HögforsGST Oy

Sakari Toikkanen lämmitysteknologiayhtiö HögforsGST:n hallituksen puheenjohtajaksi

Jaa
Voimakasta kansainvälistä kasvua tavoittelevan lämmitysteknologiayhtiö HögforsGST:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi on nimetty Sakari Toikkanen.

Sakari Toikkanen toimii parhaillaan talotekniikka-alalla vaikuttavan Currentum Partnersin toimitusjohtajana. Toikkasella on yli 20 vuoden kokemus teollisuuden palveluyritysten johtamisesta sekä Suomessa että Euroopassa. Toikkanen on työskennellyt muun muassa YIT:n ja Caverionin palveluksessa johto- ja kehittämistehtävissä. HögforsGST:n toimitusjohtaja Antti Hartmanin mukaan Toikkasen laaja-alainen kokemus rakennus- ja talotekniikka-alasta auttaa HögforsGST:tä saavuttamaan sen kansainväliset kasvutavoitteet.

- Olemme olleet vakaalla kasvu-uralla jo pitkään. Uskon, että Sakari Toikkasen kaltaisen huippuammattilaisen johdolla pystymme kiihdyttämään kasvuamme entisestään. Sakarin vahva kansainvälinen kokemus on juuri oikea lisä HögforsGST:n tiimiin, Hartman iloitsee.

- HögforsGST:n energiatehokkaille ja älykkäille lämmitys- ja jäähdytysratkaisuille on kasvava tarve, sillä valtaosa kiinteistöissä käytettävästä energiasta kuluu lämmitykseen. Tavoitteena on yhdessä nykyjohdon ja avainhenkilöiden kanssa vauhdittaa entisestään yhtiön kasvua ja erityisesti älykkäiden lämmitysjärjestelmien sekä hybridiratkaisujen kehitystä. Otan innostuneena vastaan puheenjohtajan tehtävän yhtiössä, jossa yrittäjähenkisyys, innovointi ja korkea ammattitaito luovat vahvan kulttuurisen pohjan, Sakari Toikkanen sanoo.

HögforsGST:n hallituksen puheenjohtana aiemmin toiminut DEN Groupin toimitusjohtaja Jussi Niemelä jatkaa edelleen hallituksen jäsenenä. HögforsGST:n hallituksessa vaikuttavat puheenjohtaja Toikkasen ja Niemelän lisäksi Rototecin perustajaosakas Mikko Ojanne sekä HögforsGST:n omistajakumppani Intera Partnersin Janne Näränen ja Tuomas Sarkola.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

HögforsGST Oy
HögforsGST Oy
Koskentie 65
79100 Leppävirta

0400 738 030, info.fi@hogforsgst.comhttps://hogforsgst.com/fi

HögforsGST Oy on suomalainen, korkeatasoisten lämmitys- ja jäähdytysratkaisujen valmistukseen, myyntiin ja markkinointiin erikoistunut yritys. Olemme Pohjoismaiden johtava lämmönjakokeskustoimittaja, jonka kehittämät modernit Fiksu- ja HybridHEAT-lämmitysratkaisut vähentävät lämmityksen päästöjä ja kustannuksia. Valmistamme kaikki tuotteemme Suomessa Leppävirran tehtaallamme, missä myös pääkonttorimme sijaitsee. Yrityksellämme on kattava myyntiverkosto ympäri Suomen sekä tytäryhtiöt Ruotsissa ja Norjassa. Työllistämme yhteensä 150 alan ammattilaista ja merkittävä osuus yli 30 miljoonan euron liikevaihdostamme tulee viennistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HögforsGST Oy

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye