SAK:n Eloranta vappupuheessaan: Yhteiskunnan sisäinen luottamus ja eheys eivät synny itsestään

– Jokaista hallitusta arvioimme sen tekojen perusteella. SAK:n keskeisin viesti Säätytalolle on yhteistyön ja sopimisen viesti. Toivottavasti tulevan hallituksen viesti ay-liikkeen suuntaan on sama.
Eloranta korostaa, miten tärkeitä supervoimia luottamus ja yhteiskunnallinen eheys ovat suomalaisen yhteiskunnan menestymisen kannalta, oli hallituspohja mikä tahansa. Hän kehottaakin nostamaan katsetta leikkauksista ja heikennyksistä kohti kestävämmän ja inhimillisemmän työelämän tavoittelua.
– On selvää, etteivät tulevan porvarihallituksen prioriteetit ole yksi yhteen SAK:n tavoitteiden kanssa. Petteri Orpo sanoi kuitenkin vaalien jälkeen, ettei kenenkään tarvitse olla huolissaan. Luottakaamme siis tulevan pääministerin sanaan.
Jarkko Eloranta muistuttaa, että meillä on työelämässä paljon sellaisia asioita, joista suomalaiset ovat laajasti samaa mieltä. Esimerkiksi, että seuraavan hallituksen on otettava tehtäväkseen työmarkkinarikollisuuden kertakaikkinen kitkeminen. SAK:n mielestä paras keino tähän on lainsäädännön ja valvonnan tiukentamisen rinnalla ay-liikkeen toimintaoikeuksien parantaminen ja yleissitovat työehtosopimukset.
– Työmarkkinarikollisuus ja työperäinen hyväksikäyttö eivät kosketa vain maahanmuuttajia. Monissa tapauksissa surkeita työehtoja ja -oloja kohtaavat nuoret, jotka työskentelevät aloilla, joilla vaihtuvuus on suurta ja järjestäytyminen heikkoa.
Työelämää ei kehitetä työntekijöiden oikeuksia ja turvaa heikentämällä. Työehtojen lisäksi työolojen on oltava kunnossa. Tulevan hallituksen on jatkettava työelämän kehittämistä siten, että työntekijät voivat fyysisesti ja psyykkisesti hyvin ja voivat käyttää koko osaamistaan.
Myös mielenterveysongelmat ovat jatkuvasti kasvussa, joten kriittinen katse täytyy kääntää myös siihen, miten työ kuormittaa tekijäänsä henkisesti. Työkyvystä ja osaamisesta huolehtiminen on myös hyvää työllisyyspolitiikkaa niin työssä pysymisen kuin uudelleentyöllistymisen kannalta.
– Uudelleentyöllistymisen suurimmat esteet ovat ikä, terveys ja osaaminen. Mikään näistä ei muutu tai poistu työttömyysturvaa eli ihmisten toimeentuloa heikentämällä. Suurin osa työttömyysturvan saajista on ansainnut työssä ollessaan alle 2500 euroa kuukaudessa. Heidän ansiosidonnainen työttömyyspäivärahansa on reilun tonnin suuruinen. Sen leikkaaminen vie ihmiset vain sosiaaliturvan etuudelta toiselle, vaikka tavoitteena pitäisi olla polun rakentaminen uuteen työhön, Jarkko Eloranta huomauttaa.
Jarkko Eloranta puhuu vappuna 1.5.2023 Uudenkaupungin torilla (noin kello 10.30) ja Turun kauppatorilla (noin kello 12.30).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marjo PihlajaniemiViestintäpäällikkö
Puh:+358 400 969 633marjo.pihlajaniemi@sak.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rfPitkänsillanranta 3
00530 Helsinki
020 774 000https://www.sak.fi
Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko:
https://www.sak.fi/uutiskirje
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja yli 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
Hallitus jatkaa päätöksillään köyhyyden syventämistä12.12.2025 10:42:35 EET | Tiedote
Orpon-Purran hallitus jatkaa sosiaaliturvan leikkaamista tilanteessa, jossa Suomessa on ennätystyöttömyys, vähän avoimia työpaikkoja ja työttömien palveluja on heikosti tarjolla.
Yrittäjien eläketurvassa alivakuuttamisen annetaan jatkua – samalla palkansaajien maksutaakka kasvaa5.12.2025 13:00:06 EET | Tiedote
Yrittäjien eläketurvasta yhä suurempi osa maksetaan verovaroista. Tilanne edellyttää korjaamista, sillä se on epäreilu palkansaajille ja kestämätön valtion talouden kannalta.
Orpon hallitus saksi vastoin virkaesitystä työelämän perusoikeuksien rahoituksen5.12.2025 11:01:44 EET | Tiedote
Ammattiyhdistysliiketaustaiselta kehitysyhteistyöjärjestö SASKilta leikattiin ainoana järjestönä 40 prosenttia valtionavusta. Kyse ei ole säästötoimesta, vaan rahat kohdennettiin uudelleen muille järjestöille.
SAK:n selvitys: Ilmastonmuutosta hillitään työpaikoilla, mutta työntekijöiden osaamiseen ei satsata2.12.2025 10:33:58 EET | Tiedote
SAK on seurannut ilmastonmuutoksen vaikutuksia työpaikoilla luottamushenkilöille suunnatulla paneelilla vuodesta 2019 saakka. Kaksi kolmasosaa (61 %) SAK:laista luottamushenkilöistä kertoo, että heidän työpaikallaan on pantu toimeen ilmastonmuutosta hillitseviä toimia viimeisten kahden vuoden aikana. Määrä kasvoi nopeasti vuosien 2019 ja 2023 välillä, mutta on sen jälkeen tasaantunut.
FFC:s Jarkko Eloranta: Regeringen har koncentrerat sig på att uppfylla näringslivets önskemål och har glömt bort de arbetslösa20.11.2025 10:15:00 EET | Pressmeddelande
FFC:s ordförande Jarkko Eloranta påminde i sitt tal på representantskapsmötet om vad finansminister Riikka Purra lovade i somras. Han kritiserade också regeringen för de åtgärder som har fördjupat den ekonomiska nedgången och förvärrat arbetslösheten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
