat työehtosopimuksissa yhdessä sopineet paikallista sopimista koskevista asioista, menettelyistä ja osapuolista. Nyt EK saattaa kyseenalaiseksi koko sopimusjärjestelmän, luottamuksen ja työnantajaliittojen sitoutumisen itse sopimiinsa työehtosopimuksiin.

SAK, Akava ja STTK eivät hyväksy työehtosopimusten ja luottamusmiesjärjestelmän ohittamista. Sen sijaan järjestöt suhtautuvat myönteisesti paikallisen sopimisen edistämiseen hallitusohjelman mukaisesti, eli työ- ja virkaehtosopimusten kautta.
- Näin turvataan työntekijöiden vähimmäissuojelun periaate, Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten mukainen järjestäytymisvapaus, sopimusautonomia ja luottamusmiesjärjestelmä.

SAK, Akava ja STTK ovat valmiita jatkovalmisteluun kiky-mallin pohjalta. Sillä luotaisiin paikallisen sopimisen mahdollisuudet järjestäytymättömille yrityksille vastaavalla ja yhdenvertaisella tavalla kuin järjestäytyneille yrityksille.

- Tämä olisi merkittävä muutos nykytilaan nähden, järjestöt korostavat.

Paikallisen sopimisen mahdollisuuksia on paljon ja niitä on lisätty jokaisella sopimuskierroksella. Käytännön esteitä paikalliseen sopimiseen ovat esimerkiksi luottamuspula, tiedonkulun ongelmat, vaikutusmahdollisuuksien puute, työnantajan painostus ja sanelu, työnantajan haluttomuus sopia paikallisesti sekä työehtojen yksipuoliset heikentämispyrkimykset.
- Valmistelussa oleva yt-lain uudistus antaisi hyvät lähtökohdat paikallisen sopimisen edistymiseen käytännössä, jos lakiuudistus toteutetaan hallitusohjelman mukaisesti. Tällöin työntekijän tiedonsaantia ja vaikutusmahdollisuuksia lisättäisiin ja työntekijöiden asemaa parannettaisiin muutosneuvotteluiden ja muunkin yhteistoiminnan osalta.

Palkansaajakeskusjärjestöt vaativat, että työsopimuslain täsmennyksellä turvataan järjestäytyneiden työntekijöiden oikeus valita työehtosopimuksen tarkoittama luottamusmies kaikilla työpaikoilla.

-Työnantajapuoli ajaa pala palalta koko sopimusjärjestelmää alas, mikä uhkaa kriisiyttää työmarkkinat ja sopimustoiminnan. Jos paikallista sopimista ajetaan väkisin lakiteitse ohi työehtosopimusten, se vähentää halua tehdä paikallisia sopimuksia käytännössä. Silloin tavoiteltu suunta ei toteudu.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
SAK: johtaja Heli Puura, puhelin 050 525 2673
Akava: työelämäasioiden päällikkö Lotta Savinko, puhelin 040 504 4356
STTK: johtaja Katarina Murto, puhelin 050 568 9188

Tietoja julkaisijasta

STTK ry.
STTK ry.
Mikonkatu 8 A, 6. krs
00100 HELSINKI

http://www.sttk.fi

80 vuotta oikeudenmukaisen työelämän puolesta

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja noin 400 000 jäsentä.

Työskentelemme tasa-arvoisen, yhdenvertaisen ja turvallisen työelämän puolesta yhdessä jäsenliittojemme kanssa. Visiomme on oikeudenmukainen työelämä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STTK ry.

STTK: Suomen Yrittäjiä ajaa ahneus ja röyhkeys23.6.2026 11:22:37 EEST | Tiedote

Suomen Yrittäjien juuri julkaistuissa eduskuntavaalitavoitteissa ei STTK:ta yllätä muu kuin loputon ahneus ja röyhkeä asenne säällisiä työelämän pelisääntöjä kohtaan. – Mitään rajoja ahneudella ei näytä yrittäjäjärjestössä olevan. Nykyinen hallitus on jo tehnyt mittavia heikennyksiä työlainsäädäntöön ja sosiaaliturvaan, mutta mikään ei riitä. Valitetaan ylityökorvauksista, vaaditaan pidempää työaikaa ja halutaan napsia lomia lyhyemmiksi, puheenjohtaja Else-Mai Kirvesniemi hämmästelee. Suomen Yrittäjiltä on jäänyt huomaamatta, että vaikka Orpon hallitus on tehnyt hallitusohjelmansa mukaiset heikennykset, Suomen työttömyys on ennätyskorkealla eikä talous kasva. Hallituksen toimilla ei myöskään ole pystytty vahvistamaan yritysten kilpailukykyä, vaikka sillä on heikennyksiä perusteltu. – Sen sijaan suomalaisten luottamus harjoitettuun politiikkaan on romahtanut. Talouden vaikeissa oloissa kulutusta on vähennetty, mikä osoittaa kansan viisautta. Kun ajat ovat epävakaat, ylimääräinen laiteta

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye