Osuuskauppa Hämeenmaa

Sale Artjärvi uudistui nykyaikaiseksi lähikaupaksi

Jaa

Sale Artjärvi sai remontissa uuden, raikkaamman ilmeen ja lisätilaa muun muassa hedelmille, vihanneksille sekä lähiruokatuotteille. Remonttiavajaisia vietetään torstaina 25. helmikuuta.

Sale Artjärvellä on nyt konseptia vastaava uusi ilme ja punaharmaa värimaailma.
Sale Artjärvellä on nyt konseptia vastaava uusi ilme ja punaharmaa värimaailma.

Ystävänpäivänä 13 vuotta täyttänyt Sale Artjärvi kävi läpi asiakkaita sekä henkilökuntaa ilahduttavan myymäläuudistuksen. Tällä viikolla valmistuneen remontin myötä Sale Artjärven miljöö muuttui moderniksi ja entistä viihtyisämmäksi. Myös kassapisteet uusittiin remontin yhteydessä. Päivitetyn ilmeen lisäksi myymälään tehtiin muitakin pieniä muutoksia.

– Myymälän kuivaelintarvikekalusteet uusittiin. Hedelmä- ja vihannesosasto laajeni, ja nyt Sale Artjärvi tarjoaa entistä enemmän paikallisia tuotteita, kuten leipää ja vihanneksia, ryhmäpäällikkö Erja Kaila kertoo muutoksista.

Sale Artjärvi on kylän ainoa ruokakauppa, joten sen merkitys alueen asukkaille on suuri. Myymäläuudistus antoikin asiakkaille yhä enemmän vaihtoehtoja oman lähikaupan tuotteisiin.

– Uudistuksen myötä käyttötavaravalikoimamme kasvoi muun muassa talous- ja autotarvikkeilla, Sale Artjärven myymäläpäällikkö Taija Salmivuori iloitsee.

Uudistunut Sale Artjärvi (Pajatie 2, Artjärvi) palvelee asiakkaitaan maanantaista perjantaihin klo 8–20, lauantaisin klo 8–18 ja sunnuntaisin klo 11–18.

Yhteyshenkilöt

Osuuskauppa Hämeenmaa, ryhmäpäällikkö Erja Kaila, 050 363 6458

Kuvat

Sale Artjärvellä on nyt konseptia vastaava uusi ilme ja punaharmaa värimaailma.
Sale Artjärvellä on nyt konseptia vastaava uusi ilme ja punaharmaa värimaailma.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Hämeenmaa
Osuuskauppa Hämeenmaa
Apilakatu 2, PL 41
15610 Lahti

03-8130 11http://www.hameenmaa.fi

Hämeenmaa – 166 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys

Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 2 900 kanta- ja päijäthämäläistä. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 166 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa

Hämeenmaalla vahva vuosi – henkilöstölle merkittävä koronabonus4.2.2021 12:00:00 EETTiedote

Osuuskauppa Hämeenmaan viime vuosi sujui poikkeusolosuhteista huolimatta vahvasti. Myynti pysyi ennallaan, ja tulos koheni edellisvuodesta. Asiakasomistajille maksettiin Bonusta 29,7 miljoonaa euroa. Henkilöstömäärä väheni hieman, mutta omia työntekijöitä on pystytty työllistämään poikkeusaikana yli toimialarajojen. Kanta- ja Päijät-Hämeeseen tehtiin investointeja 62,6 miljoonalla eurolla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme