SAK:n hallitus huolissaan ostovoiman kutistumisesta
6.6.2022 14:20:29 EEST | Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf | Tiedote
– Erityisesti muutoksesta kärsivät pienituloiset, joilla ei ole taloudellista puskuria ottaa hintojen nousua vastaan. Inflaatio ja sen seuraukset täytyy ottaa vakavasti, vaatii SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.
Suomalaisten palkansaajien ostovoima laski tammi–maaliskuussa 2,7 prosenttia. Kyse on merkittävästä ja historiallisesta muutoksesta. Reaaliansioiden vuosilasku on ollut neljännesvuosittain vertailtuna suurempi viimeksi vuonna 1977.
– Ongelma vaatii ratkaisua pian. Palkkainflaatio ei ole kuitenkaan kenenkään etu. Siksi palkansaajien ostovoiman turvaaminen vaatii palkankorotusten rinnalle muita keinoja. Myös palkankorotuksien tyylillä on väliä. Tähän tilanteeseen sopisivat euromääräiset korotukset. Ne auttaisivat eniten pienituloisia ja pitäisivät parhaiten talouden rattaat pyörimässä, Jarkko Eloranta toteaa.
Eloranta muistuttaa euromääräisten korotusten myös kaventavan palkkaeroja.
– Euromääräisessä korotuksessa matalapalkkaisten ansiot nousisivat suhteessa enemmän. Pienituloisten ostovoiman kasvu ei mene säästöön vaan suoraan kulutukseen. Suomessa merkittävä osa työpaikoista on pienissä yrityksissä, jotka toimivat kotimarkkinoilla. Erityisesti pienituloisten ostovoimasta huolehtiminen takaisi näiden yritysten kyvyn työllistää.
Osana kilpailukykysopimusta vuonna 2016 siirrettiin kaksi prosenttiyksikköä sosiaalivakuutusmaksuja työnantajilta työntekijöiden maksettavaksi. Nyt tämä siirto pitää perua ja työnantajien on osallistuttava suomalaisten ostovoiman turvaamiseen. Näin voidaan tukea työllisyyttä.
Elorannan mukaan sosiaalivakuutusmaksujen siirto voisi myös tulevina vuosina olla elementti, jolla sopeudutaan erilaisiin suhdanteisiin. Ajankohtaista haastetta Eloranta ratkoisi isommalla kokonaisuudella, johon palkankorotuksen lisäksi voisivat kuulua mainittu maksusiirto ja maltillinen veroale.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jyrki KonolaKasvu ja vaikuttaminen
Puh:0504061093jyrki.konola@sak.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rfPitkänsillanranta 3
00530 Helsinki
020 774 000https://www.sak.fi
Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko:
https://www.sak.fi/uutiskirje
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja yli 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
SAK: Hallituksen palkka-avoimuusesitys ei riittävästi turvaa työntekijöiden oikeuksia15.9.2026 06:50:00 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys Euroopan unionin palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanosta sisältää tärkeitä uudistuksia, mutta SAK:n mukaan se jää useissa keskeisissä kohdissa direktiivin vaatimuksia heikommaksi.
SAK budjettiriihestä: Orpon hallitus jättää perinnökseen Suomen historian toiseksi pahimman työttömyyskriisin1.9.2026 20:42:06 EEST | Tiedote
Hallitus ei budjettiriihessä päättänyt uusista sopeutustoimista tai työllistämistoimista. Suomessa on jo enemmän pitkäaikaistyöttömiä kuin 1990-luvun lamassa. Ensi vuoden valtion budjetti on 12,4 miljardia euroa alijäämäinen vastuuttomien veronkevennysten vuoksi.
Työmarkkinarikollisuuden kitkeminen on kasvutoimi1.9.2026 14:17:43 EEST | Tiedote
Yle uutisoi maanantaina Kotkan akkumateriaalitehtaalla tapahtuneista epäillyistä kiinalaisten työntekijöiden hyväksikäyttötapauksista. SAK vaatii hallitusta tiukentamaan toimia työmarkkinarikollisuuden torjumiseksi. Siihen olisi nyt mahdollisuus tänään alkaneessa budjettiriihessä.
Budjettiriihi on viimeinen mahdollisuus keskittyä auttamaan ihmiset takaisin työelämään25.8.2026 14:48:35 EEST | Tiedote
Orpon hallitus kokoontuu viimeiseen budjettiriiheensä tilanteessa, jossa Suomea rasittavat ennätystyöttömyys ja ennätysvelka.
SAK: Budjettiehdotus unohtaa työttömät4.8.2026 17:01:14 EEST | Tiedote
SAK:n pääekonomisti Patrizio Lainàn mukaan valtionvarainministeriön budjettiehdotuksessa olisi pitänyt keskittyä työttömyyden torjuntaan ja kansalaisten luottamuksen vahvistamiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme